Mitäs me Paneurooppalaiset

 

Ajaton ajatus: ”Tämän maailman suurten tapahtumien historia on tuskin muuta kuin rikosten historiaa”. (Voltaire)

Tämän kirjoituksen lukijoille varoituksen sana; olen koonnut lähihistoriastamme palasia ja jos kirjoitus vaikuttaa sekavalta, ei se ole kirjoittajan vika. Teksti on poliitikkojemme haastatteluja eri lehdistä ja miten media (julkinen sana) aivopesi kansalaisia sopeutumaan Eurooppaan. Vain välijuonnot ovat kirjoittajan omaa.

Pienten, itseään lakkauttavien valtioiden kansalaiset eivät tajua nykypäivän globalisaatio - politiikkaa, jossa pelinappuloina ovat mainituiden maiden kansallisomaisuudet - työpaikkojen ohella. (Viite; paljon julkisuutta  saanut ns. Kiina-ilmiö, ja kehottipa pääministerimme hiljattain yrittäjiäkin investoimaan Kiinaan).

Tässä taannoin joulun alla oli julkisuudessa kiivas keskustelu vuonna 2000 voimaan astuneesta perustuslaistamme ja siinä määritellyistä presidentin valtaoikeuksista. Hallitus veti esityksensä pois, koskapa eduskunnan perustuslakivaliokunta tulkitsi perustuslakia vastoin hallituksen esitystä. Eduskunnan perustuslakivaliokunta perusti näkemyksensä ja tulkintansa sekä perustuslakiin että yksinoikeuteensa tulkita perustuslakia.

Perustuslaki 2000, pykälä 29: ”Kansanedustajan riippumattomuus.

Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset”.

 

Suomen täysivaltaisen tasavallan perustuslait ja sitä myöten myös valtiosääntö kumottiin uuden tieltä vuonna 2000. Silloinen, esimerkiksi vuonna 1994 Valtiopäiväjärjestys määritti samalla tavoin kansanedustajan velvollisuudet: Pykälä 11: ”Edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset”.

Kun perustuslakivaliokunta nyt, vuonna 2005 perustelee päätöstään perustuslain tekstillä, onko perustelu oikea? Nimittäin vuonna 1994 perustuslakivaliokunta perusteli päätöksiään ja tulkintojaan – Robert Schumanin julistuksen tekstillä: Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto (n:o 14) Suomen EU-jäsenyydestä 17.10.1994

”… valiokunta katsoo useiden sopimusmääräysten olevan ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa”.

   ”Tähän oikeudelliseen arvioonsa liittyen valiokunta kuitenkin haluaa tähdentää, että tosiasialliselta merkitykseltään, esimerkiksi ETA-sopimukseen verrattuna, jäsenyyden vaikutuksia on juuri täysivaltaisuuden kannalta asianmukaista luonnehtia niin, että EU-jäsenenä Suomi käyttäisi osaa suvereniteetistaan yhdessä muiden täysivaltaisten jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisen yhteistoiminnan hyväksi”.

 

Kirjasesta Uusi aate Euroopalle; Schumanin julistus –1950-2000, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöt 2000:

Sivulta 1: ”Eurooppa rauhan ja demokratian palveluksessa.

Lisäksi Schuman käynnisti täysin uudenlaisen kehityskulun kansainvälisten suhteiden historiassa ehdottaessaan, että vanhat kansakunnat käyttäisivät itsemääräämisoikeuttaan yhdessä ja siten saisivat takaisin sen vaikutusvallan, jota yksikään niistä ei ollut kyennyt käyttämään itsenäisesti”.

Kirjasta Avain EU-käsitteisiin, Eurooppa-tiedotus syyskuussa 2004, sivu1:

”EU-jäsenyyden kautta kukin jäsenmaa sitoutuu luovuttamaan osan toimivallastaan unionille”.

Sivulta 24:    ”Miksi Eurooppa?

Globalisaatio johtaa siihen, että valtioiden ja yhteiskuntien on ryhdyttävä mittaviin toimiin sopeutuakseen ja luotava yhteiskuntasopimukselle uusi perusta, joka vastaa koko planeettaa koskevia uusia pelisääntöjä. Eurooppalaisten on kysyttävä tässä tilanteessa itseltään, mistä heidän identiteettinsä koostuu ja mikä tekee heistä Eurooppalaisia”.

Eli, vuonna 1994 suomalaiset äänestivät – uuden yhteiskuntasopimuksen puolesta tai sitä vastaan. Ja niin on päätetty, näköjään, ettei kansalaisilta sen koommin mitään kysytä…

 

Uusi aate Euroopalle? Lienee tarpeen tuoda esiin kirjallinen löytö koskien integraatiota, eli Euroopan yhdentymistä yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi. Kirjasta ”Paneurooppa”, kirjoittanut Richard N. Coudenhove-Kalergi, suomentanut Weikko Pakarinen, WSOY Porvoo 1930.

Sivu 11: ”Eurooppa ja maailma.

Missään tapauksessa ei ole mahdollista, että eurooppalainen pikkuvaltiojärjestelmä pysyisi pystyssä tulevaisuuden neljän suuren maailmanvaltakunnan rinnalla: brittiläisen, venäläisen, amerikkalaisen ja itäaasialaisen”. (Huom: Gummeruksen uusi tietosanakirja  (Osa I/1987) kirjasta ja kirjoittajasta: Itävaltalainen poliitikko, kirjailija esitti ajatuksen Euroopan Yhdysvalloista teoksessaan Paneurooppa 1923”.)

 

Lienee sopivaa kysyä, kenen ajatus ’Yhdistynyt Eurooppa’ lopun perin onkaan? Eurooppa-tiedon käsikirjassa kerrotaan, että integraatiota  on yritetty Euroopassa aiemmin voimatoimin – siinä onnistumatta ja nyttemmin siinä onnistutaan EU-projektin kautta. EU:ta verrataan mm. Napoleonin ja Hitlerin tavoitteisiin?

 

Kuka meidät johtikaan Euroopan unioniin vuonna 1994? Ja mitä kyseinen johtaja asiasta ajattelee nyt, 25.2.2005 Maaseudun tulevaisuudessa; ”Esko Aho epäilee yhteisvaluuttaa ja EU:n perustuslakia”.

Samassa artikkelissa Aho muistelee vuotta 1994: ”En kokenut, että Väyrynen olisi horjunut. Molemmat tulimme siihen tulokseen, että jäsenyyttä pitää hakea”. Samaisessa artikkelissa Aho kertoo, että EU-jäsenyyshakemus tehtiin vuonna 1992. Kyseisen artikkelin EY ja EU käsitteet ovat pahasti sekaisin.

Niinpä niin, näin päästäänkin herkuttelemaan historialla. Ensinnäkin; Suomen puolesta vietiin jäsenyyshakemus 18.3.1992 Brysseliin. Tuolla hakemuksella haettiin Suomelle hyväksyntää tulla liitetyksi Euroopan yhteisöön, tarkemmin sanoen –yhteisöihin. Lisäksi, eduskunta äänesti Ahon hallituksen luottamuksesta.

Yhteisöjäsenyys edellytti perussopimusten ja yhteisöllisten määräysten hyväksymistä sellaisenaan. Suomi siis hyväksyi myös poliittisen sopimuksen Euroopan unionin perustamisesta (Maastrichtin sopimus), eikä vain sopimuksia vaan myös yhteisön poliittiset tavoitteet.

 

Avain EU-käsitteisiin, sivu 11: ”Euroopan unioni (EU).

Euroopan unioni perustettiin Maastrichtin sopimuksella 1992. Sopimuksen myötä Euroopan yhteisöstä ryhdyttiin käyttämään nimeä Euroopan unioni. Juridisesti yhteisö säilyi kuitenkin edelleen omana oikeushenkilönä, mutta unionille tätä yhteistä oikeustoimikelpoisuutta ei tunnustettu.

Sopimuksella vahvistettiin Euroopan unionille ns. pilarirakenne. Euroopan yhteisöjen eri aloilla saaman toimivallan lisäksi yhteistyö ulotettiin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, sekä oikeus- ja sisäasioihin. Sopimus Euroopan unionista käsitti myös sitovan toteuttamissuunnitelman talous- ja rahaliitosta”.

Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto 2000, ”Yhteisön oikeuden perusteet”, sivu 8: ”Perustettu Euroopan unioni ei korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten tiedotusvälineissä toisinaan väitetään, vaan täydentää niitä uusilla politiikoilla ja uusilla yhteistyön muodoilla (EU:sta tehdyn sopimuksen 47 artikla)”.

