Suomalainen perustuslakinäytelmä ja EU-jäsenyys

Suomalainen perustuslakinäytelmä; miten valtio lakkautetaan – ja vieläpä niin, etteivät edes tiedotusvälineiden toimittajat sitä tajua. Taitaa olla yllätys myös ns. rivi-kansanedustajille.

Tutkimuspäällikkö Teija Tiilikainen (Kouvolan Sanomat 14.11.1999, sivu 26): ”Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten”.

Suomen aika kansallisvaltiona päättyi 1.1.1995 alkaen EU-liittymissopimuksen astuessa voimaan.

Voidaanko valtio lakkauttaa laillisesti?

Kaikkein kiusallisimpia asioita päättäjille olivat vuosina 1992-1994 – tosiasiat. Eihän valtion lakkauttamista toki voinut kansalle kertoa, ei edes sitä, että menetämme oman rahamme.

Olisiko EU-jäsenyys näin merkityksellinen asia, että voidaan Tiilikaisen tavoin puhua valtion lakkauttamisesta? Vastatkoon ulkoasiainministeriön julkaisun kirjoittaja:

”Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa”. (Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki).

ERÄS PÄÄNÄYTELMÄN SIVUJUONI – MIKÄ NIMEKSI UUDELLE KEISARILLE?

Lukija varmaan huomaa – em. julkaisussa puhutaan EU:n sijasta EY:stä!  Muistamme vuoden 1994 äänestyksen – ainakin he, ketkä siihen osallistuivat, kyse oli Suomen EU-jäsenyydestä, olihan EY muutettu suomalaisessa viestinnässä EU:ksi, tosin ensin sekoiltiin Euroopan liitto (EL) käsitteen kanssa. Tämä nimikysymys on jo itsessään surkuhupaisa esimerkki siitä, kuinka allergisia päättäjämme ovat tosiasioille. Helsingin Sanomat 1.11.1993, sivu A8: ”Martti Ahtisaari uskoo Suomen olevan Euroopan liiton (EL) jäsen vuoden 1995 alussa”. Artikkeli siteeraa Ahtisaaren sanomisia: ”Euroopan unionin (liiton) on oltava pienen ihmisen, ei suuren byrokratian yhteisö”. Huomaamme, että Ahtisaari puhui unionista, mutta lehti muutti sen liitoksi.

Sivulla C3: ”EY:stä tuli Euroopan liito. Euroopan yhteisö muuttuu tänään virallisesti Euroopan liitoksi, kun Maastrichtin liittosopimus tulee voimaan. EY:n jäsenmaat alkavat nyt yhtenäistää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Yhteistä linjaa vedetään myös pakolaispolitiikassa.

Maastrichtin sopimuksen voimaantulo synnyttää samalla nimien ja lyhenteiden sekamelskan. Brysselin komissio aikoo käyttää jatkossakin rinnan Euroopan yhteisöä ja Euroopan liittoa eli EY:tä ja EL:ää”.

Puheet nimisekoilusta olivat kotimaan politiikkaan tarkoitetut. Mitään nimi sekamelskaa ei ollut olemassa. Brysselissä ei puhuttu Euroopan liitosta, eikä Maastrichtin sopimus, eli sopimus Euroopan unionista moista käsitettä tuntenut. Esimerkkinä edesmennyt Kalevi Sorsa Turun Sanomissa 23.11.1993: ”Helsingin Sanomat ja kielitoimisto (ei suinkaan vaan Turun Sanomatkin?) ovat puolestamme päättäneet, että Euroopan unioni on asuva Suomessa salanimellä Euroopan liitto.

Jos outoutta tavoittelemme, niin näin kyllä se onnistuu. Suomesta tulee ainoa jäsenmaa, jossa unionia ei kutsuta oikealla nimellään”.

Helsingin Sanomat jatkaa Euroopan liitto –hömppää vielä 14.12.1993 esittämällä kaaviokuvana selvityksen EFTA:sta, ETA:sta ja EL:stä.

Kuten muistamme, muun muassa TV-uutisissa vähän myöhemmin tehtiin tästä nimitysasiasta uutinen: Uutistoimitus luopui Euroopan liitosta ja ryhtyi  käyttämään Euroopan unionia.

5.3.1992 hallitus antoi eduskunnalle tiedonannon EY-jäsenyyshakemuksesta, josta presidentti teki lopullisen päätöksen 18.3.1992.

“Euroopan yhteisöstä kehittyy Euroopan unioni, jonka ulko- ja turvallisuuspolitiikka kattaa periaatteessa kaikki turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Sen tavoitteena on yhteisten arvojen, perusetujen ja itsenäisyyden takaaminen....“.

Varmemmaksi vakuudeksi myös unionin komission tekstiä vuodelta 2000 (Euroopan komission julkaisu vuonna 2000; “Yhteisön oikeuden perusteet“, sivu 8): “Perustettu Euroopan unioni ei korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten tiedotusvälineissä toisinaan väitetään, vaan täydentää niitä uusilla politiikoilla ja uusilla yhteistyön muodoilla (EU:sta tehdyn sopimuksen 47 artikla)“.

Olisi epäkorrektia vierittää syy yksinomaan tiedotusvälineille. Myös hallitus harjoitti informatiivista vääristelyä, esimerkkinä edellä mainittu tiedonanto; “Euroopan yhteisöstä kehittyy Euroopan unioni, jonka ulko- ja turvallisuuspolitiikka kattaa periaatteessa kaikki turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Sen tavoitteena on yhteisten arvojen, perusetujen ja itsenäisyyden takaaminen....“.

Ote eduskunnan pöytäkirjasta; numero 118. Tiistaina 15.11.1994, sivu numero 4874: ”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen”. Kyseisen lausunnon antoi nykyinen ”meppi”.

Saman asian vahvistaa valtioneuvosto EY-jäsenyyttä koskeneessa selonteossaan vuonna 1992: ”Euroopan yhteisön sopimuksentekovalta pohjautuu yhteisön lainsäädännölliseen toimivaltaan, ja se on kattava erityisesti kauppapoliittisissa kysymyksissä. Suomen sopimuksentekovallan siirtäminen (huomautus: valtion toimivallan siirtäminen Euroopan yhteisöjen toimielimille) ei olisi perustuslakien mukaista”.

Ote em. selonteosta sivulta 45: ”EY:n toimivalta käsittää paitsi ne kysymykset, joista perussopimukset sisältävät nimenomaiset määräykset, myös asiat, jotka ovat välttämättömiä EY:n tai Rooman sopimuksen jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Tästä seuraa, ettei ole mahdollista esittää aivan täsmällistä arviota siitä, missä määrin EY:n toimielimille siirtyy jäsenyyden perusteella lainsäädäntövaltaa eduskunnalta ja tasavallan presidentiltä”.

Suomessa EY muutettiin EU:ksi sisäpoliittisista syistä, jätettiinhän päätös unionin jäsenyydestä myös kansalaisten pohdittavaksi (neuvoa-antava kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä 16.10.1994).

Rajaamalla keskustelu koskettamaan vain Euroopan unionin jäsenyyttä, rajattiin keskustelusta pois myös jäsenyyden koko oikeudellinen merkitys. Annettiin ymmärtää, että EY oli historiaa, että se oli muuttunut EU:ksi. Tämä menettely oli loogista myös siksi, että EY-jäsenyys oli jo päätetty asia, eikä sitä enää voitu asettaa kansan äänestettäväksi. Taktinen nimisekoilu sopii hyvin tilanteeseen. Häpeäksi kansanvallalle ja kansan luottamuksen hyväksikäyttöä oli ryhtyä puhumaan, että valtio säilyttäisi itsenäisyytensä unionin jäsenenä, saati että valtiollinen itsenäisyytemme jopa vahvistuisi.

Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen materiaalista vuonna 1994:

“Suomen itsenäisyys ja Euroopan unioni“

“Suomi on Euroopan unionin jäsenenä itsenäinen valtio“.

Suomen Kuvalehti 5.12.1996

“Presidentin mielestä suomalaisilla on kaikki syy olla tyytyväisiä EU-jäsenyyteen. “Se on ilman muuta vahvistanut Suomen itsenäisyyttä. Olin sitä mieltä ennen, kuin haimme jäsenyyttä, ja olen siitä nyt vielä vakuuttuneempi“, hän arvioi. ...“.

Kouvolan Sanomat 6.12.1998, “Pääkirjoitus“:

   “Itsenäisyyspäivä on säilyttänyt edelleen merkityksensä Suomelle ja sen kansalaisille, vaikka taloudelliset vaikeudet ovat aiheuttaneet eriarvoisuutta ja vaikka Euroopan integraatiokehityksen vastustajat ovat yrittäneet maalata kauhukuvia päätösvallan siirtymisestä maamme rajojen ulkopuolelle“.

Uusi Aika 4.10.1994:

“Pääministeri Esko Aho kävi lauantaina Raumalla kertomassa piirin keskustaväelle, miksi hän kannattaa Suomen liittymistä Euroopan unioniin.

Ensimmäisenä Aho nosti esille monien pelon itsenäisyyden menettämisestä. Pääministerin mielestä pelko on turha. EU on ja pysyy itsenäisten valtioiden liittona. Hänen mukaansa Suomen itsenäisyys jopa lisääntyy, jos Suomi pääsee jäsenenä mukaan päättämään meitä jo nyt koskevista asioista“.

   Edellä mainitut esimerkit olivat osatotuuksia, joista syntyi täydellinen valhe. Tarvitsi vain jättää unionin jäsenyyden perusehto mainitsematta. Mutta sehän oli jo päätetty asia, eikä sisältynyt keskustelun aiheisiin: Ulkoasiainministeriön julkaisu; “Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä 1 . 1994”, sivu 17:  “Euroopan unionin jäsenyys edellyttää kuulumista myös Euroopan yhteisöihin“.

