Kaikki tietävät sen mutta siitä ei puhuta?

"Suomalaisten yhteinen salaliitto: Edessä on EU:n yhteinen puolustus" (Tutkija Teija Tiilikaisen haastattelu) Mm. "Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda tätä asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua". "Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten".(14.11.1999 Kouvolan Sanomien kirjoituksesta sivulta 26)

Millä päätöksellä Suomi –niminen kansallisvaltio – eli kansainvälisoikeudellisesti itsenäinen oikeussubjekti, valtio-oikeudellisesti itsenäinen valtio – olisi lakkautettu? Valtion lakkauttaminenko oli syy siihen oikeudelliseen sotkuun, mikä eduskunnan arkistosta tutkittaessa löytyy? Antaako tutkijan esiin tuoma perustelu lakkauttamiselle oikeutuksen? Ovatko tutkijan esiintuomat perustelut riittävä perustelu valtion perustuslakien rikkomiseen? Tai, onko tulevaisuus peruste menettelytavoille, jotka eivät kestä oikeusvaltion päivänvaloa? Mikä on sellainen peruste Suomen EU-jäsenyydessä, että tosiasiat piti salata kansalaisilta? Kun Suomen EU-jäsenyyttä perusteltiin kansallisella edulla ja ratkaisua kuvattiin itsenäisyyden historian merkittävimpänä ratkaisuna, miksi ei toimittu rehellisesti? Jos kyse oli kansallisesta edustamme, miksi menettelytavat jäsenyyden toteuttamiseksi ovat häpeäksi päättäjille? Jos ei ole mitään hävettävää, jälkiä ei tarvitse peitellä valheilla valheiden jälkeen. Kun ajattelemme asioita sivistys- ja oikeusvaltion näkökulmasta, palauttakaamme mieleen oikeusoppinut Wreden viisaus lain merkityksestä: Etsitään silta historiasta nykypäivään, hyvinvoivaan Suomeen, jossa ihmiset jonottavat leipää ja syrjäytyvät yhteiskunnasta: "Yhteiskunnan säilymisen ja sen olojen kehittämisen tärkeimpiä edellytyksiä on sellaisen järjestyksen olemassaolo, jota yhteiskunnan jäsenet noudattavat. Ellei oikeutta ja oikeuskäskyjä pidetä pyhinä, ei ihmisten kesken kehittynyt yhteiselämä eikä sivistyskään ole mahdollinen". (WSOY:n PIKKU-JÄTTILÄINEN, sivu 1009) Asetetaan tähän rinnalle otteita vuoden 1994 asiakirjoista: "Sopimusmääräykset poikkeavat eri kohdissa voimassa olevista perustuslaeistamme, ennen muuta hallitusmuodosta. Poikkeusten yleisin syy on se, että sopimusmääräykset oikeudellisesti katsoen rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta". (UaVM 9/1994 vp, liite 1: Perustuslakivaliokunnan lausunto Suomen EU-jäsenyydestä). "EY:n sopimuksentekovalta pohjautuu yhteisön lainsäädännölliseen toimivaltaan, ja se on kattava erityisesti kauppapoliittisissa kysymyksissä. Suomen sopimuksentekovallan siirtäminen ei olisi perustuslakien mukaista". "Maastrichtissa täydennettiin EY:n perussopimusten määräyksiä selkiyttämällä yhteisön toimintaa eräillä aloilla sekä laajennettiin eräissä suhteissa parlamentin valtaoikeuksia ja tehtäviä". "Euroopan yhteisö on kansainvälisen oikeuden tarkoittamassa mielessä itsenäinen subjekti, jolla voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia valtioihin ja muihin kansainvälisiin järjestöihin nähden". "Maastrichtissa 9.-10.12.1991 pidetyssä Eurooppaneuvoston kokouksessa hyväksyttiin Euroopan unionia koskeva sopimus. Poliittista unionia ja talous- ja rahaunionia koskevien sopimusten pohjalta unionisopimus on määrä viimeistellä allekirjoitettavaksi helmikuun alussa 1992. Tämän kehityksen myötä yhteisöstä on tulossa uudenlainen kansainvälisen politiikan toimija". "EY:n toimivalta käsittää paitsi ne kysymykset, joista perussopimukset sisältävät nimenomaiset määräykset, myös asiat, jotka ovat välttämättömiä EY:n tai Rooman sopimuksen jonkun tavoitteen saavuttamiseksi (kirj. Huom. Artikla 235). Tästä seuraa, ettei ole mahdollista esittää aivan täsmällistä arviota siitä, missä määrin EY:n toimielimille siirtyy jäsenyyden perusteella lainsäädäntövaltaa eduskunnalta ja tasavallan presidentiltä". (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle 9.1.1992).