Euroopan yhteisö (EY) ei siten lakannut olemasta, kun sopimus Euroopan unionista astui voimaan 1.11.1993. Unionin oikeudellinen toimivalta toteutuu Euroopan yhteisöjen oikeustoimikelpoisuuden kautta.

Suomi teki valtiosopimuksen EU:n kanssa, jolla ei ole minkäänlaista oikeustoimikelpoisuutta, eikä se ole edes järjestökään. Näin asiaa tulkiten Suomella olisi oikeus antaa EU:lle direktiivejä eikä ottaa niitä EU:lta vastaan. Ilmoittihan Ahtisaari Suomen itsenäisyyden vahvistuvan EU:ssa.

 

Suomen hallituksen lakiesitys 135/1994, (liittymissopimus-lakiesitys), sivu 11: ”Unionin rakenne ja toimialat.

Euroopan unioni ei ole kansainvälinen järjestö tai liittovaltio, eikä sillä ylipäänsä ole oikeuskelpoisuutta. Euroopan yhteisöt ovat sen sijaan kansainvälisiä järjestöjä, jotka käyttävät toimivaltaansa kuuluvissa asioissa jäsenvaltioiden niille siirtämiä valtuuksia.

Jäsenyys Euroopan unionissa asettaa jäsenvaltioille velvoitteita, jotka rajoittavat eräillä aloilla niiden oikeutta yksin määrätä omasta lainsäädännöstään tai suhteistaan ulkovaltioihin. Unionin jäsenvaltiot ovat silti täysivaltaisia itsenäisiä valtioita”.

Jäsenvaltiot ovat siis luovuttaneet Euroopan yhteisöille omaa valtiollista toimivaltaansa niissä asioissa, joissa yhteisöillä on sopimusten mukaista toimivaltaa, esimerkiksi maatalouspolitiikassa yksinomainen toimivalta. Yhteisön toimivalta sulkee sille kuuluvissa asioissa pois jäsenvaltion oikeudellisen toimivallan. Hallituksen esitys 135/1994 sivu 14: ”Toimivallan siirtäminen sisältää sen, että jäsenvaltioiden omat valtioelimet eivät enää voi käyttää lainsäädäntövaltaa siltä osin kuin se kuuluu perustamissopimusten mukaan yhteisölle”. Ja mukamas Suomi on täysivaltain valtio?

 

Nykypäivä huhtikuussa 1993 sivulta 13 poimintoina:

”Eta-sopimus vie itsenäisyyttä, EY-jäsenyys vahvistaisi Suomen asemaa. EY-suurlähettiläs Erkki Liikasen mukaan Eta-sopimus vie Suomelta itsenäisyyttä, mutta se voidaan saada takaisin liittymällä EY:n täysjäseneksi. –Ne sopimukset, joissa meidän toimivaltaa siirretään EY:lle pitää sopia erittäin tarkkaan, koska niissä meidän suvereniteettia käytetään uudella tavoin, sanoo suurlähettiläs Liikanen.

- Näistä kohdista on mainittava erityisesti maatalous, tulliunioni ja kauppapolitiikka, joista sovittiin vuonna 1957 Rooman sopimuksessa. Maatalous on näistä asioista ylivoimaisesti suurin ja sivumääräisesti vaikein”. (Nykypäivä 23.4-29.4.1993 Matti Niiranen Bryssel).

 

Mainittakoon, että maatalouspolitiikassa Suomella ei ole edes neuvotteluoikeutta EU:ssa, toki anoa voidaan ja vedota EU:n hyväntahtoisuuteen. Väitteen vakuudeksi lainaus; Valtiopäivät 1994 Hallituksen Esityksestä 135 sivu 37: ”EY:lle on annettu yksinomainen toimivalta maatalouspolitiikan toteuttamiseksi. Jäsenvaltiot eivät voi noudattaa kansallista maatalouspolitiikkaa. EY:n noin 60000 painosivua käsittävästä lainsäädännöstä noin puolet koskee maatalouspolitiikan alaa”.

Ennen kuin tuohon vuoden 1994 Hallituksen Esitykseen 135 päästiin tarvittiin kovaa lobbausta maaseudulla:

”Ahon avustaja houkuttelee maataloutta EY:n taakse. Pääministeri Esko Ahon (kesk) avustajan Esa Härmälän mielestä maatalousväestön etujen mukaista on huolellisesti tutkia mahdollisuudet EY-jäsenyyteen ”selkein reunaehdoin” MTK:sta virkavapaalla oleva Härmälä neuvoi Turussa Munakunnan 70-vuotisjuhlaseminaarissa jäsenyyden yksioikoisen puolustamisen tai vastustamisen sijasta paneutumaan ”vaihtoehtoajatteluun”…Eduskunnan selkeän enemmistön kannattaessa jäsenyyden hakemista maatalousväestön tulee miettiä, minkälaisen hallituksen he toivovat vastaavan neuvotteluista, Härmälä muistutti”. (HS 18.1.1992).

No Härmälän toive toteutui Esko Ahon hallitus vei suomen EY- ja EU-jäsenyyteen, ns. reunaehdot heitettiin silppuriin, alkoi kansan kypsyttely ja sopeutus EY- ja EU-jäsenyyden tuomiin velvoitteisiin.

Myös Ay-liike alkoi oman lobbaus kampanjansa EY-jäsenyyden puolesta: ”Ay-liikkeen EY-myönteisyys lisääntynyt syksyn kuluessa. Kaikki keskusjärjestöt kannattavat jäsenhakemuksen jättämistä”. (HS 18.1.1992)

 

Presidenttinä Ahtisaari julisti valtiojohtoista propagandana  Suomen itsenäisyyden jopa vahvistuvan EU-jäsenenä. Myös pääministeri Aho oli Ahtisaaren linjoilla. ”Aho: EU-jäsenyys ei veisi Suomelta itsenäisyyttä. Ahon mukaan EU-vastustajien näkemykset Suomen suvereniteetin menettämisestä ovat ”vääriä todistuksia ja profetioita”. (HS 7.9.1994)   

Presidenttinä Ahtisaari kampanjoi voimallisesti jäsenyyden puolesta ja antoi syyskuussa Tanskan DR-TV:n haastattelussa sunnuntaina 4.9.1994, ennen keskiviikkoista vierailua  ymmärtää, että jäsenyyden vastustajat ovat fasisteja. (Ahtisaaren mainintaan ottivat kantaa mm. Aamulehti 6.9.1994: ”Ahtisaaren vertaus kohautti Tanskassa: EU-vastustajat rinnastuivat epäsuorasti fasisteihin”.

 Kouvolan Sanomat 7.9.1994. ”Lipponen puolusti Ahtisaaren oikeutta puhua EU:n puolesta: Oppositiojohtaja, pääministeriksi povattu Paavo Lipponen (sd) puolustaa presidentti Martti Ahtisaaren oikeutta puhua EU-jäsenyyden puolesta”.

 ”Pohjoismaiden EU-vastustajat ihmettelevät Ahtisaaren fasistilausuntoa: Pohjoismaiset EU-vastaiset liikkeet ovat hämmentyneitä presidentti Martti Ahtisaaren lausunnoista, joissa hän epäsuorasti vertasi EU-vastustajia fasisteihin”. (HS 7.9.1994).

 

Seuraavassa lainauksia Seppo Keräsen mainiosta kirjoituksesta.

”Ruotsilla menee hyvin: Eihän tässä näin pitänyt käydä. Kun Suomi tuppuroi 1990-luvun alussa historiallisen laman syvimmässä laaksossa, leikkasi ja säästi itseään henkihieveriin, Ruotsi toimi toisin. Länsinaapuri velkaantui rohkeasti ja piti työpaikkojen turvaamisen ykkösasianaan… Keskiviikkona Ruotsin suhdanneinstituutti raportoi tuoreimman tilanteen: Ruotsilla menee edelleen hyvin, paremmin kuin Suomella ja EU-mailla keskimäärin…” Ääni suomalaisten kellossa on muuttunut. Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtajana vuodenvaihteessa aloittava Anne Brunila lausui eilisen HS:n haastattelussa tunnustuksen sanoja länsinaapurille…”Voi olla, ettei Ruotsin päätös ollutkaan niin tyhmä kuin silloin ajateltiin.”