POLITIIKKA ASETTUU PERUSTUSLAIN YLÄPUOLELLE

Päätökset oli naamioitu kansanvaltaiseen kaapuun järjestämällä Suomen EU-jäsenyydestä neuvoa-antava kansanäänestys 16.10.1994 ja sen perusteella eduskunta äänesti asiasta 18.11.1994 niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Kaikki vaikuttaa näin ollen lailliselta ja hyväksyttävältä.

Todella, eduskunta käsitteli asian perustuslakiin kirjatulla tavalla, mutta – teki ennen sitä lakiin muutoksen, joka on jäänyt vaille huomiota. Lakimuutos mahdollisti EU-asian käsittelyn pelkkänä poliittisena enemmistöpäätöksenä. Toinen seikka on, että EU-liittymissopimus saatettiin voimaan poikkeuslakina, sillä olihan se ristiriidassa suvereenin valtion perustehtävien hoitamisen kanssa. Ellei muutosta olisi tehty ja EU-jäsenyyden koko sisältö olisi käsitelty perustuslakien mukaisesti, valtion toimivallan luovuttaminen olisi tullut julki, siis valtion tosiasiallinen lakkauttaminen olisi tullut kansan tietoon. Samalla poliittisen enemmistön valta olisi vaarantunut perustuslain määräenemmistösäännöistä johtuen.

Kauko Sipponen Kansalainen –isäntä vai renki Werner Söderström Lakitieto Oy 2000, s.392:

”Ulkopoliittisesti merkittävin poikkeuslaki on laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (1540/1994). Jäsenyytemme Euroopan unionissa ei ole perustuslain, vaan poikkeuslain varassa.

Kansalaisten syrjäyttäminen kokonaan eräästä 1900-luvun tärkeimmästä päätöksestä häiritsi kuitenkin poliittisen eliitin mielenrauhaa. Eduskunta myöntyi säätämään lain neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi (578/1994). Vasta eduskunnan antaman hyväksymisen - yhdistettynä äänestäjien myönteiseen kantaan katsottiin antavan riittävän legitimiteetin unionin jäsenyydelle. (Käsittelystä PeVL 5/1992 vp ja 14/1994 vp, menettelystä Aho 1998, s.89).” Huomaa legitimiteetti: Laillinen, oikeudellisesti hyväksyttävä.

Supistettu perustuslain säätämisjärjestys tarkoitti poikkeuslakimenettelyä!

Perustuslailliset seikat ovat saneet runsaasti tekstitilaa valtionhallinnon asiakirjoissa, mutta silloisen Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälä – poikkeuslakimenettely, muutettiin taloudellisessa paniikkitilassa vuonna 1992 vähin äänin, suorastaan huomaamatta. Muutos toteutettiin säästölakien ohessa.

Kirjasta Jukka Tarkka; Uhan alta unioniin, asennemurros ja sen unilukkari EVA, 2002, Otava, sivu 354: ”Ahon hallituksen ensimmäisen budjetin käsittely syksyllä 1991 johti niin vakaviin ongelmiin, että oppositiokin totesi tilanteen mahdottomaksi. Eduskuntapuolueet kypsyivät keväällä 1992 historialliseen täysremonttiin. Valtiopäiväjärjestyksestä poistettiin lepäämäänjättämistä koskevat määräykset kokonaan, ei vain säästölakien osalta”.

Kesäkuussa 1992 muutettu 69§ on sen verran kiintoisa asia, että siihen on palattava aina kun sen tiimoilta lisää asiaa löytyy. Kyseisellä pykälällä mahdollistettiin roskapankit, sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajo ja mikä tärkeintä vähemmistösuojan poisto eduskunnassa. Suomi siirtyi ns. eurooppalaiseen enemmistöparlamentarismiin.

Lepäämäänjättämis -säädöstön purkaminen alkoi jo 1990 ja muotoutui sittemmin lakiesitykseksi – Hallituksen esitys 234/1991 valtiopäivät. Sen sivulla 7 ovat perustelut, jotka kytkevät muutoksen integraatioon ja EU-jäsenyyspäätökseen:

”Tulkintaongelman ohella lepäämäänjättämiskieltojen nykyiset rajaukset vaikeuttavat sellaisia laajoja lainsäädäntöuudistuksia, joihin sisältyy osaksi lepäämäänjättämiskiellon alaisia, osaksi niiden ulkopuolella olevia säännöksiä. Tämä on hankaloittanut erityisesti Euroo­pan talousalueeseen liittymisen valmistelua. Sama vaikeus koskenee vastaisuudessakin integraatioon liittyviä lainsäädäntöhankkeita”. ”Tavoitteena on korostaa puolueiden ja muiden yhteenliittymien vapaan kilpailun periaatetta ja purkaa enemmistön päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet”.

Nykypäivä 1.11.1991, sivu 4: VALTIOSÄÄNTÖ : ”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa. Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä”.

Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1momentti ennen muutosta:

“69 § 1 mom

   Ehdotus, joka koskee Suomen ja ulkovallan väliseen sopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymistä, sisältyköötpä rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen, käsitellään 66 §:n mukaan sekä, mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1 momentissa on säädetty. Älköön kuitenkaan lakiehdotusta näissä tapauksissa jätettäkö lepäämään“.

Muutettuna:

   ”Lakiehdotus rauhansopimukseen tai muuhun valtiosopimukseen sisältyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä käsitellään 66 §:n mukaan. Jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä (28.8.1992/818)“. (Tietolähde; Suomen laki).

Eduskunnan silloisen perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 7/HE 234/1991), nimenomaan koskien esityksen kohtaa VJ 69 §:n muutoksesta on minimaalinen. Valiokunta hyväksyy muutosesityksen lyhyimmällä mahdollisella lausunnolla: “Kuten hallituksen esityksessä“.

Näin vähäeleisesti poistettiin maininta pykälästä 67, eli määräykset menettelystä, kun poikkeuslaki vaikuttaa perustuslakeihin. Samalla muutoksella perustuslakeihin vaikuttava poikkeuslaki voitiin irrottaa omaksi erilliseksi päätökseksi, jossa riitti poliittisen määräenemmistön päätös.

Voidaan siten suoraan todeta, että integraation toteuttamiseksi sorvattiin perustuslain muutos, joka helpotti valtion suvereniteetin luovuttamista.    Vuonna 1990 käynnistynyt perustuslain muutos muutti menettelytavan ratkaisevas­ti. Muutoksella estettiin ”vähemmistöä kikkailemasta perustuslailla”. (Esko Aho, Risto Ryti –sali, Huittinen, 1.12.1999)

Mitä lukikaan hallituksen esityksessä, kun muutos tehtiin? Perusteltiinko VJ 69 §:n 1 momentin muutosta vähemmistön kikkailun estämisellä?

HE 234/1991vp, etusivu:

“Esityksen pääasiallinen sisältö“

   “Esityksessä ehdotetaan valtiopäiväjärjestyksen muuttamista siten, että lakiehdotusten lepäämäänjättämismahdollisuudesta ja verolakien erityisestä säätämisjärjestyksestä luovuttaisiin. Ehdotus valtion menojen säästämistä koskevaksi laiksi, joka heikentäisi toimeentulon lakisääteistä perusturvaa, voitaisiin kuitenkin edelleen jättää lepäämään. Tätä poikkeusta lukuun ottamatta eduskunnan enemmistö voisi säätää tavalliset lait ilman, että kolmasosan suuruinen vähemmistö, 67 kansanedustajaa, voisi kuten nykyisin viivyttää lakien lopullista hyväksymistä. Samalla poistetaan verolakien monimutkainen jako eri käsittelyjärjestystä vaativiin ryhmiin niin, että myös veroista säädettäisiin tavallisen lain käsittelyjärjestyksessä. Uudistus toteutettaisiin poistamalla valtiopäiväjärjestyksestä lähes kaikki lepäämäänjättämistä ja kaikki verolakien erityistä säätämisjärjestystä koskevat säännökset.

   Uudistus jättäisi ennalleen ne määräenemmistösäännökset, jotka koskevat perustuslain muuttamista tai siitä poikkeamista, Ahvenanmaan itsehallintoa, kirkkolakia ja kansanedustajien palkkiota. (Huomaa: Muutoksen ei esityksen mukaan pitänyt kohdistua poikkeuslakimenettelyyn!)

   Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu, kuitenkin aikaisintaan 1 päivänä maaliskuuta 1992".

Valtioneuvoston selonteko – 9.1.1992, EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle:

Perussopimuksien voimaansaattaminen. (Toiselta nimeltään – liittymissopimus).

”EY:n perussopimukset sisältävät määräyksiä, jotka poikkeavat Suomessa useista perustuslain tasoisesta säännöksestä. Valtiosopimuksen määräyksen poiketessa perustuslain tasoisesta säännöksestä, voidaan valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälän mukaan soveltaa ns. supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Voimaansaattamislaki hyväksytään tällöin päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tarvitse julistaa kiireelliseksi, eikä sitä voida jättää lepäämään.

Valtiosopimusten voimaansaattamisen yhteydessä ei tähän mennessä ole jouduttu samalla muuttamaan perustuslakien sanamuotoa. EY:n jäsenyysvelvoitteista seuraisi sellaisia poikkeuksia perustuslain säännöksistä, että syntyisi tarve muuttaa myös perustuslakien sanamuotoa”.

Vuonna 1994, kun EY oli muutettu edellä selvitetyllä tavalla Euroopan liiton kautta Euroopan unioniksi, käytettiin kyseistä Valtiopäiväjärjestyksen 69 pykälää, sen ensimmäistä momenttia – EU-liittymissopimuksen voimaansaattamisessa (Hallituksen lakiesityksen n:o 135/1994 valtiopäivät pohjalta).

Eduskunnan silloisen perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä (Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 7/HE 234/1991), nimenomaan koskien esityksen kohtaa VJ 69 §:n muutoksesta: “Kuten hallituksen esityksessä“.