"EY-tuomioistuin tulkitsee itsenäisesti yksilöiden perusvapauksien siltä osin kuin on kysymys EY-oikeuden soveltamisesta". (9.1.1992 selonteon taustaselvitys). "Yhteisön oikeudella on etusija kansalliseen säännöstöön nähden riippumatta sen säädöshierarkkisesta tasosta, koska jäsenvaltiot ovat siirtäneet yhteisön toimivaltaa kuuluvissa asioissa lainsäädäntövaltansa yhteisölle". (Kirj. Huom. Uuden perustuslakimme 8. Luku) (Eduskunnan lakivaliokunta 30.9.1994). Yhteisön lainsäädännön edessä Suomen perustuslaki joutuu väistymään. Suomen Kuvalehti 5.12.1996: "Presidentin mielestä suomalaisilla on kaikki syy olla tyytyväisiä EU-jäsenyyteen. "Se on ilman muuta vahvistanut Suomen itsenäisyyttä. Olin sitä mieltä ennen, kuin haimme jäsenyyttä, ja olen siitä nyt vielä vakuuttuneempi", hän arvioi"

Olisivatko suomalaiset hyväksyneet valtionsa lakkauttamisen 16.10.1994 neuvoa-antaneessa kansanäänestyksessä? Tuskin ja juuri tästä syystä ilmaistiin EY:n muuttuneen EU:ksi. Jotta perustuslakiemme vastainen jäsenyys voitiin toteuttaa, oli muutettava perustuslakia. Tämä muutos toteutettiin vuonna 1992 Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentin muutoksessa. Kun aiemmassa poikkeuslakimenettelyssä (VJ 69 §:n 1 mom) valtiosopimuksen käsittelyyn liittyen viitattiin perustuslailliseen menettelytapaan (VJ 67 §) silloin, kun valtiosopimus koskee perustuslakia, ("mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1 momentissa on säädetty"). Uudessa laissa viittaus perustuslailliseen menettelyyn poistui ("jos asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä, jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä"). Tämän muutoksen merkitys on siinä, että hallituksen ei tarvinnut tuoda esiin ja eduskunnan käsittelyyn perustuslain muutoksia koskevia lakiesityksiä. Tarvitsi vain selitellä, ettei hallitusmuoto muutu ja että markan kohtalosta päätetään eduskunnassa EMU:n kolmannen vaiheen tullessa ajankohtaiseksi epämääräisessä tulevaisuudessa. Mainittakoon, että EY:n kehittämisessä talous- ja rahaliiton toteuttaminen ja siirtyminen yhteiseen rahaan oli Maastrichtin sopimuksen keskeistä sisältöä. Valtion oma raha on osa valtion itsenäisyyden (suvereniteetin) ydintä.