”Ruotsin menestys osoittaa, että Emun ulkopuolellakin pystyy hyvin olemaan, jos hoitaa hyvin taloutensa”, Brunila sanoo. Myös rahaliiton ulkopuolelle jääneillä Tanskalla ja Britannialla menee taloudessa hyvin. Puhumattakaan Norjasta, joka ei ole edes EU:n jäsen. ”Nykyinen euroalue on hyvin erinäköinen kuin se johon aikoinaan liityimme”, Brunila sanoo. Hän näkee Euroopalla edessään vain ongelmia. Eurooppa alkaa olla maailmantaloudelle suurempi riski kuin Yhdysvallat, jonka vajeista on kannettu huolta. Brunilan mukaan monen euromaan budjettialijäämät ovat samaa tasoa ja jopa suurempia kuin Yhdysvalloissa. Myös vaihtotaseen vaje syvenee monissa euromaissa. Kilpailukyky heikkenee.

En tahdo väittää, että Suomen Emu-jäsenyys oli virhe. Se lienee kuitenkin käynyt selväksi, että Ruotsin jääminen Emun ulkopuolelle ei ollut virhe, Ruotsin näkökulmasta.

Ja kaiken päälle ruotsalaiset ovat kelvottomilla kruunuillaan ostaneet meiltä Enson, KOP:n SYP:n, Soneran, Mainostelevision ja mitä niitä nyt olikaan”. (Ilkka Torstaina 22 joulukuuta 2005)

Olisiko valtiojohdon ollut aiheellista keskittyä asioihin vuonna 1994, eikä propagointiin?

 

Vuonna 1993 Nykypäivä (kok) julisti:

”EY-Suomi saisi edun-ulkopuolisen Norjan teollisuus taantuisi!

EY:n vastustajilla Norjassa ”epäpyhä allianssi”: Työntekijät eivät ota kantaa, työnantajat tuskastuvat. Norjan Työnantajain keskusjärjestö on lähdössä avoimesti kisaan EY:n puolesta. EY:n ulkopuolella Norjan elinkeinoelämä näet menettäisi arvokkaita etuja Suomelle ja Ruotsille – jos niistä tulee jäseniä”. (Nykypäivä 26.3-1.4.1993). Mainittakoon, että norja on ETA:n jäsen ja nauttii kaikista vapaakaupan eduista EU:n kanssa

 

Kun perustusvaliokunta valehteli:

Onko Ahonkin epäilemä euro laillinen raha Suomessa? Suomen markkahan oli määrätty vuonna 2000 kumotun perustuslain Hallitusmuodossa, sen pykälässä 72. Sopiikin kysyä arvoisilta päättäjiltä; Mihin on tallennettu laki, millä markka poistettiin perustuslaista?

Liittymissopimuksen eduskuntakäsittelystä:

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä n:o 9/1994 on liitteenä jo aiemmin tässä mainittu Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto n:o 14/1994. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, ettei liittymissopimuksen hyväksyntä vielä sisällä sitoumusta ottaa käyttöön tulevaa yhteisvaluuttaa: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen (lue; euron käyttöönotto) siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen” (lue; euron käyttöönottoon).

Samaisen ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sivulla 21 asia ilmaistaan päinvastaisesti: ”Suomen osalta rahaliiton hyväksyminen on Maastrichtin sopimuksen muiden määräysten tavoin ollut edellytys liittymissopimuksen synnylle”. Sivulla 11 EU-jäsenyysneuvotteluista: ” Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeutuminen unionin jäsenyyteen edellyttää”.

Tämä tarkoittaa sitä, että oli jo olemassa päätös jäsenyydestä ja hyväksyntä jäsenyysehdoista!

Eurooppa-tiedotuksen kirjasesta Euroopan yhdentymisen kronologia (aikajärjestys) vuodelta 1993 ilmenee, että Suomen puolelta oli hyväksytty kaikki etukäteen. 1.2.1993 ensimmäinen ministeritason kokous Brysselissä ”Suomi ilmoittaa hyväksyvänsä Maastrichtin sopimuksen ja finalite politiquen” (lue; yhteisön poliittiset tavoitteet).

16.11.1993 presidentti Mauno Koiviston puhe Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasburgissa; ”Koivisto vakuuttaa Suomen hyväksyvän Maastrichtin sopimuksen ja acquis communautairen” (lue; yhteisön voimassaoleva säännöstö).

Vuonna 1998, kun euron käyttöönotto realisoitui, Lipposen hallituksen tehtäväksi jäi vain todeta, että euron käyttöönotto oli juridisesti saatettu voimaan jo liittymissopimuksen hyväksynnällä, eikä Suomen Eduskunnalla ollut enää asiassa juridista päätösvaltaa.

 

 Näin ollen ja koska silloinen hallitusmuoto kumoutui vasta vuonna 2000 nykyisen perustuslaiksi sanotun lainsäädännön astuessa voimaan, Suomen markkaa koskeva Hallitusmuodon 72 § menetti oikeudellisen sisältönsä ilman eduskunnan perustuslain mukaista päätöstä. Olihan perustuslakivaliokunta nimenomaan todennut vuonna 1994, ettei liittymissopimuksen hyväksyntä tarkoita euron käyttöönottoon sitoutumista.

Suomi oli kuitenkin sitoutunut ottamaan euron käyttöön – ennakkoehtojen mukaisesti. Ainoa päätös markan hävittämisestä on siten Eduskunnan päätös hyväksyä hallituksen tiedonanto

EY-jäsenyyden hakemisesta 18.3.1992.

Erikoinen tapa kumota perustuslakeja.

 

Se mikä on Suomen Pankin asema ja suvereniteetti vuoden 2002 jälkeen löytyy ennakoivaa tietoa  Euroopan keskuspankin aikaansaamisesta vuodelta 1988: ”Eurooppa 1992! Mahdollisuuksien Yhdysvallat vai hevosten juottajien maanosa? Euroopan valuuttaunionin puheenjohtaja ja Hollannin Phillipsin toimitusjohtaja Cornelis van der Klug: ”Tuon laitoksen pitäisi toimia pankkina, jonka kanssa kaupalliset pankit voivat harjoittaa pankkitoimintaa. Missään nimessä Euroopan Keskuspankista ei saisi tulla mitään poliittista jalkapalloa. Se merkitsee, että niin kansallisten keskuspankkien kuin Euroopan ja kansallisten hallitusten tulee luopua osasta suvereniteettiaan”. (Suomen Kuvalehti 23/10.6.1988 Kari Kyheröinen).

 

 

Tiesikö valtiojohto äänestystuloksen ennakolta?:

Kouvolan Sanomat 29.9.1994; ”Valtiosihteeri Sundbäck: UM (lue; Ulkoministeriö) ei ole varautunut EI-äänten voittoon. Ulkoministeriö ei valtiosihteeri Veli Sundbäckin mukaan ole millään tavalla varautunut mahdolliseen EI-äänten voittoon kahden ja puolen viikon päästä järjestettävässä EU-kansanäänestyksessä”. (16.10.1994 järjestetty neuvoa antava kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä neuvotellun sopimuksen mukaisesti).

Heti perään ”Sundbäck korosti, että jäsenyyden hylkääminen merkitsisi heti kansanäänestyksen jälkeisenä aamuna useiden asiantuntija-arvioiden mukaan pörssikurssien laskua, korkojen nousua ja paineita valuuttakurssiin. Pidemmällä jäsenyyden hylkääminen merkitsisi Sundbäckin mukaan sitä, että ruuan hinta ei laskisi odotettua 5-10 prosenttia, talouden kasvu olisi heikompi kuin EU:n jäsenyydessä ja myös työllisyyden hoito olisi vaikeampaa”.

 

Kouvolan Sanomat 19.9.1994: ”AY- järjestöjen edustajat yhtä mieltä: Suomalainen palkansaaja hyötyy EU-jäsenyydestä”.

Euroopan yhdentymisen kronologia 1999: ”28.5.1994 SAK:n valtuustokokous Kiljavalla.

SAK ottaa myönteisen kannan EU-jäsenyyteen tuloksella 79 puolesta, 19 vastaan. Valtuuston mielestä EU-neuvottelutulos vastaa keskeisiltä osiltaan palkansaajakeskusjärjestöjen asettamia tavoitteita”. ”Suomalainen sopimusmalli pitää. Työmarkkinajärjestöt kimpassa EU:n puolesta”.

(Otsikko Porilaista Uusi Aika lehdestä (sd) 10.6.1994)

 

Seuraavassa poimintoina Lalli lehdestä keskustan entinen kansanedustaja Mauri Salon kirjoituksesta.

”Mauri Salo: Emu pakottaa sopeutumaan palkanaleenkin. –Koska EU:n perussopimuksessa todetaan, että siellä tuotetaan, missä on edullisinta tuottaa ja kilpailua vääristäviä kansallisia tukia EU ei salli maksettavan, ollaan tilanteessa, jossa suomalainen teollisuus ja toisaalta työntekijä ovat suurennuslasin alla. Kansainväliset omistajatahot siirtävät teollisen tuotannon sinne, missä sijoitetulle pääomalle saa parhaan tuoton. Kun vastassa on koko unionin sisämarkkinakenttä, on suomalaisen työntekijän pakko sopeutua puskureista huolimatta jopa palkanalennuksiin, sillä nousukausi ei ole loputon”. (Lalli 17.12.1997).