Näin vähäeleisesti poistettiin perustuslaillinen menettely poikkeuslain koskettaessa perustuslakeja. Sittemmin voitiin päättää, sekä ETA- että EU-jäsenyydestä vuonna ilman keskustelua sen vaikutuksesta perustuslakeihin.

Perustuslakeihin vaikuttava poikkeuslaki voitiin saattaa voimaan muutetulla VJ 69 §:llä menetellen; irrottaen se omaksi erilliseksi päätökseksi, jossa riitti poliittisen määräenemmistön päätös.

Perustuslait jäivät näin näennäisesti koskemattomiksi, vaikkei niillä osiltaan ollut enää oikeudellista sisältöä, esimerkiksi hallitusmuodon 72 §; Suomen markka. Markka oli voimassa siihen asti, kun euro toteutettiin yhteisön tekemällä päätöksellä. Suomi siirtyi euron käyttöön tuon päätöksen perusteella. Lipposen hallitus antoi asiasta eduskunnalle tiedonannon 1998. Tiedonantomenettely tarkoitti, että eduskunta sai päättää, ei eurosta ja markan hylkäämisestä, vaan hallituksen nauttimasta luottamuksesta.

   Kansalaisille voitiin syöttää pajunköyttä itsenäisyyden vahvistumisesta tietoisena siitä, että poliittinen enemmistö ajaisi asian läpi eduskunnassa, perustuslaista vähät välittämättä.

On ymmärrettävää, että yhden pykälän muutos, toteutettuna esitetyllä tavalla vähäeleisesti ja suorastaan harhaanjohtavasti, on voinut mennä eduskunnan jäsenistön enemmistön ohi. Lisäksi on huomattava silloinen taloudellinen kakofonia ja että lainmuutosten päämotiivi oli valtion menojen sääsäminen ja lainsäädäntömenettelyn helpottaminen säästölakeja koskevissa asioissa.

SÄÄSTÖLAEILLA EUROOPPAAN

Otteita Helsingin sanomien kirjoituksesta 18.1.1992:

”Hallitus esittää siirtymistä enemmistöparlamentarismiin

67 kansanedustajaa voi estää lakisääteisen perusturvan heikentämisen.

Suomi siirtyi perjantaina askeleen kohti enemmistöparlamentarismia, kun hallitus antoi eduskunnalle esityksen lepäämäänjättämissäädösten pysyvästä purkamisesta. Hallitus sopi muutosesityksestä viime vuoden lopulla Sdp:n kanssa.

Esitys merkitsee sitä, että kaikki tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä säädettävät lait hyväksytään suoraan yksinkertaisella enemmistöllä, eikä kolmasosan vähemmistö voi nykyiseen tapaan äänestää niitä lepäämään yli yksien valtiopäivien”.

Verolait mukana

Lepäämäänjättämismahdollisuus jää voimaan sellaisten valtion menoja säästävien lakien osalta, jotka koskevat ”toimeentulon lakisääteistä perusturvaa”. Lakiesityksen perusteluissa tällaisiksi tuloiksi mainitaan muun muassa vammaistuki, rintamamiestuki, ja –lisä, asumistuki, työttömyysturvan peruspäiväraha ja ansion sidotun päivärahan perusosa, opintoraha, toimeentuloraha ja elatustuki.

Perusturvaa koskevia esityksiä ei voida kuitenkaan äänestää lepäämään, jos ne liittyvät eduskunnan hyväksyttäviksi tuleviin valtiosopimuksiin. On mahdollista, että Eta-säännöstö tai EY-direktiivit sisältävät esityksiä, joita ei voi jättää lepäämään”.

Lisää otteita kyseisestä artikkelista.

”Eduskunta hyväksyi kompastellen säästölakeja helpottavan muutoksen.

Keskustan  Anttila oli sotkea hallituksen ja Sdp:n sopimuksen. (Lehden toimittaja Anna-Riitta Sippola)

Anttilan ilmoitus melkein pudotti sosiaalidemokraatit penkeiltään. Uusi hallituksen esitys ja sen kiireellinen käsittely olivat nimenomaan ehtona sille, että Sdp suostui hyväksymään väliaikaisen muutoksen. Kolmas ehto oli perusoikeusuudistuksen hyväksyminen lopullisesti seuraavassa eduskunnassa”. Mitä tämä tarkoittaa? Sille on kansanomainen nimitys; lehmänkauppa.

”Eduskunta hyväksyi perjantaina äänin 144-28 valtiopäiväjärjestyksen väliaikaisen muutoksen, joka helpottaa säästölakien säätämistä”.

HE 234/1991:

”Tulkintaongelman ohella lepäämäänjättämiskieltojen nykyiset rajaukset vaikeuttavat sellaisia laajoja lainsäädäntöuudistuksia, joihin sisältyy osaksi lepäämäänjättämiskiellon alaisia, osaksi niiden ulkopuolella olevia säännöksiä. Tämä on hankaloittanut erityisesti Euroo­pan talousalueeseen liittymisen valmistelua. Sama vaikeus koskenee vastaisuudessakin integraatioon liittyviä lainsäädäntöhankkeita”. ”Tavoitteena on korostaa puolueiden ja muiden yhteenliittymien vapaan kilpailun periaatetta ja purkaa enemmistön päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet”.

Voidaan siten suoraan todeta, että integraation toteuttamiseksi sorvattiin perustuslain muutos, joka helpotti valtion suvereniteetin luovuttamista.    Vuonna 1990 käynnistynyt perustuslain muutos muutti menettelytavan ratkaisevas­ti. Muutoksella estettiin ”vähemmistöä kikkailemasta perustuslailla”. (Esko Aho, Risto Ryti –sali, Huittinen, 1.12.1999)

Toinen olennainen asia toteutui samalla: Julkisuudessa vältyttiin keskustelemasta perustuslain muuttamisesta. ”Hallitusmuotoa ei tarvitse muuttaa (PeVL 14/94)”. Tehtiin vain poikkeuksia perustuslakeihin - ikään kuin hallitusmuoto ei muuttuisi. Mutta: Poikkeukset mitätöivät kulloisenkin perustuslain kohdan oikeudellisen sisällön (viite PeVL 18/1997 vp).

Nykypäivä 1.11.1991, sivu 4:

VALTIOSÄÄNTÖ

”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa.

Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä”.

Kirjasta Huomisen mahdollisuus, 1993, WSOY. Kirjan tekstit ovat useammalta kirjoittajalta, eräs heistä Heidi Hautala. Hautala on laatinut kuuden kohdan ohjelman Suomen demokratisoimiseksi, sivut 212-214, sieltä muutama poiminta:

Onko suomi demokraattinen valtio?

”1. Epäparlamentaarinen valtiosääntö on muutettava, ja presidentiltä on riisuttava myös ulkopoliittiset yksinoikeudet.

5. Kansalaisten kääpiömäiset mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon on monikymmenkertaistettava.

6. Suoraa demokratiaa on vihdoin alettava toteuttaa kansanäänestyksin”.

Suomen valtiosääntöä muutettiin ja muutettiin, kunnes se kumottiin kokonaan uuden perustuslain (Perustuslaki 2000) tieltä. Sopisi kansalaisten sieltä lukeman pykälät 96 ja 97, vaikka tiedämme, etteivät edes poliitikot ole sitä lukeneet. Tämä ilmeni erään kerran, kun perustuslakivaliokunnan jäsen alkoi kinaamaan asiasta, joka oli uudessa perustuslaissa, mutta jota hän ei ollut lukenut.

Sen jälkeen sopisi kysyä Hautalalta, toteutuiko hänen suunnitelmansa? Eräs pikkuseikka kansalaistoiminnan kannalta, vuodelta 1993 oikeusministeriön julkaisusta:

”Virallisia käännöksiä sopimuksista voivat julkaista vain Euroopan yhteisöjen neuvosto (nyk. Euroopan unionin neuvosto) ja komissio (nykyisin Euroopan unionin komissio)”.

EU-JÄSENYYSPÄÄTÖS: HALLITUSMUOTOKYSYMYS VAIKO EIKÖ?

EU-kansanvaalin alla tiedotusvälineet kertoivat vallan muista asioista kuin siitä mistä olisi pitänyt kertoa. Olisiko esimerkiksi ollut hyvä kertoa kuinka paljon Suomi menettää lainsäädäntövaltaansa?

Seuraavassa lainaus Hallituksen esityksestä 135 1994 valtiopäivät sivulta 21: ”4.3. Lainsäädäntövalta Jäsenyyteen EU:ssa liittyisi norminantovallan siirtoa Suomen kansallisilta lainsäädäntöelimiltä EU:n toimielimille. Lähinnä yhteisen maatalouspolitiikan, tulliliiton ja kauppapolitiikan osalta lainsäädäntövallan siirto olisi kattavaa. Muilla aloilla kyse olisi lähinnä jäsenvaltioiden rajat ylittäviin ongelmiin sekä kilpailuolojen vääristymättömyyden turvaamiseen liittyvän sääntelyn toteuttamisesta unionin tasolla. Lainsäädäntövallan siirtäminen sisältäisi sen, ettei Suomessa jälkikäteen hyväksyttäisi, voimaansaatettaisi tai julkaistaisi säädöskokoelmassa EY:ssä hyväksyttyjä säädöksiä. Kansallisesti säädettäisiin EY:n direktiivien edellyttämät täytäntöönpanosäädökset ja muut tarvittavat hallinto- ja seuraamusnormit. EY:n säädökset julkaistaisiin EY:n virallisessa lehdessä Suomeksi ja Ruotsiksi.

Suomen osallistuminen päätöksentekoon unionissa korvaa osittain valtaoikeuksien siirtämistä. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että kansallinen politiikka kohdistetaan keskitetysti vaikuttamiseksi yhteisön päätöksentekoon. (Huomaa: Jäljempänä ilmenee yksityiskohtaisen selvästi, ettei Suomella olekaan toimivaltaa yhteisön toimivaltaan luovutetuissa asioissa. Yhteisöllisiä päätöksiä tehdään yhteisön etu, ei kansallinen etu huomioiden).