Näin menetellen voitiin päätös jäsenyydestä tehdä yhdellä kertaa pelkästään poliittisena määräenemmistöpäätöksenä. Kun EY oli tämän lisäksi muuttunut EU:ksi ja EU "ei ole kansainvälinen järjestö tai liittovaltio eikä sillä ylipäänsä ole oikeuskelpoisuutta" (HE 135/1994 vp), voitiin asia ilmaista menemisellä Eurooppaan päättämään koko Euroopan asioista. Samoin perustuslakivaliokunta saattoi selittää eduskunnalle, ettei esimerkiksi Suomen perustuslain tärkein osa – Suomen Hallitusmuoto - miltään osin menettäisi sisältöään. Tästä silmänkääntötempusta on eduskunnan kunniaksi tallennettu kansanedustajien eriäviä mielipiteitä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä Nro: 9/1994 vp – HE 135, muun muassa: "Suomen EU-keskustelussa ja myös eduskuntakäsittelyn eri vaiheissa Suomen kansallinen etu unohtui ja kansan jakamista kahtia käytettiin sisäpolitiikan välineenä". "Valiokunta joutui useaan otteeseen ratkaisemaan mietinnön sisältöä äänestämällä. Äänestyksiä oli määrällisesti erittäin paljon ja monet päätökset syntyivät yhden äänen enemmistöllä tai jopa arvalla hyväksytyn sanamuodon tai kannan puolesta". Kansallisesti merkittävä ratkaisu – ja päätökset arvottiin? Keskeisin valiokunta, eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi eduskuntaa oikeudellisesti normittavan lausuntonsa (14/94) poliittisin päämäärin asioita selittäen. Tästä esimerkkeinä kaksi kohtaa: Hallitusmuodon muuttumattomuus ja "että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen". Eikä riitä, että myöhempi historia (1997) paljasti valiokunnan antaneen vääriä lausuntoja. Perustuslakivaliokunta katsoi oikeudekseen vääristellä myös asiantuntijain lausuntoja. "Käsitykseni mukaan valiokunnan kuulemat asiantuntijat eivät esittäneet asiaa näin vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian tällä tavoin". Tämä kansanedustajan eriävä mielipide paljastuu totuudenmukaiseksi valtioneuvoston selonteossa 20.5.1997 ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa Nro:18/1997 koskien talous- ja rahaliiton kolmatta vaihetta. Sivistys- ja oikeusvaltion näkökulmasta menettely on vähintäänkin törkeän häpeällistä, jopa rikollista. Elämme tietoyhteiskunnassa, mutta onko nykyinen eduskuntamme kadottanut käsityksen perustuslakien velvoittavuudesta koska eduskunta ei millään tavoin reagoi itseensä kohdistuvaan petokseen? (VNS 20.5.1997 sivu 35)

Kansa todellakin jaettiin kahtia: Oli EU-vastustajia ja EU:n kannattajia. Propagandinen viestintä johti siihen, että tosiasiallinen asia unohtui: Ei ollut kysymys EU:n puolesta tai sitä vastaan, vaan kysymyksessä oli Suomen jäsenyys unionissa "hallituksen neuvotteleman sopimuksen mukaisesti". Mitä kansalaisille kerrottiin neuvotellun sopimuksen sisällöstä? Kouvolan Sanomat 6.12.1998, "Pääkirjoitus": "Itsenäisyyspäivä on säilyttänyt edelleen merkityksensä Suomelle ja sen kansalaisille, vaikka taloudelliset vaikeudet ovat aiheuttaneet eriarvoisuutta ja vaikka Euroopan integraatiokehityksen vastustajat ovat yrittäneet maalata kauhukuvia päätösvallan siirtymisestä maamme rajojen ulkopuolelle". "VUOSITUHANNEN JULISTUS" on edellä todettujen tietojen näkökulmasta irvokasta farssia: "Me aiomme luoda unionista alueen, jossa toteutuvat vapaus, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus". "Vain avoin, demokraattinen ja tehokas unioni voi täyttää nämä sitoumukset". (Helsinki - Eurooppa-neuvosto - Puheenjohtajan päätelmät 10.-11.12.1999). Entäpä kotimaamme oikeudenmukaisuus?