17.9.1994 Kouvolan Sanomat: ”Viinanen vippaa kymppitonnin sekunnissa.

”EU-jäsenyys takaa Suomen lainan saannin”.

Kouvolan Sanomat 11.9.1994: ”Pienteollisuus lupaa satatuhatta uutta työpaikkaa”

 

Näillä tietolähteiden otteilla olemmekin virittäytyneet historiamme tunnelmiin. Kukaan ei tuolloin kertonut sitä, että kysymys olikin uudesta yhteiskuntasopimuksesta ja koko planeettaa koskevista uusista pelisäännöistä. Eikä ollut esillä vaatimusta omaksua eurooppalainen identiteetti.

Löytyisiköhän se eurooppalainen identiteetti Esko Ahon mainostamasta kirjasta Jean-Jacques Rousseaun  Yhteiskuntasopimuksesta (Karisto 1988 2. painos). Esittelihän Aho kyseistä teosta ajatustensa voimalaksi pääministeriksi tultuaan. Eipä siinä, mitään hyvä kirja luettavaksi, lukeminen kannattaa aina. Kuinka suuri kansan ihailija Rousseau todellisuudessa oli, selvinne seuraavasta lainauksesta: ”Rousseau ei ole kuitenkaan kansan ihailija. Hän nimittää sitä joskus ’sokeaksi joukkioksi’, joka ei osaa tahtoa sitä, mikä on oikein, koska se ei useinkaan tiedä, mikä sille on hyväksi” (Kotimaa 30. 8. 1991).

 

Valtion lakkauttaminen:

Ennakkoehtojen hyväksyntä merkitsi valtio-oikeudellisesti perustuslakien kumoamista, eikä vain kumoamista vaan Suomen valtioelinten valtio-oikeudellisen toimivallan siirtämistä kansainvälisille toimielimille (Euroopan yhteisöt). Suomen lainsäädäntö piti mukauttaa ja sopeuttaa yhteisöjen ylikansalliseen toimivaltaan sopivaksi, myös perustuslakien osalta.

Miten Suomen Eduskunta ja hallitus saattoivat lakkauttaa oman valtion, sillä onhan mm. Teija Tiilikainen todennut kansallisvaltioiden ajan olevan ohi?

 

On muistettava tuon 1990-luvun hulabaloo-mainen tilanne: Kaikki alkoi kulissien takaisesta ETA-neuvottelusta (ulkopoliittisena kysymyksenä), idän ja lännen välinen vastakkainasettelu murtui Berliinin muurin murtuessa ja Neuvostoliitossa kuohui. Suomessa 1980-luvun taloudellinen nousukiito paljastui kuplaksi, joka puhkesi Holkerin hallituksen loppukaudella ja putosi Ahon    hallituksen syliin. Historiatutkimus on hauskaa, mutta lähihistorian tutkimus vielä hauskempaa. Olemmehan sitä massana itse tekemässä, jälkipolvet antanevat arvosanat.

Ilman tallennettua dokumenttiaineistoa moni asia jäisi hämärän peittoon, tätäkään kirjoitusta ei olisi ollut mahdollista tehdä, ellei kiinnostus lähihistorian merkittäviin tapahtumiin liittyvää aineistoa olisi arkistoitu. Se miten hallitus käsitteli EY-jäsenyyttä omana hiekkalaatikkoleikkinä selvinnee seuraavista lainauksista.

 

 ”Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä: Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen.

Ulkoministeriön laatima salainen selvitys tukee Suomen EY-jäsenyyttä. Toistaiseksi vain neljä ministeriä pääministerin lisäksi tuntevat raportin sisällön. Pääministeri Esko Aho (kesk) kieltäytyi eilen jyrkästi antamasta tietoja selvityksestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

Varsinainen selvitys on noin 200-sivuinen, mutta tausta-aineistoineen se paisuu 1000-sivuiseksi paperinipuksi”. (Ilta-Sanomat 21.12.1991 A.-P. Pietilä). Mainittakoon, että  silloinen valtiosihteeri Martti Ahtisaaren johtama työryhmä laati kyseisen EY-raportin.

 

Ja miten hallitus toimi EY-asiassa? Tuulikki Ukkola saa kertoa: ”Tuulikki Ukkola paheksuu EY-selonteon ajankohtaa. Kansaedustaja Tuulikki Ukkola (lib.) paheksuu hallituksen päätöstä antaa EY-jäsenyyttä koskeva selonteko eduskunnalle kesken sen budjettikiireiden.

Ukkola kummasteli sunnuntaina Oulussa, miksi kansanedustajien pitää muutamassa päivässä budjettikäsittelyn lomassa tutustua EY-jäsenyyden etuja ja haittoja koskevaan selvitykseen ja käydä keskustelua ”itsenäisen Suomen tärkeimmästä ratkaisusta”. Hän sanoi, että hallituksen asenne eduskuntaa ja kansaedustajia kohtaan on ylimielinen, nokkava ja demokratiaa halveksuva”. (Satakunnan Kansa 7.1.1992).

 

Pro Eurooppa yhdistys piti seminaarin Helsingissä euronäkemyksistä Maastrichtin huippukokouksen jälkeen, tilaisuudessa paikalla oli muun muassa Pro Eurooppa Ry:n pj. Antti Peltomäki ja Kokoomuksen silloinen pj Pertti Salolainen: ”Ei ehtoja EY-jäsenanomukseen. Puheenjohtaja Pertti Salolainen kiirehti hallituskumppaneita EY-jäsenanomuksen jättämiseen jo 2.-3. Maaliskuuta pidettävään Euroopan yhteisön ulkoministerikokoukseen… Seminaarin ulkomaiset vieraat pitivät maaliskuun alkua ehdottomana takarajana, jotta Suomi pääsisi jäseneksi vuonna 1995 eikä vuonna 2000. Ei ehtoja Euroopan parlamentin Demokraattisen ryhmän pääsihteeri Harald Römer korosti useampaan otteeseen, että pahinta mitä Suomi voisi tässä tilanteessa tehdä, olisi ehtojen kirjaaminen itse jäsenanomukseen. Samalla kannalla oli EPP:n Euroopan kansapuolueen, edustaja Elmar Brok”. (Nykypäivä 7.2.1992 Ilkka Ahtokovi).

 

EY-asiat etenivät kuin ajopuu virrassa, välillä suvannossa pyörähdellen, mutta virran paine antoi asioiden etenemiselle vauhtia.

 ”Pertti Salolainen: Mahdollisesti piankin uudelleen käynnistyvät Gatt-neuvottelut ja Suomen integraatio ETA:n kautta EY:hyn eivät salli enää entisenlaista erillispolitiikkaa. Vaikka Suomi onnistuisikin saamaan näissä neuvotteluissa erivapauksia ja muita enemmän siirtymäaikaa. Totuuden hetki on avoimen kilpailun muodossa joka tapauksessa edessämme”. (Kouvolan Sanomat 15.2.1991).

 

EY-jäsenanomus etenikin huippuvauhtia. Viesti Brysselistä.

Suomen Edustusto Euroopan yhteisössä Bryssel E. Liikanen 22.3.1992: ”EY-jäsenhakemuksen käsittely. 2. Lähetekeskustelu Neuvostossa.

Jäsenhakemus osoitetaan Neuvostolle. Suomen hallitus on jättänyt hakemuksen Neuvostolle viime keskiviikkona, 18.3.

Varsinainen coreperin hakemusta koskeva käsittely on todennäköisesti 20.3. Tuolloin päätetään Neuvostolle tehtävän esityksen muodosta. Koska Suomen hakemus on standardinmuotoinen eikä  sisällä mitään varauksia, asia edennee rutiininomaisesti”.

Miksi perustuslakivaliokunta selitti eduskunnalle 1994, että Suomella oli varauma emun suhteen? Kysykää Niinistöltä, joka oli valiokunnan puh.joht.1994?!

 

1990-luvun alussa yhteiskuntapoliittinen tilanne lähenteli kriisitunnelmia, ryhdyttiin säätämään säästölakeja ja samalla purkamaan parlamentaarista vähemmistösuojaa poistamalla lainsäädännöstä määräenemmistösäädöksiä. Tuon ajan poliittinen puhetyylikin muuttui verbigeraatioksi, eli tarkoituksettomien sanojen toistoksi, kun poliitikot huomasivat menettäneensä puhevaltaa kun vähemmistösuojaa leikattiin, he varoivat puhumasta sivu suunsa. Puoluejohto eri puolueissa tajusi, että vain hallituspuolueilla on eurooppalaisessa enemmistöparlamentarismissa valtaa.