Eduskunnan lainsäädäntövallan turvaamiseksi eduskunnan olisi voitava osallistua EY- normien kansalliseen valmisteluun uuden HM 33 a §:n mukaisesti ja esittää hallitukselle kantansa EY-normista ennen lopullisen päätöksen tekemistä unionin neuvostossa”. Kansallista valmistelua edellytetään sen mukaan, mitä yhteisön päätös edellyttää, esimerkkinä direktiivit. Yhteisön yksinomaisessa päätösvallassa olevissa asioissa kansallisella tasolla on kyse enää yhteisön päätöksen toteuttamisesta viranomaisten toimesta, ilman että päätös ”siunattaisiin” kansallisin päätöksin.

(Huomaa: Yhteisön toimielimien nimet ”unionitettiin” Maastrichtin sopimuksella).

Hallituksen lakiesitys (135/94) sotkee EU:n ja EY:n. Esityksessä luovutetaan toimivaltaa EU:n toimielimille, ja sitten onkin kyse EY:n päätöksistä. Edellä siteerattu teksti on äkkiseltään asioihin perehtymättömälle munkkilatinaa. Mutta kun tekstin kaikki yksityiskohdat eritellään ja selvitellään, päätös EU-liittymissopimuksen hyväksymisestä 18.11.1994 on – häpeällinen kansanvallan kannalta.

Asioiden purkaminen on aloitettava vuodesta 1992; Valtioneuvoston 9.1.1992 eduskunnalle antama selonteko EY-jäsenyyden vaikutuksista:

”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtion sisäistä voimaansaattamista, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin”.

”EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säädöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille. Jäsenyydestä seuraisi myös muutoksia valtioelinten tosiasiallisiin valtasuhteisiin, ellei valtiosääntöä muuteta valtasuhteiden säilyttämiseksi”.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi lausunnon HE 135:stä ( lausunto n:o 14/1994 vp, 7.10.1994): ”Sopimusmääräykset poikkeavat eri kohdissa voimassa olevista perustuslaeistamme, ennen muuta hallitusmuodosta. Poikkeusten yleisin syy on se, että sopimusmääräykset oikeudellisesti katsoen rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta”.

”Edellä esitetyn johdosta valiokunta katsoo useiden sopimusmääräysten olevan ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 pykälän säännösten kanssa”.

Samassa lausunnossa valiokunta käsittelee hallituksen omaa kantaa hallitusmuotokysymyksessä: ”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään osin”.

Hallituksen lakiesitys on ristiriidassa EY-selonteon tekstiin nähden. Perustuslakivaliokunnan lausunto on ristiriidassa lausunnon itsensä tekstin suhteen.

Lisäristiriita hallituksen lakiesityksestä 135/1994, sivulla 666: ”Säätämisjärjestys. Toimielinten (yhteisöjen) säädösvallan on siksi katsottava poikkeavan täysivaltaisuutta koskevista hallitusmuodon 1 ja 2 pykälän säännöksistä”. Kuitenkaan, kuten perustuslakivaliokunta on todennut, hallitus ei esityksessään koe tarpeellisena tehdä hallitusmuotoon muutosta.

Mitä sopimuksia EU-liittymissopimus sisälsi? Sisältö ilmenee Hallituksen lakiesityksessä 135/1994, eli EU-liittymissopimuksen voimaansaattamis –lakiesitys. Sitä ennen pieni palaute aiemmilta vuosilta:

”Tasavallan presidentin 18.3.1992 tekemän päätöksen mukaan Suomi on samana päivänä hakenut Euroopan talousyhteisön jäsenyyttä. Ennen hakemuksen tekemistä hallitus antoi 5.3.1992 eduskunnalle tiedonannon Euroopan yhteisön jäsenyydestä.

”Tasavallan presidentti on 25.1.1993 asettanut valtuuskunnan käymään neuvotteluja Suomen jäsenyydestä mm. Euroopan unionissa. Jäseneksi liittymistä koskeva mahdollinen sopimus tulee sisältämään sellaisia määräyksiä, jotka vaativat eduskunnan hyväksymisen”. (Apulaisoikeuskansleri 13.12.1993 Dnro 1152/1/93 ).

”Perustettu Euroopan unioni ei korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten tiedotusvälineissä toisinaan väitetään, vaan täydennetään niitä uusilla politiikoilla ja uusilla yhteistyön muodoilla (EU:sta tehdyn sopimuksen 47 artikla)”.

Voimme todeta, että jäsenyyttä haettiin eri päätöksillä sekä Euroopan yhteisöihin (EY), että Euroopan unioniin (EU). EY ei ollutkaan sama asia kuin EU – julkisuuden kulissien takana!

Kansaa puhutettiin EU-jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan, EY:stä vaiettiin. Suomalainen tyyli poistaa asia olemasta – vaikenemalla siitä.

HE 135: Sivu 666, Säätämisjärjestys.

”Ehdotus laiksi Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä olisi käsiteltävä valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin mukaisessa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ratifioimalla liittymissopimuksen Suomi sitoutuisi Euroopan yhteisöjen toimialoilla sellaisiin alkuperäisten sopimusten määräyksiin, jotka ovat ristiriidassa perustuslakien eräiden säännösten kanssa. Unionin toimielimille kuuluva sädösvalta perustuu yhteisöjen perustamissopimusten toimielinten tehtäviä ja päätöksentekoa koskeviin määräyksiin. Tämä säädösvalta sisältää yhteisöjen toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä kelpoisuuden antaa sekä Suomessa suoraan sovellettavia oikeussäännöksiä että säännöksiä, jotka velvoittavat suomalaista lainsäätäjää joko antamaan tiettyjä tavoitteita toteutettavia säädöksiä (direktiivi) taikka pidättymään tietynsisältöisten säädösten antamisesta (mm. säädökset, jotka ovat yhteisön säädösten kanssa ristiriidassa, tai yhteiselle politiikalle haitaksi). Järjestely on ristiriidassa hallitusmuodon mukaan eduskunnalle ja tasavallan presidentille kuuluvan säädösvallan kanssa”.

Siis ristiriita hallitusmuodon suhteen, mutta hallitusmuotoa ei silti tarvinnut muuttaa! Järjetöntäkö? Niin tuntuu ensilukemalta ja ilman tietoa taustoista. Taustat selviävät jäljempänä.

Maastrichtin sopimusteksti siitä, mitä Euroopan unioni on (oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tekstiä vuodelta 1993):

”I OSASTO

Yhteiset määräykset.

A artikla.

Tällä sopimuksella korkeat sopimuspuolet perustavat keskenään Euroopan unionin, jäljempänä unioni.

Tämä sopimus merkitsee uutta vaihetta kehityksessä sellaisen yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi, jossa päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia.

Unionin perustana ovat Euroopan yhteisöt täydennettyinä tällä sopimuksella käyttöön otettavilla politiikalla ja yhteistyön muodoilla. Sen päämääränä on johdonmukaisella ja yhteisvastuullisella tavalla järjestää jäsenvaltioiden väliset suhteet ja jäsenvaltioiden kansojen väliset suhteet”.

HE 135, sivu 11: Unionin rakenne ja toimialat.

”Euroopan unioni ei ole kansainvälinen järjestö tai liittovaltio, eikä sillä ylipäänsä ole oikeuskelpoisuutta. Euroopan yhteisöt ovat sen sijaan kansainvälisiä järjestöjä, jotka käyttävät toimivaltaansa kuuluvissa asioissa jäsenvaltioiden niille siirtämiä valtuuksia”.

HE 135:ssä luetellaan sivuilla 671 ja 672 kaikki ne sopimukset, ”joihin Euroopan unioni perustuu, ovat:

1)      Pariisissa 18 päivänä huhtikuuta 1995 tehty Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus;

2)         Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty Euroopan talousyhteisön perustamissopimus;

3)       Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus;

4)       Roomassa 25 päivänä maaliskuuta 1957 tehty yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisöille yhteisistä toimielimistä;

5)       Brysselissä 8 päivänä huhtikuuta 1965 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta;

6)       Luxemburgissa 22 päivänä huhtikuuta 1970 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen talousarviota koskevien määräysten muuttamisesta;

7)      Brysselissä 22 päivänä tammikuuta 1972 tehty sopimus Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen neuvoston päätös, tehty 22 päivänä tammikuuta 1972, Tanskan kuningaskunnan, Irlannin ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

8)      Brysselissä 10 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus Euroopan investointipankin perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan eräiden määräysten muuttamisesta;

9)      Brysselissä 22 päivänä heinäkuuta 1975 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja Euroopan yhteisöjen yhteisen neuvoston ja yhteisen komission perustamisesta tehdyn sopimuksen tiettyjen varainhoitoa koskevien määräysten muuttamisesta;

10)  Säädös edustajien valitsemisesta edustajakokoukseen yleisillä, välittömillä vaaleilla, hyväksytty neuvoston päätöksellä 20 syyskuuta 1976, ja neuvoston päätös, tehty 1 päivänä helmikuuta 1973, 20 päivänä syyskuuta 1976 tehdyn neuvoston päätöksen liitteenä olevan edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla annetun säädöksen muuttamisesta;

11)  Ateenassa 28 päivänä toukokuuta 1979 tehty sopimus Helleenien tasavallan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen päätös, tehty 24 päivänä toukokuuta 1979, Helleenien tasavallan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

12)  Brysselissä 13 päivänä maaliskuuta 1984 tehty sopimus Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten muuttamisesta Grönlannin osalta;

13)  Madridissa ja Lissabonissa 12 päivänä kesäkuuta 1985 tehty sopimus Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Euroopan talousyhteisöön ja hiili- ja teräsyhteisöön ja Euroopan atomienergiayhteisöön sekä Euroopan yhteisöjen neuvoston päätös, tehty 11 päivänä kesäkuuta 1985, Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Euroopan hiili- ja teräsyhteisöön;

14)  Luxemburgissa 17 päivänä helmikuuta 1986 tehty Euroopan yhtenäisasiakirja;

15)  Maastrichtissa 7 päivänä helmikuuta 1992 tehty sopimus Euroopan unionista”.