Kyseenalaistettujen menettelytapojen motiivi? EY sisältää oman erityispiirteen: "EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säännöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille. Jäsenyydestä seuraisi myös muutoksia valtioelinten tosiasiallisiin valtasuhteisiin, ellei valtiosääntöä muuteta valtasuhteiden säilyttämiseksi". "EY:n jäsenenä Suomi osallistuisi kaikilla tasoilla EY:n päätöksentekoon, mutta joutuisi hyväksymään sen, että päätösvaltaa yhteisölle kuuluvissa lainsäädäntöasioissa siirtyisi yhteisölle". "Jäsenyys merkitsisi myös sitä, että Suomessa tulisivat voimaan ei vain ne EY-säädökset, joiden hyväksymistä Suomi on kannattanut, vaan myös Suomen vastustamat säädökset sikäli kuin niistä päätetään enemmistöpäätöksillä". Esimerkiksi Amsterdamissa ja Nizzassa Suomi ajoi nimenomaan enemmistöpäätöksentekoa, mutta muut maat torjuivat Suomen kannan. Kansallinen etummeko enemmistöpäätöksissä? Tämä pohdinta on kuitenkin tarpeetonta, sillä edellä siteerattu EY-selonteko (9.1.1992) ilmentää jo itsessään ristiriidan: Suomi osallistuu päätöksentekoon kaikilla tasoilla, mutta päätösvalta on kuitenkin yksinomaan yhteisöllä. Eli osallistuminen tarkoittaa osallistumista päätöksentekoon ilman päätöksentekovaltaa! Ristiriidalle löytyy looginen selitys: Suomen hallintoviranomaiset (mm. maatalousministeri) toimivat yhteisön hallintoviranomaisina Suomessa. (VNS 9.1.1992, sivu 23) "Olemme itsenäisempiä kuin koskaan". Kun valtion toimivaltaa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta luovutettiin EY:lle, on luonnollista, että "yhteiskuntaa kehitetään osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön", kuten 1.3.2000 voimaan astuneen perustuslakimme 1 §, 3 mom asian ilmaisee. Mutta – yhteiskuntaamme ei kehitetä Suomen etunäkökohtien mukaisesti, koska päätöksenteon perusteena on ylikansallisen yhteisön etu. "Liittyessään Euroopan yhteisöön jäsenvaltio siirtää – tietyillä aloilla ja tiettyjen kysymysten osalta – EY:lle sellaista toimivaltaa, joka vaikuttaa välittömästi jäsenvaltioissa sekä viranomaisten, että kansalaisten ja yritysten oikeusasemaan. Tämä rajoittaa vastaavasti jäsenvaltioiden valtioelinten vallankäyttöä. Jäsenyydestä ei siten seuraa pelkästään kansainvälisoikeudellisia velvoitteita. Kysymys on kansallisten valtioelinten eräiden valtaoikeuksien osittaisesta siirtymisestä yhteisön toimielimille. Toimivallan siirron vaikutukset ulottuvat eriasteisina lainsäädäntö-, budjetti-, sopimuksenteko-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan. Täysivaltaisuuden kannalta merkittävinä rajoituksena voidaan pitää jäsenvaltioiden sidonnaisuutta enemmistöpäätöksenteolla hyväksyttyihin ja jäsenvaltioiden alueella välittömästi vaikuttaviin EY-säädöksiin" (Valtiosääntökomitea 1992:n mietintö). "EY:n asetukset tulisivat Suomessa voimaan ilman eduskunnan ja muiden lainsäädäntöelinten jälkikäteistä hyväksymistä ja myötävaikutusta (kirj.huom. mm. EMU:n kolmas vaihe/euron käyttöönotto). EY:n asetuksissa säännellään asioita, joista Suomessa säädettäisiin lailla, asetuksella tai alemmanasteisella säädöksellä. Ne tulisivat osaksi Suomen oikeusjärjestystä, kun ne hyväksytään EY:ssä ja julkaistaan sen virallisessa lehdessä. Suomi ei saisi ryhtyä niiden osalta voimaansaattamistoimiin, sillä voimaansaattaminen olisi vastoin Rooman sopimusta (EY:n tuomioistuimen tapaus 39/72 komissio vastaan Italia). Sen sijaan EY:n direktiivien valtion sisäinen täytäntöönpano kuuluu Suomen toimivaltaisille lainsäädäntöelimille. Koska direktiivi on jäsenvaltioita ja niiden valtioelimiä velvoittava, Suomen lainsäädäntöelinten olisi annettava direktiivissä asetetussa määräajassa sen edellyttämät säännökset ja määräykset. Harkintavalta rajoittuisi siihen, miten tähän tulokseen parhaiten päästään". "Edellä esitetystä seuraa, että päätöksenteko Suomessa keskittyisi pääasiassa Suomen kannan muodostamiseen neuvoteltavina olevista EY:n normiehdotuksista". "Komissiolla on yksiomainen aloiteoikeus EY:n norminvalmisteluun". Nämä valtiosääntökomitea 1992:n mietinnön tekstit on kirjattu osaksi Suomen valtiosääntöä, perustuslaki 2000:n kahdeksanteen lukuun, eritoten pykäliin 96 ja 97. Eduskunta itse todistaa omissa asiakirjoissaan, että perustuslakivaliokunnan EU-jäsenyydestä antama valiokunnan enemmistön lausuma (PeVL 14/94) koskien hallitusmuodon muuttumattomuutta on vailla oikeudellista pohjaa: "Kun kansalliset tuomioistuimet huolehtivat oikeusturvasta ja riitojen ratkaisemisesta myös EY-oikeudellisissa asioissa, ne joutuvat omaksumaan ja soveltamaan tätä oikeusjärjestystä kokonaisuudessaan. Samalla niiden odotetaan toimivan asiallisesti myös EY-tuomioistuimina. Kansallisille tuomioistuimille tulee näin uusi kaksinaisrooli, kun ne joutuvat soveltamaan rinnan Suomen oikeutta ja EY:n oikeutta. Kansalliset tuomioistuimet toimivat kansainvälisen yhteisön elimenä EY-oikeutta soveltaessaan ja ovat tällöin eurooppalaisia tuomioistuimia osana EY:n tuomioistuinjärjestelmää. Tämä väistämättä muuttaa sitä, mitä hallitusmuodossa katsotaan säädetyksi tuomiovallasta. Periaatteessa merkittävin EY-jäsenyydestä aiheutuva muutos onkin EY-tuomioistuimelle siirtyvä tuomiovalta, joka rajoittaa Suomen täysivaltaisuutta (suvereniteettia)".