Tiedotusvälineissä tapahtui myös muutos: Ne omaksuivat USA:laisen indoktrinointi opin; otetaan joku teema, joka iskostetaan syvälle kansan tajuntaan. Hyvässä muistissa on vielä yhden ainoan vaihtoehdon politiikka. Muunlaisia vaihtoehtoja esittäneet leimattiin häiriköiksi.

Suomalainen media, eli julkinen sana on omien valheidensa vanki. Lähdettyään tukemaan kritiikittömästi EY/EU-jäsenyyttä tiedotusvälineet menettivät demokraattisen tiedottamisen oikeutensa ja ovat osallisena kansalaisten pettämisessä. Suomalaisiin toimittajiin sopii erinomaisen osuvasti kuvaus ”sopuleista”.

 

Samaan aikaan Suomen Pankki vapautti yksityishenkilöiden ulkomaiset luotot (Kouvolan sanomat 17.6.1991). Säännöstelyä purettiin ja lainarahaa tarjottiin. Kunnes – romahti. Yrityksiä kaatui kuin  heinää, omaisuuksia realisoitiin pilkkahintaan. Pankit saivat tukea verorahoista. Pankit saivat myös velkaorjia vuosiksi eteenpäin. Rahaa tuli sisään kaikista ovista ja niinpä piensäästäjät olivat kohta vain rasite, kun kantoivat jaloissaan hiekkaa pankkisalien kiiltäville lattioille.

Ilman ns. pankkikriisiä vähemmistösuojan poisto olisi tuottanut poliittiselle eliitille ongelmia, säästölakeihin naamioimalla se oli helpompaa. Voidakseen turmella koko yhteiskunnan oli ensi pakko tunaroida valtiollinen perustuslaki.

 

Valtion lakkautuksen mahdollistaminen:

Siinä sivussa yksinkertaistettiin valtiosopimusten käsittelyä poikkeuslakimenettelyllä (Valtiopäiväjärjestyksen 69 § 1.mom).

 

Säästölaeilla Eurooppaan

Otteita Helsingin Sanomien kirjoituksesta 18.1.1992: ”Hallitus esittää siirtymistä enemmistöparlamentarismiin 67 kansanedustajaa voi estää lakisääteisen perusturvan heikentämisen. Suomi siirtyi perjantaina askeleen kohti enemmistöparlamentarismia, kun hallitus antoi eduskunnalle esityksen lepäämäänjättämissäädösten pysyvästä purkamisesta. Hallitus sopi muutosesityksestä viime vuoden lopulla Sdp:n kanssa. Esitys merkitsee sitä, että kaikki tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädettävät lait hyväksytään suoraan yksinkertaisella enemmistöllä, eikä kolmasosan vähemmistö voi nykyiseen tapaan äänestää niitä lepäämään yli kaksien valtiopäivien”.

Lisää otteita kyseisestä artikkelista.

”Eduskunta hyväksyi kompastellen säästölakeja helpottavan muutoksen. Keskustan Anttila oli sotkea hallituksen ja Sdp:n sopimuksen. Eduskunta hyväksyi perjantaina 144-28 valtiopäiväjärjestyksen väliaikaisen muutoksen, joka helpottaa säästölakien säätämistä…

Keskustan Sirkka-Liisa Anttilan puheenvuoro oli kuitenkin kaataa koko hankkeen. Anttila tuli sanoneeksi, että hän ei pidä tarpeellisena hallituksen uuden esityksen hyväksymistä kiireellisenä jo tämän kevään aikana. Anttilan ilmoitus melkein pudotti sosialidemokraatit penkeiltään. Uusi hallituksen esitys ja sen kiireellinen käsittely olivat nimenomaan ehtona sille, että Sdp suostui hyväksymään väliaikaisen muutoksen. Kolmas ehto oli perusoikeusuudistuksen hyväksyminen lopullisesti seuraavassa eduskunnassa”. Mitä tämä tarkoittaa? Sille löytyy kansaomainen nimitys; lehmänkauppa.

Saman lehden sivulta A 11 Paavo Raution kirjoituksesta lainauksia, jotka valaisevat edellistä lainausta! ”Sirkka-Liisa Anttila puolustautui: ”Aittoniemi härnäsi” Sirkka-Liisa Anttila synnytti eduskunnassa perjantaina valtavan sotkun lausahduksellaan, ettei ole tarpeellista käsitellä määrävähemmistösäännösten pysyvää muutosta kiireellisenä… Anttila korosti, että hän puhui omasta näkemyksestään. ”Enkä minä olisi mitään sanonutkaan, jollei Aittoniemi olisi härnännyt syyttämällä takinkääntäjäksi”, Anttila sysi vastuuta. Keskusta vastusti lepäämäänjättämissäännöstön uudistusta oppositioaikaan. Puolue käänsi takkinsa hallituksessa ja ryhtyi uudistuksen puoltajaksi”. Anttila luopuikin näkemyksistään ja palasi hallituksen ruotuun.

 

Mistä siis oli kysymys, selviää Suomen Laki II 1992 valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälän ensimmäisen momentin muutos esityksestä, joka aiheutti sekaannusta hallituspuolueissa ja Sdp:n riveissä: ”69 §. Ehdotus joka koskee Suomen ja ulkovallan väliseen sopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymistä, sisältyköötpä  rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen, käsitellään 66 §:n mukaan sekä, mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §: 1 momentissa on säädetty. Älköön kuitenkaan lakiehdotusta näissä tapauksissa jätettäkö lepäämään”.

 

Muutos, joka vaikuttaa  viattomalta, mutta todellakaan ei ollut sitä. Lukijalta toivon tarkkaavaisuutta.

Suomen Laki II 1993 Valtiopäiväjärjestys: ”69 §. Lakiehdotus rauhansopimuksen tai muuhun valtiosopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä käsitellään 66 §:n mukaan. Jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. (28.8.1992/818.).

 

Tuo edellä kerrottu valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n kuohinta lienee se kuuluisa perustuslakiaukko, josta markkakin luiskahti euron ilmenemismuodoksi 1999, vaikka Hallitusmuodon 72 pykälä oli vielä voimassa kumoamattomana.

Samaisesta perustuslakiaukosta Suomen valtiokin luiskahti EY - EU:n - ja Euroopan keskuspankin holhoukseen. Tähän lienee vielä aihetta rasittaa lukijoita tuolla 69 pykälällä:

”Liittymissopimuksen voimaansaattaminen Suomessa. Laki ehdotetaan saatettavaksi voimaan asetuksella siten, että se tulisi voimaan samanaikaisesti liittymissopimuksen ja sen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sopimusten kanssa. Laki ehdotetaan käsiteltäväksi valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentissa säädetyssä järjestyksessä”. (1994 vp – HE 135 sivu 101).

Oliko selvitysmies "sylttytehdas"? Otteita kirjasta Kaksi Kautta: "Rekolasta selvitysmies. MK: (Mauno Koivisto) "Ajattelin sillä tavalla muotoilla, että onko olemassa yhteisymmärrystä sellaisten uudistusten toteuttamiseksi, jotka vaatisivat eduskunnassa hallitukselle määräenemistöä. Tämä kuvio pitäisi saada selvitetyksi.. Seuraavana päivänä 7. Huhtikuuta 1987 Esko Rekola asetettiin selvitysmiehen tehtävään. Presidentin kanslian asiasta antama tiedote kuului näin: "Tasavallan presidentti on tänään pyytänyt ministeri Esko Rekolaa selvittämään, onko olemassa laajaa periaatteellista yksimielisyyttä sellaisista muodostettavan hallituksen ohjelmassa sovittavista yhteiskunnallisista uudistuksista, joiden toteuttamiseen ilmeisesti tarvittaisiin poikkeuksellisen laajan (yli 2/3) eduskuntaenemmistöön nojaava hallitus". (Mauno Koivisto Kaksi Kautta I Muistikuvia ja merkintöjä 1982 - 1994 Kirjayhtymä OY Toinen painos 1994, sivuilta 241-242). Mihin niin suureen yhteiskunnalliseen muutokseen tarvittiin näin laajapohjainen hallitus? Laajapohjaiselle hallitukselle edes perustuslait olleet este. Tämän tulee ilmi Lipposen hallituskaudelle, jolloin valtioneuvosto selonteossaan toteaa, että Suomen perustuslait ovat ongelma. Ongelmahan ratkaistiin eduskunnan 2/3 enemmistön turvit säätämällä poikkeuslailla, joka voimaan astuessaan 1995 vuoden alusta turmeli sekä perustuslait, että kansalle eduskunnan kautta kuuluvan korkeamman valtiovallan. "Kansallisvaltioiden aika on ohi".