Liittymissopimus allekirjoitettiin Korfulla 24.6.1994 (HE 135, sivu 671).

EU-liittymissopimus tarkoitti paitsi liittymistä poliittiseen unioniin, myös liittymistä sen perustana oleviin Euroopan yhteisöihin, joille myös valtion toimivalta luovutettiin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta niiltä osin, kuin yhteisöille sopimustensa mukaan kuului ylikansallista toimivaltaa. Tämä valtion toimivallan luovuttaminen oli pysyvä toimenpide, joka samalla sulki jäsenvaltion oman toimivallan pois yhteisöille kuuluvissa asioissa.

Suomi ei 1.1.1995 alkaen ollut enää Suomen Hallitusmuodon 1 §:n mukaisesti täysivaltainen tasavalta, eikä ylin valtiovalta kuulunut enää kansalle. Hallitusmuodon 2 §:n mukaisesti ylin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta eivät suurelta osin enää kuuluneetkaan Suomen omille valtioelimille.

Tästä huolimatta hallitusmuotoa ei tarvinnut muuttaa, eikä EU-liittymissopimus sitä edellyttänyt miltään osin. Todella merkillistä? Mutta ennen arvoituksen ratkaisua tutkitaan valtion oikeudellista asemaa toimivallan luovuttamisen jälkeen.

HE 135/1994: ”Toimivallan siirtäminen sisältää sen, että jäsenvaltioiden omat valtioelimet eivät enää voi käyttää lainsäädäntövaltaa siltä osin kuin se kuuluu perustamissopimuksen mukaan yhteisölle”.

Valtioneuvoston 9.1.1992 EY-selonteon (9.1.1992) Taustaselvityksessä sivulla 93: “Ensisijaisuusperiaate täydentää lainsäädäntövallan luovuttamista koskevaa lähtökohtaa, jonka mukaan jäsenvaltio ei voi säätää kansallisia lakeja tai saattaa voimaan muita määräyksiä, jotka ovat EY-velvoitteiden vastaisia“.

HE 135, sivu 187: ”Yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvat ensisijaisesti tulliliiton toiminta, kilpailu-, maatalous- ja kalastuspolitiikka, yhteinen kauppapolitiikka, sisämarkkinoiden toteuttaminen sekä rahapolitiikan totuttaminen asteittain vuoteen 1999 mennessä”. 

HE 135 sivu 526: 2. LUKU.

Toimielimiä koskevat yhteiset määräykset.

Artikla 189.

”Unionisopimuksella muutetussa artiklassa määritellään johdetun, eli sekundäärioikeuden säädöstyypit ja yhteisön lainsäädäntöelimet. Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan yhteisön säädöksiä antavat Euroopan parlamentti ja neuvosto yhdessä, neuvosto sekä komissio”.

Sivulle 527: ”Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan oikeudellisesti sitovia päätöksiä ovat asetukset, direktiivit ja päätökset.

Asetusta sovelletaan artiklan toisen kohdan mukaan yleisesti. Se on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa eikä sen voimaantulo jäsenvaltioissa edellytä kansallisen lainsäätäjän suorittamia voimaansaattamistoimia. EY:n tuomioistuimen oikeuskäytännössä onkin kielletty kansalliset voimaansaattamistoimet mukaan luettuna inkorporointi, eli asetuksen tekstin julkaiseminen kansallisessa säädöskokoelmassa kansallisen säädöksen osana”.

”Yhteisön lainsäädäntökäytännössä asetuksia käytetään ennen kaikkea niillä aloilla, joissa yhteisön toimivalta on yksinomainen ja se toteuttaa yhteistä politiikkaa. Näillä aloilla on olennaista, että kaikkien jäsenvaltioiden viranomaisten sovellettavana on sama säädösteksti. Kyse on siten kansallisen sääntelyn korvaamisesta yhtenäisellä yhteisön normistolla, ei pelkästä kansallisen sääntelyn yhdenmukaistamisesta. Määrällisesti suurin osa yhteisön säädöstöstä muodostuu yhteistä maatalouspolitiikkaa ja tulliliittoa koskevista asetuksista. Artiklan kolmannen kohdan mukaan direktiivi velvoittaa saavutettavaan tulokseen nähden jokaista jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot”.

Näiden kaikkien tietojen perusteella voidaan todeta vakuuttavasti, että Suomen EU-jäsenyys oli mitä suuremmassa määrin – nimenomaan hallitusmuotokysymys. Jäsenyys kumosi hallitusmuodon sisältöä sen keskeisimmiltä osiltaan.

Pienenä suolana haavoihin voidaan tähän ottaa oikeusministeriön lainvalmisteluosaston tekstistä pieni ote:

”Virallisia käännöksiä sopimuksista voivat julkaista vain Euroopan yhteisöjen neuvosto (nyk. Euroopan unionin neuvosto) ja komissio (nykyisin Euroopan unionin komissio)”.

Euroopan komission julkaisu (2000); Yhteisön oikeuden perusteet, sivu 57:

“Yhteisön oikeusjärjestyksellä on yhä enemmän välittömiä vaikutuksia kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Oikeusjärjestyksellä annetaan oikeuksia ja asetetaan velvollisuuksia. Kansalaiset kuuluvat tällöin oman valtionsa ja yhteisön kansalaisina kahteen erilaiseen oikeusjärjestykseen, kuten asianlaita on liittovaltion perustuslaeissa”.

Euroopan komission julkaisu ”Yhteisön oikeuden perusteet, sivu 7:

“Perinteisiin kansainvälisiin valtioiden välisiin liittoutumiin verrattuna EU:ssa uutta on se, että jäsenvaltiot luovuttavat osan suvereniteetistaan keskipisteenä toimivalle EY:lle ja antavat sille omat, jäsenvaltioista riippumattomat valtaoikeudet. Käyttäessään näitä valtaoikeuksia EY voi antaa eurooppalaisia säädöksiä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat kansallisia lakeja“. Ei siis ole kyseessä valtioiden vaan kansojen yhteistyöstä. Valtiolla tässä osassa ei ole toimivaltaa.

Euroopan komission julkaisu ”Yhteisön oikeuden perusteet”, sivu 9:

“Euroopan yhteisön edustamasta oikeusjärjestyksestä on jo tullut kiinteä osa poliittista ja yhteiskunnallista todellisuutta”.

Valtioneuvoston selonteko (9.1.1992) EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle; Selonteon taustaselvitys, sivu 102: EU-kansalaisuuteen liittyen:

   “EY-tuomioistuin tulkitsee kuitenkin itsenäisesti yksilöiden perusvapauksien sisältöä siltä osin kuin on kysymys EY-oikeuden soveltamisesta“.

Kyseinen selonteko sisältyi Eurooppa-tiedotuksen ilmaisjakelumateriaaliin ennen 16.10.1994 järjestettyä kansanäänestystä. Selonteon liitteenä ollutta taustaselvitystä ei jaettu selonteon mukana, vaan se piti erikseen tilata – maksua vastaan, jos sellaisen halusi lukea.

Valtion toimivallan luovuttaminen kohdistui siten myös jokaisen kansalaisen yksilöllisiin oikeuksiin. Mutta tällaisista asioista keskustelu oli mahdotonta vuonna 1994, sillä ”Suomen itsenäisyyshän vahvistuisi EU-jäsenyyden vaikutuksesta”.

Maastrichtin sopimuksella luotiin käsite unionin kansalaisesta. Unionin kansalaisuusasiat lisättiin Euroopan yhteisön toimivaltaan!

Ilta-Sanomat Tiistaina 19. Joulukuuta 1989: ”Suomen kujanjuoksu Eurooppaan alkaa                Nyt neuvotellaan eduskunnan päätösvallan rajoittamisesta

Bryssel (IS)

Ulkoministeri Pertti Paasio (sd) ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ilmoittavat tänään Suomen halusta luopua osasta kansallista päätösvaltaa.

Suomi haluaa 17 muun Länsi-Euroopan maan kanssa sopimuksen, joka samankaltaistaa maiden hallintoa ja taloutta.

Yhdenmukaistamissopimus allekirjoitetaan jo vuoden päästä.

-         Kyseessä on Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmistä sopimuksista, toteaa Salolainen”.

LEHMÄNKAUPPA PERUSOIKEUSUUDISTUKSELLA

Martin Scheinin ”Perusoikeusuudistus: (Seuraavassa otteita Scheinin kirjoituksesta) Johtavatko yksilölliset oikeudet ”oikeudellistumiseen” ja huono-osaisten syrjäytymiseen? Helmikuun lopussa mietintönsä jättäneen perusoikeuskomitean ehdotukset viestivät yksilöllisyyden uutta tulemista Suomessa ja Euroopassa.

Voidaan sanoa, että perusoikeuskomitean ehdotusten taustalla oleva kuva ”ihannekansalaisesta” on aktiivinen, tietoa hankkiva, yhteiskunnallisesti osallistuva ja oikeuksiaan peräävä yksilö.

Individualistinen (yksilöllisyyttä tähdentävä) painotus sisältää myös ongelmia. Piileehän siinä aina vaara vahvemman oikeudesta, vahvemman vallasta, vahvemman yhteiskunnasta.

”Oikeudellistumista” tai kehitystä kohti tuomarivaltiota? Eduskunnan perustuslakivaliokunta on vartioinut, millaisia lakeja eduskunta voi säätää (tavallisena lakina), ja mihin vaaditaan eduskunnan määräenemmistöpäätös (perustuslainsäätämisjärjestys). Tähän järjestelmään liittyy eräitä etuja. Sehän yhdistää perusoikeuksien juridisen suojan ja eduskunnan aseman demokraattisilla vaaleilla valittuna päätöksentekijänä.