LIITTYMISSOPIMUKSEN VOIMAAN SAATTAMINEN "On lähdetty siitä, että tällaisten määräysten saattamiseksi voimaan on Suomen liittymissopimus saatettava voimaan lailla, joka käsitellään valtiopäiväjärjestyksen 67 ja 69 §:n mukaisessa ns. supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä".

KANSALAISKESKUSTELUN TARVE JA NEUVOA-ANTAVA KANSANÄÄNESTYS "Valtioneuvosto on ilmoittanut, että jäsenyyskysymyksestä järjestetään käytyjen neuvottelujen päätyttyä neuvoa antava kansanäänestys. Perustuslakivaliokunnan lausuntoon yhtyen ulkoasiainvaliokunta katsoo, että kansanäänestystä ajatellen on kansalaiskeskustelun tukemiseksi jo neuvottelujen aikana aktiivisesti jaettava tietoja EY:n jäsenyyden vaikutuksista".(Helsingissä 4.6.1992 /UaVM6) Mietinnössä liitteenä perustuslakivaliokunnan (5/1992) lausunto, josta ote: "EY:n lainsäädännöllisen toimivallan laajuuden kuvaamiseksi on usein viitattu komission puheenjohtajan Jacques Delorsin muutama vuosi sitten esittämään ennusteeseen, jonka mukaan vuoden 1993 jälkeen 80 % jäsenmaiden kaikesta taloudellisesta ja sosiaalisesta lainsäädännöstä laaditaan pikemminkin yhteisön kuin kansallisten lainsäädäntöelinten toimesta". Tässä mietinnössä ilmenee todellisuus, joka sittemmin hämärrettiin ymmärtämättömäksi EU-vastakkain asetteluksi. On selvää, että vuoteen 1994 mennessä oli tapahtunut ratkaiseva muutos asioiden käsittelyssä eduskunnan sisällä. Kansallinen etu todellakin oli hukattu. Tasavallan presidentti kytki EU-vastaisuuden fasismiin (kesä 1994) ja eduskunnan puhemies halusi vaihtaa suomalaiset vastustajat ruotsalaisiin. Me, tämän kirjoittajat toimme nämä ikävät puolet esiin muistuttaaksemme, millä tasolla kansalaiskeskustelu käytiin. Meillä ei ole mielenkiintoa tarkastella asioita EU:n puolesta tai sitä vastaan. Kysymys on laillisuudesta, ei viitekehyksestä. Keskustelu EY-jäsenyydestä ja sen vaikutuksista sinun, minun ja meidän oikeusasemaamme suhteessa valtiovaltaan ja tuota valtaa käyttäviin viranomaisiin on tyystin käyttämättä. Millään ihmisoikeussopimuksella, julistuksella tai edes YK:n peruskirjalla ei ole merkitystä Suomessa, jollei yhteiskuntamme valtiosääntötodellisuus perustu yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on toinen huomioitava yksityiskohta koskien voimaansaattamista. Ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta (PeVL 5/9.4.1992) siteeraavat valtiopäiväjärjestystä sellaisena kuin se oli, eli valtiosopimuksen perustuslakia koskevat asiat käsitellään perustuslain varsinaisen menettelytavan mukaisesti, valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisesti. Tämä valiokuntamietintö koski valtioneuvoston EY-jäsenyydestä eduskunnalle antamaa selontekoa 9.1.1992. Tuossa selonteossa valtioneuvosto esittää voimaansaattamiseksi menettelyä uuden VJ 69 §:n mukaisesti, vaikka kyseinen pykälä ei 9.1.1992 ollut edes voimassa. Hallituksen esitys valtiopäiväjärjestyksen muutoksesta (HE 234/1991 vp) osoittaa, että jo perustuslakimuutoksessa kieroiltiin: "Esityksen pääasiallinen sisältö: Uudistus jättäisi ennalleen ne määräenemmistösäännökset ja muut vastaavat erityissäännökset, jotka koskevat perustuslain muuttamista tai siitä poikkeamista, Ahvenanmaan itsehallintoa, kirkkolakia ja kansanedustajan palkkiota". Hallitus oli siten ilmaissut, ettei esimerkiksi poikkeuslakimenettely (= supistettu perustuslain säätämisjärjestys) muutu. Se kuitenkin muuttui ja ratkaisevasti: Eduskunta ei saanut käsiteltäväkseen lakiesityksiä perustuslakien muutoksesta EY- ja EU-jäsenyyteen liittyen. Eikä siihen ollut tarvettakaan: Mikään hallitusmuodon pykälien sisällöstä ei menettäisi merkitystään, itsenäisyytemme vahvistuisi ja menisimme Eurooppaan. Jos ei tämä edellä esitetty ole petollista menettelytavoiltaan, mikä sitten? "Olemme vapaampia kuin koskaan".