 

Suomen Hallitusmuoto 17.7.1919 (94/19) ja Valtiopäiväjärjestys 19.5.1928 (7/28) olivat tarkoitetut itsenäistä ja täysivaltaista valtiota varten. Edellä mainitulla Valtiosääntö rukkauksella voitaisiin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä Suomi liittää vaikka Venäjän johtamaan IVY:n (itsenäisten valtioiden yhteisöön).

 

Vuoden 1990 valtiopäivien avajaispuheessaan presidentti Mauno Koivisto keskittyi Euroopan yhdentymiseen: ”Integraatiotyötä jää uudellekin eduskunnalle. Presidentti Mauno Koivisto keskittyi vuoden 1990 valtiopäivien avajaispuheessaan käsittelemään pääasiassa Euroopan taloudellista yhdentymistä ja sen aiheuttamia ongelmia eduskunnan lainsäädäntötyössä. Koivisto korosti, että hallitus pyrkii osaltaan turvaamaan eduskunnan mahdollisuudet osallistua ja myötävaikuttamaan yhdentymiskehitykseen liittyvään lainsäädäntöön… EES:stä haasteita lainsäädännölle. Perustuslakivaliokunta ei vielä ole joutunut vaivaamaan päätään integraatiokysymyksillä. Puheenjohtaja Ben Zyskowicz ei myöskään tunne riittävästi odotettavissa olevan selonteon sisältöä voidakseen arvioida, tarvitaanko siihen perustuslakivaliokunnan lausuntoa… - Toinen kysymys on miten ne tulevat. Joko jokaisesta EY:n piirissä syntyvästä normista säädetään laki tai että EES:ssä  sovittava kokonaisuus otetaan Suomen lainsäädännön osaksi.

Zyskowisz pitää jälkimmäistä vaihtoehtoa tarkoituksenmukaisempana. Se tarkoittaisi, että seuraava eduskunta valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälän mukaan päättäisi EES:ään menosta kahden kolmasosan enemmistöllä”. (Uusi Suomi eduskunta 7.2.1990)

 

Tarkoittikohan Pertti Salolainen nimenomaan tuota valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälää kun pilkkasi Suomen Valtiosääntöä: ”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa. Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi, Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä”. (Nykypäivä 1.11.1991).

 

Tänä vuonna 2006 tulee 100 vuotta täyteen kun Suomi 1906 siirtyi säätyedustukseen perustuneesta nelikamarisesta kansaedustuslaitoksesta demokraattisesti valittuun kansanedustuslaitokseen. sekä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvaan vaalitapaan: ”Jotta valittava eduskunta ei ryhtyisi jyrkkiin lainsäädäntömuutoksiin enemmistöpäätöksiin, päätöksentekomenetelmät säännelleeseen vuoden 1906 valtiopäiväjärjestykseen otettiin enemmistöperiaatteita  rajoittavia järjestelyjä. Säännökset sijoitettiin itsenäistyneen Suomen vuoden 1928 valtiopäiväjärjestykseen”. Lainaus osittain kirjasta; Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään 2 Lakimiesliiton Kustannus Juridica 1990

 

Arvoisat poliitikot, jos valtion talous hoidetaan kuralle, ei siitä pidä syyttää ”huonoa” lakia, kai se paljolti riippuu  kaksisataapäisestä päättäjäjoukosta arkadian mäellä miten maa makaa.

Yksi suvereenin ja täysivaltaisen valtion tunnusmerkkeihin kuuluu oma raha:

”EMS siirtäisi talouspolitiikan vallan pois Suomesta! Liittyminen eurooppalaisiin talousjärjestelmiin merkitsisi Suomen oman taloudellisen päätösvallan ainakin osittaista menetystä. EY:n jäsenmaiden keskuspankit luovuttavat rahaunionin edetessä Euroopan keskuspankille varantonsa ja toimivaltansa. Keskuspankki määrää koko EY-alueen raha- ja valuuttapolitiikan sisällön ja valvoo sen toteuttamista. Talous- ja rahaunioni ei nimittäin ole mahdollinen ilman keskitetysti johdettua raha- ja valuuttapolitiikkaa”. (Kouvolan Sanomat 15.4.1991 Heikki Karkkolainen).

Suomalaisia EU-äänestäjiä lobattiin EU-äänestysuurnille monen lehden sivuilla tekemään eliitin toivomaa ratkaisua. Helsingin sanomat teki kolmekymmentäsivuisen erillisliitteen, josta seuraavassa Johanna Korhosen kirjoituksesta lainaus: "Suomi sopeutunut EU-kuntoon jo vuosia. Maaliskuussa 1992 Suomi haki EY:n jäsenyyttä. Huhtikuussa Esko Aho (kesk) hallitus päätti, että talouspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi otetaan yhteisön talous. Ja rahaliiton vaatimusten täyttäminen niin, että Suomi voi siirtyä EU:n kanssa yhteiseen rahaan 1997. Suomen lakien säätämisessä Euroopan yhdentyminen on otettu huomioon tammikuusta 1989 lähtien. Tuolloin oikeusministeriö lähetti muille ministeriöille ohjeen, jonka mukaan EY:n lainsäädäntö on otettava huomioon kaikessa lainvalmistelutyössä". (Helsingin Sanomat sunnuntaina 2.10.1994, sivu E 21). Mainittakoon, että Matti Louekoski (sd) oli tuolloin Holkerin hallituksen oikeusministeri.

 

Matkalla Eurooppaan, hyppäys ”periferiasta” kiihtyvän junan vauhtiin, seuraavassa otteita vuoden 1989 I S:n sivulta 10:

”Hallitus suunnittelee EY-valtuuslakia Suomi tekee tuhatsivuisen Eurooppa-sopimuksen. Hallitus kaavailee erityisen valtuuslain säätämistä Suomen EY-suhteiden hoitoon. Laki säädettäisiin sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt hallituksen nykyisen yhdentymispolitiikan… Hallituksen kaavailema Suomen Eurooppa-sopimus olisi tuhatsivuinen paperinippu runsaine liitteineen. Sopimus määrittäisi suomalaisen elämänmenon pitkälle 1990-luvun lopulle saakka… Ulkoministeriön virkamiehet ovat neuvotelleet sopimuksen sisällöstä lähes joka viikko muiden Efta-maiden ja EY:n virkamiesten kanssa. Suurimmissa kysymyksissä hallitus kuitenkin joutuisi hakemaan eduskunnalta valtuudet valtiosopimuksen luonteisiin ratkaisuihin. Vain harvoissa tapauksissa hallitus aikoo esitellä eduskunnalle etukäteen yhdentymiskehitykseen liittyviä kysymyksiä…

Tuhatsivuinen sopimus. Sopimukseen kirjattaisiin yksityiskohtaiset määräykset kaikista EY:n nykyisistä ja suunnitteilla olevista säännöksistä eli direktiiveistä. Liitteinä olisivat muutokset Suomen lakeihin, jotka vaikuttavat suomalaiseen työhön, sosiaaliturvaan, pääomaliikkeisiin, tavarakauppaan ja palveluihin. Eduskunta saisi käsiteltäväkseen 1990-1991 tuhdin kokonaissopimuksen, joka olisi hyväksyttävä lähes sellaisenaan tai hylättävä kokonaan”.

(Ilta Sanomat 15.11.1989 A.-P. Pietilä)

 

ETA-sopimus kangerteli mutta eteni Suomessa lainsäädäntötasolle. Hallitusmuotoon tehtiin sopimuksen edellyttämä muutos, pykälään 33 lisättiin 33 a § (10.12.1993/1116): ”Eduskunta osallistuu kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansainväliseen valmisteluun siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään. Valtioneuvosto määrää, sen estämättä mitä 33 pykälässä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansainvälisestä valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä”.

Näin toteutui valtioelinten oikeudellisen toimivallan luovuttaminen kansainvälisille, oikeustoimikelpoisille järjestöille (Euroopan yhteisöt).

 

Uuden Suomen viimeisessä numerossa oli laaja Kalevi Sorsan haastattelu, josta muutama mielenkiintoinen poiminta:

”Itsenäisyyden oltava sisäistä laatua; EY-ratkaisunsa tehnyt Kalevi Sorsa luottaa suomalaiseen kulttuuriperintöön, kun kansallisvaltioiden aika on ohi.