Perusoikeuksien kattaessa hyvin laajan osan ihmiselämän tärkeistä osa-alueista ne saattavat johtaa oikeuden tunkeutumiseen yhä uusille alueille, niin sanottuun elämismaailman kolonisointiin”. (Dialogi 4/1992  sivut 52-53 Sosiaali- ja terveyshallituksen lehti). Mainittakoon vaikka Sehinin kirjoituksessaan suhtautuu kriittisesti yksilöllisten perusoikeuksien uudistuksiin hän. ”Tässä kohdin astun silti itse epäröimättä yksilöllisten oikeuksien kannattajien joukkoon”.

Tuija Brax ”Suomen perusoikeudet mallina EU:lle” (Polemiikki 1 2001). Eduskunta sai EU-parlamentista unionin perustuslakiluonnoksen vuoden 1994 alusta. Ko. luonnoksessa oli luettelo perusoikeuksista. Sattumaako, ja kenen mallin mukaan, Suomen perusoikeusuudistuksen sisällössä 1995 oli yhtenevyyksiä EU-perustuslakiluonnokseen! Mm. yksilön oikeus elämään alistettiin lainsäädäntövallalle, Suomen laki II, 1996, 6 §:

(17.7.1995/969) ”Jokaisella on oikeus elämään, sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua, eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin.

Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla”.

”Jokaisella on oikeus elämään”, mutta entä kun säädetään poikkeuslailla jotain muuta?

Edellä mainitusta Euroopan unionin perustuslakiluonnoksesta 9.2.1994.

Kappale VII - Unionin takaamat ihmisoikeudet.

”1. Oikeus elämään.

Jokaisella on oikeus elämään, fyysisen koskemattomuuden, vapauden ja turvallisuuden kunnioitukseen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisesti tai halventavasti”.

KUN KEISARI SAI UUDET VAATTEET

Vuonna 1992 haettiin EY-jäsenyyttä. Maastrichtin sopimus astui voimaan 1.11.1993, syntyi Euroopan unioni.

Uppouduttuamme syvemmälle poliittiseen liturgiaan EY-EU-EMU, monet lakitekstit ovat avautuneet vasta useamman lukukerran jälkeen. Jos kansanedustajat edustavat eri kansanryhmiä kuten he niin esittävät, ei ole mikään ihme jos asiat Suomessa on hoidettu niin kuin on hoidettu. Oma etu ja välinpitämättömyys yhteisistä asioista on sinänsä nykyaikaa, suorastaan ajan trendi.

Vaikka EY-jäsenyyttä haettiin, neuvoteltiin ja päätettiin EU-jäsenyydestä. HE 135/1994 vp, sivu 8: ”Neuvottelut muuttuisivat neuvotteluiksi liittymisestä Euroopan unioniin Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan”. Muistetaan, että jäsenvaltion oli oltava EY-jäsen päästäkseen unionin jäseneksi. Mutta Suomessa mentiin vielä pitemmälle selittämällä asia niin, että EY oli muuttunut EU:ksi. Suomen poliittinen johto meni asioiden edelle, sillä EY on tarkoitus sulauttaa Euroopan unioniin siinä vaiheessa, kun unionin perustuslaki on astunut voimaan ja unioni on saanut oikeushenkilön aseman.

(Viite 1: Ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista/ Eurooppa valmistelukunta 18.7.2003, I osa/ 6 artikla: ”Unioni on oikeushenkilö”. Viite 2: Euroopan komission julkaisu ”Yhteisön oikeuden perusteet”, 2000, sivu 8, ote: ”(Maastrichtin) Sopimuksessa todetaan, että ”Sopimus merkitsee uutta vaihetta kehityksessä - - yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi”. Siihen sisältyy E(T)Y:n perustamissopimusta ja Euratomin perustamissopimusta koskevien muutosten lisäksi sopimus Euroopan unionista. Tätä ei kuitenkaan saatettu loppuun Maastrichtin sopimuksella. Se on EY:n kehityksen tavoin ensimmäinen askel kohti eurooppalaista perustuslaillista järjestystä, johon myös EY voi sitten sulautua. EU on vienyt kehitystä eteenpäin Amsterdamin sopimuksella”). Huom: sopimus astui voimaan 1.5.1999.

Kun Suomessa saatettiin voimaan perustuslaki 2000, taas mentiin asioiden edelle, sillä lain kahdeksannessa luvussa, ”Kansainväliset suhteet”, Euroopan unionille on lainsäätäjän toimesta jo annettu oikeushenkilön asema. Vuoden 2004 huhtikuun lopulla Suomen hallitus (Vanhanen) haluaa tutustua tarkemmin juuri valmisteltuun perustuslakiin, ennen kuin ottaa kantaa mahdolliseen kansanäänestykseen asiasta. Tätä jahkailua perustellaan sillä, että halutaan selvittää EU:n luonteen muuttuminen siitä, mitä se oli kansanäänestyksen kohteena vuonna 1994. Jos EU:n luonne olennaisesti muuttuu, on tuotu esiin mahdollisuus harkita uutta kansanäänestystä. Veikkaamme perustuslakimme kahdeksannesta luvusta johtuen, ettei EU:n luonteen katsota olennaisesti muuttuvan, eikä kansanäänestystä järjestetä. Ei vaikka EU muuttuu kansainvälisen oikeuden kelvolliseksi toimijaksi, eli oikeussubjektiksi, eli oikeushenkilöksi. Lisäksi, on suorastaan mielenkiintoista nähdä kun EU saa perustuslain ja oikeusaseman, muutetaanko juuri voimaan saatettua perustuslakiamme. Jos ei muuteta lainsäätäjien toiminta vastaa käsitettä ennustajaeukon toiminnasta. Jos muutetaan, sopii kysyä; minkä ihmeen takia?

Maastrichtin sopimukseen lisättiin uusien jäsenvaltioiden liittymistä varten oma artikla:

”O artikla. Artikla koskee Euroopan unionin jäsenyyden hakemista ja siinä noudatettavaa menettelyä. Artiklan ensimmäisen kohdan mukaan jokainen Euroopan valtio voi hakea unionin jäsenyyttä. Hakemus osoitetaan neuvostolle, joka tekee ratkaisunsa yksimielisesti kuultuaan komissiota ja saatuaan Euroopan parlamentin kaikkien jäsentensä ehdottomalla enemmistöllä antaman hyväksynnän. Myös komission puoltava lausunto on ehdoton muodollinen edellytys.

Artikla korvaa EY:n perustamissopimuksen 237 artiklan, EHTY:n perustamissopimuksen 205 artiklan määräykset.

Euroopan unionin jäsenyyttä koskevalla artiklalla vahvistetaan, että jäsenyyttä ei voida hakea vain unionin osaan tai rajoittaa sitä vain yhteisöihin tai joihinkin niistä. Unionin jäsenyys sisältää yhteisöjen ohella myös Maastrichtin sopimuksen I osaston yhteiset määräykset sekä V osaston yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja VI osaston oikeus- ja sisäasioiden yhteistyötä koskevat määräykset.

Suomi haki 18 päivänä maaliskuuta 1992 jäsenyyttä Euroopan talousyhteisössä, hiili- ja teräsyhteisössä ja atomienergiayhteisössä. Koska näiden kolmen yhteisön jäseneksi tuloa koskevat edellä mainitut artiklat korvattiin Euroopan unionia koskevan sopimuksen voimaantullessa 1 marraskuuta 1993 sen O artiklalla, Suomen ja neuvoston puheenjohtajan välisen kirjeenvaihdon perusteella vahvistettiin, että 1 marraskuuta 1993 lukien jäsenyysneuvottelut jatkuvat O artiklan pohjalta. Uutta unionin jäsenyyttä koskevaa hakemusta ei näin ollen tarvinnut tehdä”. (Vuoden 1994 VALTIOPÄIVÄT asiakirjat A 4 Hallituksen esitys 135 niteet I-II eduskunta Helsinki nide I Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sivu 178).

Tuija Brax ”Hallitusmuodon kanssa ei saa venkoilla! Tuija Braxin mielestä rahaliittoon menosta on päätettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä  - Päätös Euroopan rahaliittoon liittymisestä on tehtävä perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Suomen hallitusmuoto on sellainen asia, että sen kanssa ei saa venkoilla, sanoo Vihreän liiton puheenjohtaja Tuija Brax tiukasti.- Jos hallitusmuodosta tehdään köykäistä tavaraa, niin se on kyllä integraatiokehityksen huonoin vaikutus.

Brax ei ollenkaan ymmärrä oikeusministeri Sauli Niinistön kannanottoa, jonka mukaan asia voitaisiin ratkaista eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä.

- Jos jäädään odottelemaan hallitusmuotoremonttia, joka tehtäisiin joskus ensi vuosituhannella, niin silloin tehdään jotain sellaista mitä ei ole tehty koskaan ennen. Suomi olisi rahaliiton jäsen, mutta hallitusmuodossa olisi edelleen nykyisenkaltaiset maininnat markasta ja keskuspankin tehtävistä.

 Ahon hallitus aloitti venkoilun Keskustan lehtimiesten seminaarissa Seinäjoella puhunut Brax muistutti, että ”venkoilun” EMU-  kytkennästä aloitti Ahon hallitus, joka tietoisesti jätti asian auki.

- Se oli vastuutonta. Se oli asian lakaisemista maton alle (todella asiasta olisi syntynyt hallitukselle kiusallinen tilanne, siksi se piti lakaista maton alle, mitenkähän olisi käynyt EU-äänestyksessä jos kansa olisi tiennyt, että samalla menee markka? Kirjoittajien huomio)

- Keskusta oli silloin suurin hallituspuolue, sillä oli myös suurin vastuu menettelystä”. (Suomenmaa 7.11.1995).