SUVEREENIN VALTION SURKEA LOPPU?

"EY-jäsenyys edellyttää Suomelta yhteisön voimassaolevan säännöstön ja menettelytapojen, poliittisen yhteistyön saavutetun tason sekä yhteisön peruskirjoissa mainittujen tavoitteiden hyväksymistä". (Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 5.3.1992 siitä, että hallitus oli päättänyt hakea EY-jäsenyyttä. Varsinaisen päätöksen hakemuksesta teki tasavallan presidentti, joka sittemmin (25.1.1993) myös asetti neuvotteluvaltuuskunnan käymään neuvotteluja mm. EU-jäsenyydestä).

"Puheessaan Bruggessa 28.10.1992 presidentti Koivisto ilmaisi Suomen sitoutumisen Euroopan unionin jäsenyyteen näin: "Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet. Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautairen (= yhteisön voimassa oleva säännöstö kirj.huom), Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politiquen (= poliittiset tavoitteet kirj.huom.). Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla". (Eurooppa-tietoa 129/1993: EY:n komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta 4.11.1992)

"Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun. Sitoutuminen olisi luonteeltaan poliittista. Ottaen huomioon sen, että osa EY-säädöksistä ei edellytä valtionsisäistä voimaansaattamistoimia, lienee tarpeellista, että ennakollinen sitoutuminen annetaan ennakkohyväksymisen muodossa. Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin". (Valtioneuvoston selonteko EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle 9.1.1992). Kansanedustajat saivat Maastrichtin sopimuksen suomennoksen vasta – tammikuussa 1993. EY-jäsenyyden sisältö oli osittain suomentamatta Eduskunnan tehdessä EU-päätöstä 18.11.1994. Mutta, eihän sillä ollut väliä, koska EY-jäsenyyden hyväksyntä oli ennakkoehto EU-liittymissopimuksen synnylle: 1. "Suomen osalta rahaliiton hyväksyminen on Maastrichtin sopimuksen muiden määräysten tavoin ollut edellytys liittymissopimuksen synnylle". (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö n:o 9/1994 vp, sivu 21) 2. "Valtionvarainvaliokunta sekä talousvaliokunta käsittelivät talous- ja rahaliittoa hallituksen esityksen johdosta antamissaan lausunnoissa. Valtionvarainvaliokunta totesi lausunnossaan (VaVL 6/1994 vp s. 110/II), että Suomi hyväksyi jo jäsenyyshakemuksessaan EU:n talous- ja rahaliittoon tähtäävän politiikan, jonka tavoitteena on yhteinen rahapolitiikka ja yhteinen rahayksikkö".( SuVM 2/1997 vp, sivu 2).3. "On kuitenkin huomattava, että jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain unionin Maastrichtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn peruskirjan, olemassa olevan yhteisölainsäädännön (ns. acquis communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta. Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeutuminen unionin jäsenyyteen edellyttää".(UaVM 9/HE 135/ 1994 vp, sivu 10-11).4. "Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään osin" (UaVM 9/1994 vp/ PeVL 14) 5. "Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen". Huomaa: Kohdat 1-5 ovat samassa asiakirjassa – UaVM 9/1994 vp!

"Koivisto muistelee henkilökohtaisia keskusteluja, joita hän tasavallan presidenttinä kävi Suomen EU-neuvottelujen aikana eurooppalaisten päättäjien kanssa. - En minä voinut kuvitellakaan, että me olisimme siinä vaiheessa luovuttaneet suvereniteettiamme muilta osin kuin mistä oli sovittu." (Ilta-Sanomat 21.3.2000)

Jäsenyysneuvotteluja koskien eduskunnan ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan n:o 6 vuonna 1992: "Maamme kannalta tyydyttävän neuvottelutuloksen saavuttamisella näissä kysymyksissä on siksi merkitystä sille, hyväksyykö eduskunta neuvotteluissa saavutetun tuloksen. Asettamillaan tavoitteilla eduskunta määrittelee ohjeet, joiden mukaan neuvotteluissa toimiessaan hallituksella on eduskunnan tuki takanaan". "Valiokunta toteaa kuitenkin, että mitkään tässä vaiheessa asetettavat neuvottelutavoitteet eivät voi olla luonteeltaan ehdottomia". "Valiokunta katsoo sen vuoksi, ettei eduskunnan ole mahdollista tässä vaiheessa ottaa lopullista kantaa neuvottelutavoitteisiin". Miten on sittemmin mahdollista, että edes eduskunnan puhemies ei tiennyt HE 135 sisältöä? Samoin, miten on mahdollista, että edes presidentti ei tiennyt, mitä oli sovittu ja kuka kenen kanssa?

Olipa hallituksella ongelma. Maastrichtin sopimuksella yhteisen valuutan toteuttaminen siirrettiin EY:n yksinomaiseen toimivaltaan. Yhteisen rahan hyväksyminen ehdoitta oli komission asettama ehto Suomen jäsenyysneuvotteluille. Talous- ja rahaliittoa koskevat EY-säädökset sitoisivat Suomea sellaisinaan: "EY:n perustamissopimuksessa ei EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymisen tai yhteiseen rahaan osallistumisen osalta ole jäsenvaltioiden omasta tahdosta riippuvaa liittymismenettelyä". (PeVL 18/1997). Eduskunnalle ilmoitettiin 13.6. vuonna 1994 pääministerin suulla liittyen EU-välikysymyksen vastaukseen: "Kansalliset päätökset Suomen osallistumisesta Emun kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Tämän olemme neuvotteluissa Euroopan unionille ilmoittaneet". Vuonna 1997 eduskunnan perustuslakivaliokunta paljastaa lausunnossaan Nro: 18, että pääministeriltä oli vuonna 1994 jäänyt pois olennainen osa, että "eduskunta ja hallitus tekevät asianmukaisena aikana tarpeelliset päätökset Suomen osallistumisesta kolmanteen vaiheeseen perustamissopimuksen mukaisesti". Tarpeellisilla päätöksillä tarkoitetaan niitä lainsäädännöllisiä velvoitteita Suomen lainsäädännön mukauttamiseksi, joita EY edellyttää (mm. keskuspankkilainsäädäntö). Sen sijaan eduskunnalla ei ollut 1998 oikeutta voimaansaattaa kansallista lakia euron käyttöönotosta Suomessa, Koska Suomea sitoi EY asetus, EKP:n perussääntö ja muut asiaan liittyvät EY päätökset – sellaisenaan oikeudellisesti sitovina. Eli kansallinen päätöksenteko oli rajattu jo jäsenyysneuvottelujen ennakkoehtona niihin asiakohtiin, joita EY edellytti. Ei omaa tahtoa? Suomi menetti paitsi oman rahansa, myös oman päätösvaltansa omasta rahasta luopumisen suhteen hallituksen tiedonannolla 18.3.1992. Eduskunnan käsitellessä EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislakiesitystä 18.11.1994/HE 135, eduskunta vastasi hallituksen esitykseen: "Eduskunta edellyttää, että Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen perusteella". Perustuslakivaliokunta lausunnossa 18/97: "Yhteenvetona voidaan todeta, että koska EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislaki käsiteltiin poikkeuslakina supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, ovat myös EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymistä ja yhteisen rahan käyttöä koskevat sopimusmääräykset niiden silloisesta toteuttamisajankohtaa koskevasta epämääräisyydestä huolimatta tulleet voimaansaatetuiksi, asianomaisin kohdin myös poikkeuksina perustuslaeistamme. Näin muodoin vielä tarvittavat kansalliset ratkaisut voidaan tehdä eduskunnassa yksinkertaisin enemmistöpäätöksin, jollei jostain erityisestä syystä muuta johdu". Tämän lisäksi perustuslakivaliokunta toteaa, ettei eduskunta voinut tehdä 18.11.1994 mitään oikeudellista varaumaa sen suhteen, että Suomen eduskunnalla olisi päätösvalta markasta luopumisen suhteen EMU:n kolmannen vaiheen alkaessa.

Suomen perustuslait olivat ongelma sekä hallitukselle että perustuslakivaliokunnalle. Ongelma ratkaistiin kumoamalla poikkeuslailla kaikki se Suomen lainsäädäntö, joka oli ristiriidassa EU-liittymissopimukseen nähden. Muun muassa EY-lainsäädäntöä oli 1994 noin 60 000 painosivua. Lisäksi, EY-lainsäädäntö ei edellytä kansallisia päätöksiä lakien voimaansaattamiseksi vaan EY-lait ovat sinällään jäsenvaltiota velvoittavaa ja ovat EY:n päätöksinä voimassa jäsenvaltiossa. Tämän lisäksi EY-oikeus kieltää paitsi EY-lakien kansallisen voimaansaattamisen, myös EY-lakien julkaisemisen kansallisessa säädöskokoelmassa. Valtioneuvoston tiedonanto 5.3.1992 hallituksen päätöksestä hakea EY-jäsenyyttä sisälsi perustuslakiongelman ratkaisun: "Poliittiseen päätöksentekojärjestelmään ja oikeusjärjestykseen sekä Ahvenanmaan erityisasemaan liittyvät kysymykset on otettu selvitettäviksi. Hallitus on asettamassa komitean, jonka tehtävänä on selvittää, miten Suomea koskevat yhdentymisratkaisut vaikuttavat eduskunnan, tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulkopoliittisiin ja kansainvälisiä asioita koskeviin valtaoikeuksiin ja niihin liittyviin päätöksenteko- ja työnjakojärjestelmiin. Selvityksen perusteella tehdään tarvittavat ehdotukset muutoksiksi valtiosääntöömme". 1.1.1995 kumoutuivat kaikki Suomen lait, perustuslait mukaan lukien, niiltä osin, kuin oli olemassa ristiriita niiden ja EY-lakien välillä. Poikkeuslakimenettelyllä voitiin jättää sisällöllisesti tyhjäksi muuttunut perustuslaki muuttamatta siihen asti, kunnes "perustuslakiuudistus" astuisi voimaan. Sana uudistus oli vain naamio, kuten valtioneuvoston ns. EMU-selonteosta ilmenee: "Perustuslakiuudistuksen valmistelu on vireillä valtioneuvoston 18.1.1996 asettamassa perustuslaki 2000 –komiteassa, jonka tehtävänä on laatia ehdotus yhdeksi, yhtenäiseksi Suomen perustuslaiksi, joka tulisi voimaan 1.3.2000. Tarkoituksena on laatia kokonaan uusi Suomen Hallitusmuoto, joka korvaisi nykyiset neljä erillistä perustuslakiamme. Perustuslakiuudistuksen yhteydessä on tarkoitus myös tehdä tarpeelliset sisällölliset muutokset valtiosääntöön. Komitean määräaika päättyy 30.5.1997". (VNS 20.5.1997)