Euroopan yhdentymisen pyörteissä kansallinen itsenäisyys voidaan Kalevi Sorsan mielestä turvata vain korkealla sivistystasolla, sisäisellä yhteenkuuluvuudella, yhteistunnolla ja taloudellisteknisellä suorituskyvyllä. ”Rähmällään” –keskustelu kertoo suomalaisille ominaisesta häpeän kaivelusta; meidän on vielä opeteltava kansallista kypsyyttä.

Kalevi Sorsa on tehnyt EY-ratkaisunsa. Hänestä on johdonmukaista, että Suomi liittyy Yhteisöön, EY:n rajamaaksi, mutta ei ehdoitta. Itärajakysymys on ratkaisematta. (Karjala takaisin vai? Kirjoittajan huomio) Haastattelija; Kirjoitatte viimeisimmässä kirjassanne ”Paikallisjunalla Eurooppaan” (Otava/90), että Suomen kansa ei tunne enää itseään eikä osaa sijoittaa itseään luontevasti kansakuntien joukkoon. Onko siis Suomen itsenäisyys jotenkin kyseenalainen?”.  Sorsan vastaus oli niin filosofinen, josta ei selvinnyt muuta kuin sisäinen itsenäisyys?

(Kirjoitus oli Uuden suomen viimeisessä numerossa 29.11.1991 N:o 9. Kirjoittajat olivat: Jorma Virmavirta ja Margit Hara).

Kirjoittajana totean, että en ole milloinkaan suomalaisuuttani kokenut häpeällisenä muiden kansojen suhteen, ainoat häpeän tunteet aiheuttavat yksinkertaiset poliitikkomme. Se jos eliitti häpeää kansalaisuuttaan, ei sitä pidä pistää koko kansan piikkiin.

 

Suomi poikkeustilassa:

Kun Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälä oli sopeutettu tilanteeseen, sekä ETA-sopimus, että EU-liittymissopimus käsiteltiin poliittisena tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä – poikkeuslakimenettelyllä. Riitti, kun saatiin Eduskunnan 2/3 enemmistö asian taakse, ja sillä selvä. Samassa yhteydessä ei tarvinnut tehdä oikeudellisia päätöksiä lakien suhteen. Niinpä muodollinen perustuslakien kumoaminen voitiin siirtää vuoteen 2000- perustuslakien uudistamisen nimissä ja jolloin eurokin otettaisiin käyttöön. Suomea hallittiin poikkeuslailla vuoden 1995 alusta maaliskuuhun 2000, koska Hallitusmuodon

33 a § ”oli tehnyt perustuslakeihin aukon, josta mahtui sisään kaikki liittymissopimuksen seuraamukset”.

 

 

Itsenäinen ja täysivaltainenko?

”Suomen kujanjuoksu Eurooppaan alkaa. Nyt neuvotellaan eduskunnan päätösvallan rajoittamisesta.  Ulkoministeri Pertti Paasio (sd) ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ilmoittivat tänään Suomen haluista luopua osasta kansallista päätösvaltaa. (IS Bryssel Antti-Pekka Pietilä 19.12.1989)

Homma hanskassa: ”Olli Rhen availee ovea Eurooppaan. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Olli Rhenin mielestä on realistista arvioida, että pohjoismaat liittyvät 1990-luvun puolivälin jälkeen EY: jäseniksi”. (Kouvolan Sanomat 15.4.1991).

Satakunnan Kansa 22.10.1995: ”Niinistön mielestä EU-sopimus teki emulle aukon perustuslakiin.

Markasta luopuminen korjaisi vain hallitusmuodon ilmaisua. Emun kolmanteen vaiheeseen ja sen myötä yhteiseen valuuttaan siirtyminen on osa Maastrichtin sopimusta”.

 

Suomi edelläkävijänä:

Uuden perustuslain 96-97 pykälät sementoivat Suomen valtioelinten oikeudellisen toimivallan siirron Euroopan yhteisöille ja lakiteksti on huomioinut EU:n perustuslaillisen aseman valmistelun. Suomen perustuslaki (PL 2000) käsittelee Euroopan unionia oikeushenkilönä. Joten, kun EU saa oikeustoimikelpoisuuden, se on jo huomioitu Suomen perustuslaissa, joten siltä osin ei perustuslakiamme tarvitse muuttaa.

Ei siis ihme, jos Suomessa, hallituksen toimesta Eduskunta saa siunattavakseen jo kahden kansakunnan kansalaisten hylkäämän EU:n perustuslain. Eikä mikään ihme, etteivät poliitikot näe aiheelliseksi kysyä kansan mielipidettä.

Helsingin Sanomat 7.9.1994: ”Helsingin yliopisto lopettaa Suomen historian professuurin. Tilalle uusi euro-professorin virka”.

 

Seuraavassa poimintoja Kulttuuriantropologian professori Matti Sarmelan artikkelista.

Euroidentiteettiä etsimässä:

”Eurooppalaisena oleminen kansallisen identiteetin tilalle.

Euroyhteisöstä syntyy mannerkulttuuri, periferiat kokevat periferioiden kohtalon.

Suomi on mukana jatkuvasti kasvavassa kehityskulttuurissa, jonka seuraava vaihe on Euroyhteisö. Monille suomalaisille Euroyhteisö on uusi utopia. Mutta mistä on kysymys? Rakennetaanko sosialistisen yhtenäiskulttuurin jälkeen keskitettyjen markkinavoimien imperiumi, mannerkulttuuri?

Tavoitteena eurovaltio.

Euroyhteisön integroituessa kauaskantoisin seuraus on kansallisuuden hävittäminen. Kansallisuus ei enää EY:ssä saa tuoda mitään ”etuoikeuksia”, estää yhteisen kaikenkuluttavan euroyhteisön syntymistä. Kansallisuuteen vetoamalla Suomella ei tule olemaan oikeutta suojata metsiään, rantojaan tai edes kulttuurilaitoksiaan. Euroyhteisön sisällä valtiolliset rajat menettävät merkityksensä, nehän jos mitkä rajoittaisivat eurovapauksia, tavaroiden, pääomien ja työvoiman liikkumista.

Kysymyksessä on siis uuden mannervaltion luominen. Edessä häämöttävät jo Euroyhteisön valtiolliset tunnusmerkit: keskitetty hallinto, euroraha, europassi ja yhteiset puolustusvoimat.

…Vasta mannerkulttuurissa pääsevät oikeuksiinsa automatisoitu tuotanto, ylikansalliset televerkostot ja kontrollijärjestelmät. Niiden varjossa rapautuvat valtioyhteisöt, isänmaakulttuurit.

…Tämän päivän kehitysvirkamiehillä näyttää olevan käsitys, ettei Euroopan integroituessa Suomesta häviä mitään, vaan eurovaltioon jäisi kaikki neljä kulttuurikerrosta. Euroyhteisön aidan takana seisoisivat kunnallisvirkamiehet, maakuntavirkamiehet, valtionvirkamiehet ja eurovirkamiehet. Euroyhteisö palauttaisi maakuntien merkityksen, taloudellinen kasvu olisi uusia euroyrityksiä, eurovirastoja, europalveluja, kansojen seminaareja, kulttuurien kohtaamista. Suomalaiset ikään kuin valloittaisivat Euroopan. Kuinka sinisilmäisiä tällaiset odotukset voivat olla pohjoisessa periferiassa?

…Uusi eurokulttuuri ei ole saksalaista tai suomalaista perintöä, vaan omakulttuurijärjestelmänsä, jota hallitsee yhä keskittyvä tajuntateollisuus.

Suomessa alkaa kilpajuoksu Brysselin savupiippuihin. Euroyhteisöön integroituneena Suomi on parin prosentin periferia ja kokee ilmeisesti periferioiden kohtalon”. (Uusi Suomi 18.3.1991 sivu 29). Lukijoina voinemme todeta, että Sarmelan ennustus pala palalta on toteutumassa. Tätä voisi täydentää toimittaja Leif Salmenin (Radio Suomi) aforismilla: ”Suomi irroitetaan historiastaan, ajetaan alas ja lakkautetaan tarpeettomana”.

 

Kirjasta Paneurooppa, sivu 5: ”Jokainen suuri historiallinen tapahtuma on alkanut haaveesta ja päättynyt todellisuuteen”. Kyseisen kirjan sivulta 31 löytyy tarkka hahmotelma Paneuroopan rajoista: (lue Euroopan Yhdysvallat) ”Eurooppaan valtiollisessa mielessä kuuluvat kaikki Euroopan mantereen ei-neuvostolaiset valtiot, niihin luettuina Islanti, jonka henkilökohtainen unioni liittää Tanskaan. Euroopan puoleisen Turkin jäljellä oleva alue kuuluu valtiollisesti Aasiaan; se on Euroopan alueella oleva aasialainen siirtokunta- kuten Gibraltar on brittiläinen siirtokunta Euroopan maaperällä”.

 Kuten havaitaan noista ajoista on jonkin verran lipsuttu, jopa Iso-Britannia on EU:n jäsen. Karttakuvassa kirjan sivulla 157 Iso-Britannia hallitsee muun muassa puolta Afrikan mantereesta. Toista Afrikan mantereesta hallitsee Paneurooppa. Kyseisessä kartassa kaikki pohjoismaat ovat liitetyt Paneurooppaan, myös Balttia on kuvassa mukana. Kirjan sivulta 154 mainitaan Paneuroopan hymni Beethovenin 9:n sinfonian laulu riemulle. Kirjoittajan toteamus, että pitäisikö julkisesti jaossa olevia Eurooppa oppaita muuttaa peilaamaan historiallista totuutta? Kerrotaanhan niissä Euroopan integraation kehityksen alullepanijaksi Winston Churcill, joka Zurichissa 19.9.1946 esitti Euroopan yhdysvaltojen perustamista.

 

Esko Aho Maaseudun tulevaisuudessa 25.2.2005: ”Aho sanoo, että EU-jäsenyyttä oli alettu pohtia jo edellisellä vuosikymmenellä. 1980-luvun puolivälin jälkeen alkoi integraatiokehitys, jossa tavoitteeksi tuli sitoutuminen läntisen Euroopan yhteistyöhön”.

Yhteistyöhön – ilman omaa valtiollista toimivaltaa? Eikö meillä jo ole satojen vuosien kansallinen kokemus siitä, mitä on olla vieraan lain ja vieraan rahan alamaisuudessa?

 

Mitä tulee valtioiden  itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen asiasta löytyy ennakoivaa tietoa vuodelta 1971: ”Mukaan vain, muuten jää jälkeen! Tarkasteltaessa kansainvälistä yhteistyötä ei voida sivuuttaa kauppaa. Sen piirissä vaikuttaa monisäikeinen tapahtumien joukko, jota kutsutaan yhdentymiseksi eli integraatioksi. Syvimmältä olemukseltaan on kyse tapahtumasta, jossa tähänastisen maailmanjärjestyksemme mukaiset täysin itsenäiset kansallisvaltiot luopuvat osasta kansallista itsemääräämisoikeuttaan saavuttaakseen eräitä yhdentymisen antamia merkittäviä etuja.

Tällaisella kehityksellä on sekä puolustajansa että vastustajansa. Merkitseehän esimerkiksi Euroopan Talousyhteisö (EEC) lopulliseen muotoonsa kehitettynä Euroopan Yhdysvaltoihin verrattavan taloudellisen ja poliittisen yhteisön syntymistä.

Näin pitkälle viety kansallisten piirteiden häviäminen on voimakas haaste perinteiselle kansallisuusajattelulle”. (Suomalainen N:o 2 Toukokuu 1971 Pertti Salolainen).

Se mitä Aho sanoi, että EU-jäsenyyttä oli alettu pohtia 1980-luvulla, se on Ahon mielipide.

 

Menkäämme 1950-luvun loppupuolelle, jolloin muodostettiin Roomassa maaliskuussa 1957 Euroopan Talousyhteisöt. Asia huomioitiin myös Suomessa ja, josta Kuvaposti kirjoitti viidellä sivulla:

”Eurooppa kokoaa voimiaan!

Länsi-Euroopan suurissa teollisuusmaissa on tapahtumassa valtava voimain keskitys. Ne aikovat pala palalta repiä keskinäiset tullimuurinsa ja perustaa maailman kolmanneksi mahtavimman teollisuuden suurvallan. Meidänkin maassamme on syytä ottaa tarkoin vaari ajan merkeistä.

Uusi Eurooppa ei synny metelien ja kansannousujen voimasta, ei miekalla ja panssarivaunuilla. Missä Napoleon ja Hitler ovat epäonnistuneet, siellä työskentelevät nyt kokonaan toisenlaiset voimat: talousoppineet, tilastotieteilijät, tulliekspertit, ministeriöiden osastopäälliköt, valtiosihteerit ja lopulta ulko- ja pääministerit, jotka allekirjoittivat Roomassa maaliskuussa 1957 paksun asiakirjan Euroopan Talousyhteisöstä”. (Kuvaposti N:o 42 16.10.1958 Europaeus).

 

Nykypäivän poliitikot ovat jopa kiistelleet kuka ensin sanoi avaussanat Liittymisestä EY:hyn. Ei kun EU:hun (rahvaan naurua).

Hyvät herrat, ei niinkin laajaa asiaa vuodessa tai parissa valmistella, vauhtirataa kiihdytettiin lähemmäs 40-vuotta. Suomen Ulkoasiainministeriö järjesti 1969 seminaarin, jossa Suomen integraatio, kysymystä käsiteltiin. Seminaarin osallistujajoukko, yhteensä 55, muodostui Suomen silloisista talouselämän, yliopiston, lehdistön ja lakimiesten vaikuttajista. Ulkoasiainministeri Ahti Karjalainen avasi seminaarin. Paikalla olleista kaksi vielä merkittävää vaikuttajaa oli Jaakko Iloniemi ja Keijo Korhonen. Tarkempaa tietoa seminaarista löytyy kirjasta ”Suomi ja Integraatio”. (Oy Weilin+Göös Ab:n kirjapaino, Tapiola 1969).

 

Lopuksi:

Milloin kuulemme lähihistoriasta akateemisesti vahvistetun todellisuuden valtiosäännön ja perustuslakien suhteen? Nyt jo on olemassa akateeminen Anne Kosken tutkimus ”Niinkö on jos siltä näyttää?” siitä, kuinka media ohjasi ihmisten äänestyskäyttäytymistä 16.10.1994 valheella ja vilpillä.

Ehkäpä on helpompi ymmärtää poliitikkojemme ja johtajiemme toimintaa lainaamalla tekstiä Valtioneuvoston Emu-selonteosta (20.5.1997), sivulta 36: ”Siltä osin kuin nämä sopimusmääräykset (lue; Maastrichtin sopimusmääräykset) ovat olleet ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo voimaansaattamislailla”.

EU-liittymissopimus saatettiin voimaan voimaansaattamislailla. Se puolestaan säädettiin poikkeuslakina – eduskunnan 2/3 enemmistöllä. Suomen perustuslakien ristiriita suhteessa EY-säädöksiin oli sillä ratkaistu.

Tässä kirjoituksessa on lainattu monta kirjoittajaa eri julkaisuista, joissa selkeästi ovat tuoneet esiin tulevaisuuden kuvan kansallisvaltioiden kohtalosta ”kansallisvaltioiden aika on ohi”. Taiteellisimman ja filosofisimman näkemyksen asiasta esittää Jean Monnet: ”Euroopan liittovaltion rakentaminen perustui vuosikymmenien ajan ranskalaisen Jean Monnetin luonnostelemaan pienten askelten politiikkaan eli ”funktionalismiin”. Jean Monnetin mielestä liittovaltiota pitäisi rakentaa niin hitaasti ja varovaisesti, etteivät Euroopan maiden kansalaiset oikeastaan edes huomaisi mitä on tapahtumassa, ennen kuin liittovaltio olisi jo tapahtunut tosiasia”. (Kohti Vuotta 1929? Risto Isomäki Like 2000 sivu 174). Lukemisen arvoinen kirja, kirj. huomio.

 

Suomen lait väistyivät.

Millainen ajatusmaailma oli valtiojohdolla, jolle oman valtion perustuslait olivat ongelma?

Suomessa on viimeaikoina käyty kiivasta keskustelua globaalisesta maailmanjärjestyksestä ja siihen liittyvistä rahamassojen liikkeistä. Globaalit markkinat tarvitsevat sijoitustensa turvaksi globaalit nopeat kriisinhallintajoukkonsa. EU:sta on luotu mielikuvaa suurena rauhan järjestönä, miksi siis uhrataan suuria rahamääriä yhä tehokkaimpien tappoaseiden kehittämiseen. Nyt jo olisi mahdollisuus toimia, kuoleehan joka päivä n.36000 lasta eri puolella maailmaa päivittäin nälkään. Sehän olisi rahan haaskausta pelastaa lapsia, aikuisista nyt puhumattakaan. Vai mitä?

Voltairen toteamuksen ajoista mikään ei ole muuttunut, on vain helpompi varastaa kansan omaisuus.

 

 

Seppo Sivonen 26.1.2006 Kiikoinen