Todellista venkoilua Euron tuleminen

Suomessa ei tehty Euron käyttöönotosta lakia, koska se asiana kuului yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan, jolloin kansallinen voimaansaattaminen oli kielletty.

Kirjassa Rahavallan rakkikoirat kirjoittanut Antti Mikkonen sivu 28: ”Kesäkuun 4. Päivänä 1991 Esko Ahon johtama hallitus teki päätöksen markan arvon sitomisesta ecuun. Sitä edeltänyt prosessi oli täynnä kompurointia, ja itse päätöskin oli hätäinen. Talouselämän päätoimittaja ei nähnyt sille kuitenkaan vaihtoehtoja: ”Markan arvon niittaaminen devalvaation ulottumattomiin on rankka päätös. Kun markka ei sopeudu heikkoon talouteen, on talouden sopeuduttava vahvaan markkaan”.

Samalla sivulla: ”Elokuussa 1991 valtiovarainministeri Iiro Viinanen lupasi suomalaisille verta, hikeä ja kyyneleitä. Lama suisti julkistaloutta rahoitusvaikeuksiin, ja valtion lamatappiot näyttivät kohoavan yli 20 miljardiin markkaan. Konkurssiaalto hipoi jo ennätyksiä”.

Kova kokeilu johtikin  lopulta devalvaatioon. Saman sivun alla osuva lainaus: ”Sisällissota on tällä erää ohi. Hävinneet ovat väärässä ja heidät tuomitaan. Syntipukki tehdään Suomen pankista, joka kuulemma pakotti hallituksen kytkemään markan ecuun”.

Erkki Tuomioja kirjassaan Markka vai euro? Sivulla 55 ”Suomi ja Emu Kun Suomi neuvotteli Euroopan Unioniin liittymisestä, ei silloinen Esko Ahon hallitus missään vaiheessa esittänyt varaumaa Emun osalta vaan päinvastoin ilmoitti Suomen pyrkivän mukaan ensimmäisten joukossa. Menettely oli erilainen kuin Ruotsin, jonka hallitus yksipuolisesti ilmoitti neuvottelujen aikana, että Ruotsin osalta päätöksen rahaliittoon menemisestä tekee viime kädessä Ruotsin valtiopäivät. Ilmoitus merkittiin tiedoksi eikä sitä kiistetty tai sen johdosta  muutoin käyty enempää keskustelua”.

Selkeää tekstiä; Suomen neuvottelut EY/EU-jäsenyyksistä miten tulevaisuudentavoite oli yhteinen eurooppalainen raha. Kansalle asia valkeni vasta kun äänestykset olivat käyty.

Tuija Brax ”Emusta päätettävä kestävällä tavalla Emu- päätöksentekoprosessin on Vihreän liiton puheenjohtajan Tuija Braxin mukaan kestettävä tulevien vuosien ja vuosikymmenten kriittiset katseet. Siksi on hänen mielestään kyseenalaista perustella yksinkertaisen enemmistön riittävyyttä vain väitellä siitä, että Suomi on jo EU- jäsenyydessä sitoutunut myös Emun jäsenyyteen”. (Lalli 14.5.1997 sivu 7)

HALLITUKSEN LAKIESITYKSEN PALJASTUS

Hallitusmuodon 1, ja 2 pykälä menettivät oikeudellisen sisältönsä vuoden 1994 alusta. Tämä tapahtui vuonna 1993, kun hallitusmuotoon lisättiin ETA –sopimuksesta johtuen valtion toimivallan luovuttava pykälä 33 a.

Syksyllä vuonna 1994 EU-asia eteni kansanäänestyksen kautta eduskunnan käsittelyyn – hallituksen lakiesityksen 135 pohjalta. Hallitusmuotoa ei tarvinnut muuttaa EU-jäsenyyden takia. Ei hallituksen eikä perustuslaillisen auktoriteetin, eduskunnan perustuslakivaliokunnankaan mielestä; mikään hallitusmuodon pykälä ei menettäisi oikeudellista sisältöään! Hallituksen lakiesityksessä esitetään eduskunnan toimivallan luovuttamisen kompensaatioksi (korvaamiseksi) uuden hallitusmuodon 33a §:n mukaista menettelyä.

”Eduskunnan lainsäädäntövallan turvaamiseksi eduskunnan olisi voitava osallistua EY- normien kansalliseen valmisteluun uuden HM 33 a §:n mukaisesti ja esittää hallitukselle kantansa EY-normista ennen lopullisen päätöksen tekemistä unionin neuvostossa”.

Kuten asiakirjoista aiemmin tässä siteeratuissa kohdissa ilmeni, Suomen hallitusmuotoa oli pakko muuttaa EU-jäsenyyteen sisältyvän EY-jäsenyyden vuoksi.

Hallituksen lakiesitys n:o 135/ vuoden 1994 valtiopäivät. Sitä koskevassa ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä (n:o 9/1994) selviää asian käsittely:

”Eduskunta on 7 päivänä syyskuuta 1994 lähettänyt hallituksen esityksen n:o 135 ulkoasiainvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi”.

Uusi hallitusmuoto EU-aikaa varten jo syyskuussa 1994? Toisin sanoen, tarvittavat hallitusmuodon muutokset oli tehty jo ennen kansanäänestystä, jo ennen lakiesityksen (liittymissopimus) käsittelyä. Siis jo ennen eduskunnan päätöstä EU-jäsenyydestä!

Tämä selittää ristiriidat hallituksen ja perustuslakivaliokunnan lausunnoissa HE 135:ssä.

Ja toden totta, valtion toimivallan luovuttamista koskeva hallitusmuodon muutos oli astunut voimaan jo 10.12.1993/1116/Suomen laki II/ 1994.

Valtion toimivallan luovutus Euroopan yhteisöille EU-jäsenyyden edellyttämällä tavalla oli saatettu voimaan hallitusmuodon muutoksella vuonna 1993. Muutos vapautti vuoden 1994 päätökset perustuslaillisista seuraamuksista. Valtionhallinnon edustajat eivät myöskään ns. EU-kampanjassa ottaneet keskusteluun perustuslaillisia asioita, ei edes niitä kysyttäessä.

”EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säädöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille. Jäsenyydestä seuraisi myös muutoksia valtioelinten tosiasiallisiin valtasuhteisiin, ellei valtiosääntöä muuteta valtasuhteiden säilyttämiseksi”.

Suomen Laki II 1994Hallitusmuodosta:

1 §.  ”Suomi on täysivaltainen tasavalta, jonka valtiosääntö on vahvistettu tässä hallitusmuodossa ja muissa perustuslaeissa.

2 §. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa. Ylin toimeenpanovalta on uskottu tasavallan presidentille. Sen ohessa on valtion yleistä hallitusta varten oleva valtioneuvosto, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä ministereitä.

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimmässä oikeusasteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus”

Hallitusmuodon 33 a §:

”Eduskunta osallistuu kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansainväliseen valmisteluun siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään.

Valtioneuvosto määrää, sen estämättä mitä 33 §:ssä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansainvälisestä valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä”.

Selityksiä:

”Siltä osin kuin tällainen päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista”: Yhteisön tekemä päätös ja asetus ovat oikeudellisesti sellaisinaan velvoittavia. Eikä yhteisön asetusta tuoda kansalliseen säädöskokoelmaan eikä alisteta kansallisille päätöselimille.

Yhteisön oikeuskäytäntö kieltää kansalliset voimaansaattamistoimet. Direktiivien osalta yhteisön asettama päämäärä on sitova, menettelytavat ja toteutus kansallisella tasolla jäävät päätettäväksi kansallisissa toimielimissä.

Hallitusmuodon viittaama Valtiopäiväjärjestys:

Suomen laki II, 1994, Valtiopäiväjärjestyksestä:

4 a luku. Euroopan talousaluetta koskevien yhdentymisasioiden ennakkokäsittely (10.12.1993/1117)

54 a §. (10.12.1993/1117) Valtioneuvoston on viipymättä kirjelmällään lähetettävä puhemiehelle tietoonsa tullut ehdotus sellaiseksi säädökseksi, josta päätetään Euroopan talousalueen sekakomiteassa tai EFTA -valtioiden pysyvässä komiteassa ja joka Suomessa olisi saatettava voimaan lailla tai joka muutoin vaatisi eduskunnan hyväksymistä. Tällainen asia (yhdentymisasia) otetaan ennakkokäsittelyyn siten kuin tässä luvussa ja eduskunnan työjärjestyksessä säädetään.

54 b §. (10.12.1993/1117) Eduskunta ei tee päätöstä yhdentymisasian ennakkokäsittelyssä. Puhemiesneuvosto voi kuitenkin päättää yhdentymisasian ottamisesta keskusteltavaksi täysistunnossa.

54 c § (10.12.1993/1117) Puhemies toimittaa yhdentymisasiassa valtioneuvostolta saamansa kirjelmän säädösehdotuksineen ennakollisesti käsiteltäväksi suuressa valiokunnassa ja yleensä yhdessä tai useammassa suurelle valiokunnalle lausunnon antavassa erikoisvaliokunnassa. Ennakkokäsittely voi jatkua, kunnes asianomainen kansainvälinen toimielin on päättänyt ennakkokäsittelyn kohteena olevan asian.

Valtioneuvoston on annettava ennakkokäsittelyyn osallistuville valiokunnille tiedot asian käsittelyvaiheista kansainvälisissä toimielimissä sekä ilmoitettava suurelle valiokunnalle hallituksen kanta yhdentymisasiassa.

Suuri valiokunta voi tarvittaessa antaa yhdentymisasiassa lausunnon valtioneuvostolle.

Ennakkokäsittelyyn osallistuvien valiokuntien jäsenten on noudatettava sitä vaiteliaisuutta, jota valiokunta valtioneuvostoa kuultuaan katsoo yhdentymisasian laadun vaativan”.

ETA-sopimus astui voimaan vuoden 1994 alusta. Sopimus oli käsitelty EY- ja sittemmin EU-jäsenyyden varjossa. Kansalaisille ei ETA:sta jäänyt luultavasti mitään mieleen, sillä asia käsiteltiin julkisuuden ulkopuolella.

ETA-sopimus edellytti muutoksia valtiosääntöön. Muutokset toteutettiin hallituksen lakiesityksen numero 317/1992 pohjalta. Tuosta lakiesityksestä eräitä poimintoja, jotka asettavat hallituksen ja eduskunnan ja oikeuslaitoksen toiminnan noina kiihkeinä vuosina jotakuinkin omituiseen valoon.

”Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen johdosta tehtävistä muutoksista Suomen valtiosääntöön”.

”Esityksen pääasiallinen sisältö (kirjoittajan huomautus; vain otteina): Hallitusmuotoa ja valtiopäiväjärjestystä ehdotetaan muutettavaksi siten, että eduskunta voisi osallistua kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun” (kirjoittajan huomautus; mikäli kansainvälisen toimielimen päätös edellyttää kansallisia päätöstoimenpiteitä).

”Tämä merkitsee, että ETA-säädös ei voi tulla Suomea sitovaksi vastoin Suomen kantaa”.

”Nykytilan arviointi.

ETA-sopimus ei sisällä sellaista luonteeltaan ylikansallista päätöksentekorakennetta, jonka kautta kansainvälinen toimielin voisi ohi Suomen omien valtioelinten aikaansaada Suomessa sovellettavia oikeusnormeja”.

”ETA:ssa hyväksyttyjä päätöksiä on Suomen valtiosäännön kannalta pidettävä kansainvälisinä sopimuksina, jsuostumusta ja voimaansaattaminen lainsäädäntöjärjestyksessä tehtyä eduskunnan päätöstä”.

Tähän väliin on otettava esiin kaksi erityishuomiota. Ensinnäkin; eduskunnan perustuslakivaliokunta kääntää asian päälaelleen ulkoasiainvaliokunnan mietintöön nro 9/1994 vp (EU-liittymissopimus) antamassaan lausunnossa: ”Tähän oikeudelliseen arvioon liittyen valiokunta kuitenkin haluaa tähdentää, että tosiasialliselta merkitykseltään, esimerkiksi ETA-sopimukseen verrattuna, jäsenyyden vaikutuksia on juuri täysivaltaisuuden kannalta asianmukaista luonnehtia niin, että EU:n jäsenenä Suomi käyttäisi osaa suvereniteetistaan yhdessä muiden täysivaltaisten jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisen yhteistoiminnan hyväksi”. Pitää muistaa EU-jäsenyyden merkitys; valtio luovutti sopimusten mukaisen määrän valtion toimivaltaa yhteisön toimielimille. Näin muodoin yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa jäsenvaltio luopui omasta toimivallastaan. Ja muistetaan yhteisön oikeuskäytännön kielto kansallisista voimaansattamistoimista.

Toinen huomio; vesitetty hallitusmuodon muutos on ristiriidassa esityksen sisältöselvityksen ja perustelujen kanssa. Hallitusmuodon 33 a §:ssa säädetään ylikansallisista päätöksistä, jotka eivät edellytä eduskunnan päätöksiä. Eli asioita, jotka astuvat voimaan Suomessa ilman Suomen valtioelinten päätöstä.

Jatketaan HE 317/1992 otteilla: ”ETA-sopimuksella perustetaan päätöksentekoa ja hallintoa varten ETA:n neuvosto ja sekakomitea”.

”ETA-sopimuksella ei siirretä lainsäädäntövaltaa Suomen valtioelimiltä mainituille kansainvälisille toimielimille”.

(Kirjoittajien huomautus; entäs EY:n toimielimille?).

”Suomi on maaliskuussa 1992, valtioneuvoston annettua eduskunnalle asiaa koskevan tiedonannon ja eduskunnan hyväksyttyä tiedonannon sisällön yksinkertaisella siirtymisellä päiväjärjestykseen, hakenut Euroopan yhteisön jäsenyyttä”. (Kirjoittajan huomautus; 18.3.1992 eduskunnalla oli tiedonantopäätöstä tehdessään vaihtoehtoina kaksi EY-jäsenyydelle myönteistä ehdotusta. Toinen huomio ulkoasiainvaliokunnan EU-mietintöön nro 9/1994, siinä olevaan perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyen: ”Kun 69 §:ää sitten muutettiin vuonna 1992, Suomen jo haettua EU:n jäsenyyttä”, ja otamme rinnalle otteen oikeuskanslerin kirjelmästä:

”Tasavallan presidentin 18.3.1992 tekemän päätöksen mukaan Suomi on samana päivänä hakenut Euroopan talousyhteisön jäsenyyttä. Ennen hakemuksen tekemistä hallitus antoi 5.3.1992 eduskunnalle tiedonannon Euroopan yhteisön jäsenyydestä.

”Tasavallan presidentti on 25.1.1993 asettanut valtuuskunnan käymään neuvotteluja Suomen jäsenyydestä mm. Euroopan unionissa. Jäseneksi liittymistä koskeva mahdollinen sopimus tulee sisältämään sellaisia määräyksiä, jotka vaativat eduskunnan hyväksymisen”. (Apulaisoikeuskansleri 13.12.1993 Dnro 1152/1/93 ), herää kysymys, mistä olikaan kysymys?).

HE 317/1992, ote: ”Tähän hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset on laadittu ETA-sopimuksen eikä mahdollisen EY-jäsenyyden pohjalta. Esitys ei myöskään millään tavoin vaikuta siihen järjestykseen, jossa Suomen mahdollista EY-jäsenyyttä koskeva sopimus aikanaan käsitellään eduskunnassa”.

Suomen laki II, 196, Suomen hallitusmuoto:

33 a §. (10.12.1993/1116) Eduskunta osallistuu kansainvälisissä toimielimissä tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun siten kuin valtiopäiväjärjestyksessä säädetään. Valtioneuvosto määrää, sen estämättä, mitä 33 §:ssä säädetään, 1 momentissa tarkoitetussa kansainvälisessä toimielimessä tehtävän päätöksen kansallisesta valmistelusta ja, siltä osin kuin tällainen päätös ei vaadi eduskunnan hyväksymistä eikä sisältönsä vuoksi myöskään edellytä asetuksen antamista, päättää muistakin siihen liittyvistä Suomen toimenpiteistä”.

Eurooppa-tiedotuksen julkaisusta n:o 153/1999; Euroopan yhdentymisen kronologia, sivu 36: ”20.12.1994 Eduskunta hyväksyy yksimielisesti EU-jäsenyyden vuoksi tehtävän valtiosääntömuutoksen.

Laki valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta astuu voimaan 1.1.1995.

Euroopan komission julkaisu vuonna 2000, Yhteisön oikeuden perusteet, sivu 7:

“Perinteisiin kansainvälisiin valtioiden välisiin liittoutumiin verrattuna EU:ssa uutta on se, että jäsenvaltiot luovuttavat osan suvereniteetistaan keskipisteenä toimivalle EY:lle ja antavat sille omat, jäsenvaltioista riippumattomat valtaoikeudet. Käyttäessään näitä valtaoikeuksia EY voi antaa eurooppalaisia säädöksiä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat kansallisia lakeja”.

Valtioneuvoston EY-selonteko (9.1.1992): EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säännöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille”.

HE 135/1994 – UaVM 9 – PeVL 14:

”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään osin”.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausunnossaan 18/1997 vp: ”EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislain säätäminen supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä on tehnyt poikkeuksen useasta hallitusmuodon säännöksestä, mukaan luettuna myös 72§. EU-liittymissopimusta voimaan saatettaessa käytetyn poikkeuslakimenettelyn vuoksi Suomen siirtyminen yhteiseen rahaan ei ole valtiosääntöoikeudellisesti riippuvainen hallitusmuodon 72§:n sanamuodon muuttamisesta tai kumoamisesta”. ”Tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkö Suomen liityttyä euroalueeseen, vaikka 72§:ää ei olisikaan muutettu. Siltä osin kuin nämä määräykset ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, on perustuslakiongelma tullut ratkaistuksi jo voimaansaattamislailla”.

Perustuslain vastaiset määräykset olivat Suomen hallinnolle ongelma, joka ratkaistiin kumoamalla ne poikeuslailla.

Helsingin Sanomat 22.10.1995:

”Oikeusministeri Sauli Niinistön (kok) mielestä Suomen EU-jäsenyyssopimuksen hyväksyminen eduskunnassa teki perustuslakeihin aukon, josta mahtuu myös siirtyminen Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kolmanteen vaiheeseen. Niinistön mielestä markasta luopuminen on enää vain hallitusmuodon sanamuodon korjaus. Kokoomuksen puheenjohtaja Niinistö sanoo Suomen Tietotoimiston haastattelussa, että EU:n perussopimuksen hyväksyminen kahden kolmasosan enemmistöllä avasi ovet kaikelle siitä sopimuksesta seuraavalle. Emun kolmanteen vaiheeseen ja sen myötä yhteiseen valuuttaan siirtyminen on osa Maastrichtin sopimusta.

Niinistön mukaan perustuslakeihin ei pidä tehdä pieniä osittaisuudistuksia samaan aikaan kun meneillään on laaja Valtiosääntö 2000 -hanke. Oikeusministeriössä on suunniteltu, että markka korjataan EU:n yhteisvaluutaksi vasta tämän uudistuksen yhteydessä.

   (kirj.huom. ministeri oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja 1994).

Perustuslakivaliokunta, Helsingissä 7 päivänä lokakuuta 1994, lausunto n:o 14 (mm.)

”Sopimusmääräykset poikkeavat eri kohdissa voimassa olevista perustuslaeistamme, ennen muuta hallitusmuodosta. Poikkeusten yleisin syy on se, että sopimusmääräykset oikeudellisesti katsoen rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta.