Satanen.com
Promerit.net Lounaissuomen Kiinteistövälitys Mainos
 paasivu
kunnat


Merita Solo
Sammon verkkopankki
Osuuspankki Kultaraha
Sp-Internetpankki



Pertti Peltola ja Seppo Sivonen:

Kansallisen kehityksen tragedia
Historiallinen vääryys joka on oikaistava.

JOHDANTO

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kävi neuvotteluja ennen Eu-liittymissopimusta Suomen suvereniteetin luovuttamisesta, mihin hänellä ei ollut perustuslain antamia valtuuksia, ulkovaltojen kanssa. Mikään perustuslain pykälä ei valtuuttanut käymään neuvotteluja, joissa maamme luovutti suvereniteettiaan. Myöhemmin presidentti Koivisto on pukenut asian sanoiksi: " En minä voinut kuvitellakaan, että olisimme siinä vaiheessa luovuttaneet suvereniteettiamme muilta osin kuin mistä oli sovittu". ( IS tiistaina 21.3.2000. s.10 ). Oliko presidentille annettu ennakkositoumuksiin valtuutus eduskunnan toimesta? Asioista päätettiin jälkikäteen ja eivät vielä silloinkaan päätöksentekijät tienneet, mistä he päättivät.

Tässä koosteessa olemme käyneet läpi eri päätöksentekoelinten päätöksiä ja ristiriitaisuuksia, joita liittyy Suomen EU- prosessiin, joka on vienyt maaltamme suvereniteetin toimia itsenäisenä valtiona. Viedäänkö Suomen nyt samalla tavalla liittovaltioon ja puolustusliittoon. Markka vietiin kansalaisilta petoksella?

Tiedonanto EY-jäsenyyshakemuksesta käsiteltiin 18.3.1992.
Tiedonantoäänestystä ennen Suomen Kuvalehti kirjoitti : ”Moni
kansanedustaja ei vielä tiedä, mistä hän oikein äänestää, kun
hallituksen EY-tiedonanto tuodaan runsaan viikon päästä
eduskuntaan”.(6.3.1992/Suomen Kuvalehti n:o 10)

Presidentti Koivisto ilmaisi 28.10.1992 Suomen sitoutumisen
Euroopan unionin jäsenyyteen:
”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen
suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa.
Olemme tutkineet huolellisesti EY- jäsenyyden velvoitteet.
Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n,
Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n.
Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja
myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla”.
Eduskunta sidottiin oikeudellisesti yhteisön voimassaoleviin
määräyksiin, Maastrichtin sopimuksen sisältöön ja EU:n poliittisiin
tavoitteisiin (Valtioneuvoston selonteko 9.1.1992).
Kansanedustajat saivat Maastrichtin sopimuksen suomennoksen
vasta Tammikuun 1993 puolivälissä.

Presidentti Koivisto asetti 25.1.1993 valtuuskunnan käymään
neuvotteluja Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.

”Päätöstä (jäsenyyden hakemisesta) tehtäessä korostettiin sitä, että
jäsenyyden hakeminen ei vielä merkitse sitoutumista jäsenyyteen, vaan
ainoastaan sitä, että selvitämme jäsenyyden ehdot ja luomme siten
itsellemme kaksi vaihtoehtoa – ETA- tai EU-jäsenyyden – joista
valita. Lisäksi jäsenyydelle asetettiin tiukat reunaehdot, jotka koskivat
ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä elintarviketaloutta”
”Minulle käsittämättömästä syystä hallitus kuitenkin hyväksyi EU:n
sanelemat ehdot, ja sopimus syntyi 1.3.1994. (UaVM 9/1994 vp sivu 50- 51).

1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmoitti Suomen hallituksen puheenvuorossa Suomen
sitoutuvan luopumaan omasta rahastaan ja siirtymään
yhteisvaluutan käyttöön ensimmäisessä vaiheessa. Salolainen vahvisti
virallisella tasolla Koiviston esiintuomat ennakkositoumukset.
Eduskunnalle ja kansalaisille kerrottiin jotain muuta – tosiasioiden
vastaista.
Perustuslain muutosten osalta – sisältö – eduskunta oli
oikeudellisesti sidottu jo ennen jäsenyyspäätöstä ja ilman
eduskunnan päätöstä ennakkoehtojen hyväksymisestä.


KETKÄ LAATIVAT JUONEN?
(Kansallisen kehityksen strategia ja Eurooppalainen Suomi r.y.
toteuttivat sitä/ Sunnuntai-raportti Mtv 3 - 25.9.2000).
Näyttää siltä, että laittoman toiminnan salaamiseksi laadittiin
suunnitelma vastarinnan nujertamiseksi - sivistyksen ja jopa
ihmisoikeussopimusten vastaisin menettelytavoin. Jos kansallinen
suvereniteetti voidaan lakkauttaa petollisin menettelytavoin, mikä
merkitys on Suomen sitoumuksella YK:n peruskirjaan – kansojen
oikeudesta omaan valtioon? Mitä merkitystä on Suomen
ihmisoikeussitoumuksilla, jos perustuslait ja kansalaisten oikeusasema
ovat kumottavissa valtiopetoksen keinoin?
Ensimmäisessä vaiheessa suoritettiin harhautus: EY-jäsenyydestä,
perustuslakien muutoksista ja muun muassa muutoksista
kansalaisoikeuksiin vaiettiin julkisuudessa.
”EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö -, toimeenpano – ja
tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslaintasoisia säännöksiä
toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille”. (VNS 9.1.1992 sivu 25 )
EY-tuomioistuin tulkitsee itsenäisesti kaikkien Unionin
jäsenmaiden kansalaisten perusvapauksien sisältöä (VNS 9.1-92
selonteon taustaselvitys s.102).

Päähuomio kiinnitettiin unionin poliittiseen sektoriin ja näin luotiin
mielikuvin poliittinen ja ideologinen vastakkainasettelu.
Täysivaltaisuudesta luopuminen käännettiin päälaelleen –
itsenäisyytemme vahvistumiseksi.
ESKO AHO USKOO:
”EU-jäsenyys vahvistaa Suomen itsenäisyyttä”
(Ilta-Sanomat 23.9.1994)
16.10.1994 oli neuvoa antanut kansanäänestys.
PRESIDENTTI AHTISAARI:
”Presidentin mielestä suomalaisilla on kaikki syy olla tyytyväisiä EU-
jäsenyyteen. ”Se on ilman muuta vahvistanut Suomen itsenäisyyttä.
Olin sitä mieltä ennen, kuin haimme jäsenyyttä, ja olen siitä nyt vielä
vakuuttuneempi”, hän arvioi. ...”. (Suomen Kuvalehti n:o
49/5.12.1996)

Jäsenyyskysymystä käsiteltiin kansalaisille jaetussa
informaatiossa syyllistävänä ja leimaavana niitä suomen
kansalaisia kohtaan jotka asettuivat vastustamaan lain
ulkopuolella toimivan poliittisen johdon toimintaa. Syntyivät
käsitteet EU-vastustaja, jarruttaja ja integraatiokehityksen
vastustaja.
Näihin käsitteisiin liitettiin kaikki mahdolliset negatiiviset kytkennät,
lähihistorian syyllisyyden taakkaa unohtamatta.

Voisiko parempaa esimerkkiä väitteeseen löytyä kuin kirjasta Suomen
Poliittinen Historia Osmo Jussila Seppo Hentilä Jukka Nevakivi:
Jatkosodasta nykypäivään Avaus Eurooppaan , s.319. (WSOY) 1995.
”Päinvastoin kuin suuri osa suomalaisista, jotka äänestivät
jäsenyyden puolesta Venäjän naapuruuden aiheuttamista jatkuvista
vaaroista vakuuttuneina, EU:n vastustajat lähtivät jäsenyyden
tuomista mahdollisista ulkomaisen pääoman, maahanmuuttajien
kilpailun ja kulttuuri-imperialismin vaaroista.
Kansalliskiihkoinen oikeisto enempää kuin vanha kommunistinen
äärivasemmisto ei piitannut enää lähialueiden mahdollisista
uhkatekijöistä vaan vastusti Euroopan integraatiota periaatteesta.
Mielenkiintoinen, melko vaikeaselkoisin perustein vastaan harannut,
puoluetaustaltaan hajanainen ryhmä koostui vanhoista Kekkosen
kannattajista, johtavana edustajanaan Keijo Korhonen.
Viime vaiheessa vastustajien joukkoon liittyi maaseudun
asukkaita, jotka olivat tyytymättömiä Suomen EU-jäsenyyden
pohjaksi neuvoteltuun sopimukseen, etenkin sen
maatalousratkaisuihin”.

Demokratiaan ja oikeusvaltioon sisältyvää mielipide- ja
julkaisuvapautta rajoitettiin ja vapaa julkinen sana kampanjoi
jäsenyyden puolesta - hallituksen politiikan jatkeena.
Nyt näyttääkin siltä, että ikään kuin epäkansalaiseksi ja -
suomalaiseksi leimaava EU-vastustaja käsite rakennettiinkin – ei
suinkaan vain EU-jäsenyyttä varten, vaan myös sitä tilannetta
varten kun suunnitelma Liittovaltiohankkeesta tuodaan
julkisuuteen.
Liittovaltion perustuslaki luonnoksena oli eduskunnassa 9.2.1994 ja
perustuslain suunnittelusta –liittovaltiorakenteen olemassaolosta
osana Maastrichtin sopimusta - oltiin hyvin tietoisia jo 1992
(eduskunnan asiakirjat).


PERUSTELU JA LÄHDEAINEISTO

Edellä esitetyn huomioiden ja siitä huolimatta saatamme tietoonne
seikat jotka todistavat kiistattomasti, että menettelytavoiltaan EU-
liittymissopimuksen voimaan saattaminen perustuu selkeästi
perustuslakien rikkomiseen. Eikä vain lakien rikkomiseen, sillä
menettelytavoissa rikottiin jokseenkin kaikkia sivistys- ja
oikeusvaltion perusteita. Huolimatta edellä esitetystä emme esitä
asiaamme siinä valossa, että olisi kysymys itse EU-jäsenyydestä. Se on
kokonaan toinen kysymys eikä kuulu tämän asian yhteyteen. Tämän
kirjoituksen motiivi on yksinomaan siinä epätietoisuudessa, mikä on
meidän oikeusasemamme suhteessa valtiovaltaan ja viranomaisiin.
Emme pysty selvittämään, perustuuko oikeusasemamme suvereenin
Suomen perustuslakiin (perustuslaki 2000, 1§), sillä EU-jäsenyyden
myötä EY-tuomioistuin tulkitsee itsenäisesti kaikkien Unionin
jäsenmaiden kansalaisten perusvapauksien sisältöä (VNS 9.1-92
selonteon taustaselvitys s.102).
Maastrichtin sopimuksella unionin kansalaisuusasiat siirrettiin
EY:n toimivaltaan. EY:n toimivaltaan luovutetuissa asioissa
jäsenvaltion hallinnolla ei ole lainsäädäntövaltaa ei oikeutta tehdä
lainsäädäntöaloitteita eikä sillä ole toimeenpanovaltaa ylikansallisille
toimielimille luovutetuissa asioissa.
1.3.2000 Voimaanastuneesta perustuslaista ylin toimeenpanovalta
valtio-oikeudellisissa asioissa on poistettu.


DOKUMENTTIEN VALOSSA

Vuonna 1992 (28.8) muutetulla valtiopäiväjärjestyksen 69§ 1mom,
2/3 poliittinen enemmistö siirsi yhdellä ainoalla päätöksellä Suomen
valtion ylimmän lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan
ylikansallisille toimielimille.
Tästä menettelytavasta käytetään yhäti harhaanjohtavaa
nimitystä ”supistettu perustuslain säätämisjärjestys”, vaikka siitä
v. 1992 muutoksella nimenomaan poistettiin perustuslaillinen
menettelytapa silloin, kun valtiosopimus koskee perustuslakia:
”mikäli asia koskee perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1
momentissa on säädetty".
Tämä muutos hukutettiin naamioimalla se ”säästölakeihin” ja
”siirtymisenä enemmistöparlamentarismiin”. Hallituksen esityksen
perusteluissa on harhaan johtava selvitys: ”Uudistus jättäisi
ennalleen ne määräenemmistösäännökset, jotka koskevat
perustuslain muuttamista tai siitä poikkeamista, Ahvenanmaan
itsehallintoa, kirkkolakia ja kansanedustajien palkkiota" ( Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta (HE 234 – 1991 vp)) .

Yhden lauseen poistamisella avattiin tie perustuslakien
kumoamiseen johtavan sopimuksen hyväksymiselle eduskunnan 2/3
poliittisella enemmistöllä. Samalla voitiin estää tosiasioiden julkitulo
– vältettiin EU-jäsenyyden perustuslaillisen merkityksen
paljastuminen. EU-liittymissopimus saatettiin voimaan perustuslain
vastaisena – poikkeuksina perustuslaeista - ilman, että itse perustuslain
muutoksia olisi käsitelty. Perustuslain muutokset toteutettiin
perustuslaki 2000 voimaansaattamisella.
Valtio-oikeudellisesti Suomea hallittiin poikkeuslakien nojalla
1.1.1995 alkaen maaliskuun ensimmäiseen 2000 – uuden perustuslain
voimaanastumiseen asti.
Oliko Suomi sotatilassa EU:n kanssa, joka pakotti
poikkeuslakimenettelyyn ja ehdoitta antautumiseen? Perustelihan
ministeri Niinistön johtama perustuslakivaliokunta (1994)
poikkeuslakimenettelyä rinnastamalla EU-liittymissopimuksen
rauhansopimukseen (PeVL 14/94).
VJ 67 § 1 mom alkoi:
”Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta,
selittämisestä tai kumoamisesta on, tullakseen eduskunnan
päätökseksi…”
Tämä korvattiin uudistetulla tekstillä VJ 69 §:n 1 momentissa: ”Jos
asia koskee perustuslakia, lakiehdotus on kuitenkin kiireelliseksi
julistamatta hyväksyttävä kolmannessa käsittelyssä päätöksellä,
jota on kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä
(28.8.1992/818)”. (Suomen laki/valtiopäiväjärjestys v.- 95)
Ilman valtiopäiväjärjestyksen muutosta mm. Suomen Markasta
luopuminen olisi pitänyt tuoda esiin perustuslain muutoksena –
lakiesityksenä perustuslain muuttamiseksi.
Valtion toimivallan luovuttamisesta (HM 1 ja 2 §) ei lakiesitystä
olisi voitu edes antaa, sillä EU-jäsenyydessä kysymys on suvereenin
valtion – valtio-oikeudellisesta lakkauttamisesta. (Mm.
tutkimuspäällikkö Teija Tiilikainen):

”Suomalaisten yhteinen salaliitto: Edessä on EU:n yhteinen puolustus”
(Tutkija Teija Tiilikaisen haastattelu)
Mm. ”Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda
tätä asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus
on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat
laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua”.
”Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan
säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten”. (14.11.1999 Kouvolan Sanomien kirjoituksesta: Sivu 26)

”Eduskunnan lainsäädäntövallan luovuttaminen edellyttää
perustuslainsäätämisjärjestystä, jos kysymyksessä on kokonaisen
oikeusalan siirtäminen, puuttuminen kansalaisten perusoikeuksiin
tai perustuslaissa erityisesti säännellyt tilanteet”.
(viite Nizza 2000)
”Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan
luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös
EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä
oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen
täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös
kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien
sääntöjen ja käytännön kanssa”.
(Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen
päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki).

EU-JÄSENYYS – PERUSTUSLAKI 2000
Uudistus vai – kumous?
Selvityksen perusteella tehdään tarvittavat ehdotukset
muutoksiksi valtiosääntöömme”. (5.3.1992 Ahon hallituksen
tiedonanto Euroopan Yhteisön jäsenyydestä).

”Valtiosäännön selkeyden kannalta olisi kuitenkin asianmukaista,
että perustuslain sanamuodon muutokset ajoitettaisiin siten, ettei
asiallista ristiriitaa HM:n sanamuodon ja talous- ja rahaliiton
kolmannen vaiheen mukaisen oikeustilan välille muodostuisi.
Perustuslakiuudistuksen valmistelu on vireillä talousneuvoston
18.1.1996 asettamassa perustuslaki 2000-komiteassa, jonka tehtävänä
on laatia ehdotus yhdeksi, yhtenäiseksi Suomen perustuslaiksi, joka
tulisi voimaan 1.3.2000.
Tarkoituksena on laatia kokonaan uusi Suomen Hallitusmuoto,
joka korvaisi nykyiset neljä erillistä perustuslakiamme.
Perustuslakiuudistuksen yhteydessä on tarkoitus myös tehdä
tarpeelliset sisällölliset muutokset valtiosääntöön”. (Valtioneuvoston
selonteko 20.5.1997)

VALTIOSÄÄNTÖMUUTOKSEN PERUSTEENA VALTION
TOIMIVALLAN LUOVUTTAMINEN – POLIITTISEN
ENEMMISTÖN PÄÄTÖKSELLÄ
Perustuslain (VJ 69 §) muutoksen perusteluissa tuodaan esiin
integraatio:
”Tulkintaongelman ohella lepäämäänjättämiskieltojen nykyiset
rajaukset vaikeuttavat sellaisia laajoja lainsäädäntöuudistuksia, joihin
sisältyy osaksi lepäämäänjättämiskiellon alaisia, osaksi niiden
ulkopuolella olevia säännöksiä. Tämä on hankaloittanut erityisesti
Euroopan talousalueeseen liittymisen valmistelua. Sama vaikeus
koskenee vastaisuudessakin integraatioon liittyviä
lainsäädäntöhankkeita”. ”Tavoitteena on korostaa puolueiden ja
muiden yhteenliittymien vapaan kilpailun periaatetta ja purkaa
enemmistön päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet” . (HE 234/1991 vp, sivu 7)

Voidaan siten suoraan todeta, että integraation toteuttamiseksi
sorvattiin perustuslain muutos, joka helpotti valtion suvereniteetin
luovuttamista.
Vuonna 1990 käynnistynyt perustuslain muutos muutti
menettelytavan ratkaisevasti. Muutoksella estettiin ”vähemmistöä
kikkailemasta perustuslailla”. (Esko Aho, Risto Ryti –sali,
Huittinen, 1.12.1999)

Toinen olennainen asia toteutui samalla: Julkisuudessa vältyttiin
keskustelemasta perustuslain muuttamisesta. ”Hallitusmuotoa ei
tarvitse muuttaa (PeVL 14/94)”. Tehtiin vain poikkeuksia
perustuslakeihin - ikään kuin hallitusmuoto ei muuttuisi.
Mutta:Poikkeukset mitätöivät kulloisenkin perustuslain kohdan
oikeudellisen sisällön (viite PeVL 18/1997 vp).
Kansalaisille voitiin syöttää pajunköyttä itsenäisyyden
vahvistumisesta tietoisena siitä, että poliittinen enemmistö ajaisi
asian läpi eduskunnassa, perustuslaista vähät välittämättä:
Nykypäivä 1.11.1991, sivu 4:
VALTIOSÄÄNTÖ
”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa.
Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän
painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella
myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä”.
Tämäkö oli tarkoitus?: ”LIPPOSEN MUKAAN SUOMEN
EUROOPPA-POLITIIKKA EI HORJU
Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Suomen Eurooppa-politiikan
linjaa ei horjuteta tulevaisuudessakaan. Hän sanoo Pohjalaisen
haastattelussa, ettei millään hallituksella ole varaa odottaa yleisen
mielipiteen hyväksyntää.
...
Lipposen mukaan on kansan harhauttamista puhua Suomen
irrottautumisesta Euroopasta. Hänen mielestään sellaista
mahdollisuutta ei ole ollut, eikä kerta kaikkiaan ole” . (KOUVOLAN SANOMAT Maanantaina 1.12.1997, sivu 16)

Huomattakoon: Lipponen puhuu Euroopasta - instituutiona!
Vuoteen 2000 mennessä valtiosäännön eurooppalaistamista
kuvannee lehtimiehen artikkelin ote: ”EU-asioissa laillisuutta
hakevien kohtalona on tulla leimatuiksi hihhuleiksi tai pilkun
viilaajiksi. Ehkä he ovat oikealla asialla, mutta se ei riitä, kun kansa ja
poliitikot asiasta viis veisaavat”. (Jokilaakso 14.12.2000/ Timo
Simula).
Tuoreena tätä tukeva esimerkki kansanedustajan lehtilausunnosta
vuodelta 2000:
”Maastrichtin sopimus ei ole perustuslaki, vaikka siinä sovittiin
monista valtioiden suvereenisuuden ytimeen vaikuttavista asioista,
kuten yhteisestä valuutasta”. (SataSeutu 13.12.2000/Kansanedustaja
Juha Korkeaoja, Kokemäki).


TÄYDENNYKSEKSI

Ottaen huomioon kansalaisoikeuksien sisällön tulkintavallan
siirtämisen eduskunnalta EY-tuomioistuimelle jolla on itsenäinen
tulkintavalta ja ottaen huomioon oikeusministeriön
lainvalmisteluosaston lausuma tammikuussa 1993; Virallisia
käännöksiä sopimuksista voivat julkaista vain Euroopan
yhteisöjen neuvosto ja komissio, emme näin ollen olekaan
oikeudellisesti turvatussa asemassa uuteen perustuslakiin perustuen.
”Erityisen ongelmalliseksi on katsottu EU:n ministerineuvoston
julkisuuskäytäntö, joka vaikeuttaa kansalaisten sekä
tiedotusvälineiden tiedonsaantia ja siten hallinnon julkista valvontaa.
Komission valmistelutoiminta on julkista vain lopullisten päätösten
osalta. EU:ssa asiakirjat, lukuun ottamatta varsinaisia päätöksiä, ovat
pääsääntöisesti salaisia” (UaVM 9/94, sivu 39). Tämä salailuperiaate
siirrettiin Suomen uuteen perustuslaki 2000:teen; katso §96, 97, 47 ja
50.
(Viite: VNS 9.1.1992 s.25, UaVM n:o 9 /1994 vp: Liite 1. Sivulta 91
alkaen: Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausunto n:o 14,
perustuslakivaliokunnan lausunto n:o 18/1997 vp).
Edellä mainittujen seikkojen ohella erityisen merkittäväksi asiat
muuttaa Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä n:o 6 / 1992 vp, s.25
esitetty lausuma: ”EY-säännöstön etusija puolestaan merkitsee
muun muassa sitä, että Suomalaisten tuomioistuinten on
ristiriitatapauksissa syrjäytettävä Suomalainen säädös, vaikka se
olisi perustuslaki”.
Näistä tosiasioista syntyy se kokonaisuus, että Suomen kansalaisten
oikeusaseman suhteen päätösvalta ei olekaan Suomen
hallintoelinten käsissä vaikka uusi perustuslaki 1§ niin väittääkin
(”1§ Suomi on täysivaltainen tasavalta”).
Kun tasavallan presidentti kertoo 21.3.2000 Iltasanomien
haastattelussa käyneensä neuvotteluja ulkovaltojen edustajien kanssa,
tässä aiemmin esitettyjen tietojen perusteella neuvotteluihin
sisältyvät myös Suomen kansalaisten perustuslailliset oikeudet ja
perustuslaillinen oikeus valtio-oikeudellisesti itsenäiseen valtioon.
Onko YK:n perusperiaate kansakuntien oikeudesta omaan valtioon
kumottu?
Julkisuudessa tiedotuksella luodut mielikuvakäsitteet jarruttajista ja
EU-vastustajista saavat sivistys- ja oikeusvaltioon kuulumattoman
sisällön.

Tiesivätkö jäsenyyden puolesta äänestäneet luovuttavansa
kansalle kuuluvan vallan pois itseltään (HM 2 §/1994)?
Kerrottiinko Suomen kansalaisille v.1994 heidän
oikeusasemaansa kohdistuvista muutoksista? (EY-tuomioistuin
tulkitsee itsenäisesti kaikkien Unionin jäsenmaiden kansalaisten
perusvapauksien sisältöä / VNS 9.1-92 selonteon taustaselvitys s.102).
Nizza 2000 – perusoikeuksien julistus.

Kun presidentti Koivisto kertoo käyneensä neuvotteluja ulkovaltojen
edustajien kanssa Suomen suvereniteetin luovuttamisesta, hän esittää
– nyt - asian seuraavasti: ”En minä voinut kuvitellakaan, että olisimme
siinä vaiheessa luovuttaneet suvereniteettiamme muilta osin kuin
mistä oli sovittu”. (IS tiistaina 21.3.2000. s.10 ). Tästä herää kysymys,
mistä suvereniteetin osista oli neuvoteltu luovuttavan ja mikä
perustuslain määräys oikeutti neuvotteluja käymään ja
suvereniteetin luovuttamisesta sopimaan? Edelleen on kysyttävä,
miten on mahdollista presidentin lausuman huomioiden, että
suvereniteettia menikin enemmän kuin mitä oli sovittu? Mihin
perustuslain kohtaan se sitten perustuu ja onko presidentin selän
takana neuvoteltu muustakin kuin mitä presidentille oli kerrottu?
Ja millä valtuuksilla?
Presidentti lehtihaastattelussa antaa ymmärtää, että hänetkin on
harhautettu.
Ne suvereniteetin osat joista neuvotteluja käytiin ilmenevät
presidentti Koiviston puheesta Bruggessa 28.10 1992 (§5) presidentti
Koivisto ilmaisi Suomen sitoutumisen Euroopan Unionin jäsenyyteen
näin: ”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen
suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa.
Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet.
Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n
Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n.
olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja
myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla”.
Koiviston puheen perusteella suvereniteetin luovuttamisesta käydyt
neuvottelut sisälsivät luopumisen Suomen hallitusmuodon 1 ja 2 §:n
oikeudellisesta sisällöstä: ”Kysymys on ensinnäkin siitä, että
sopimukset antavat oikeudenkäyttöpiiriimme kohdistuvaa julkista
valtaa lainsäädäntö-, toimeenpano tai tuomiovallan muodossa EU-
toimielimille ja tähän liittyen rajoittavan Suomen valtioelinten
toimivaltaa”. Näin toteaa perustuslakivaliokunta lausunnossaan
14/1994 vp. (Huomattakoon: Valiokunta käsittelee EU-jäsenyyttä,
Euroopan unionia oikeussubjektina).
Valiokunta vahvistaa vielä erityisesti sen mistä suvereniteetin osasta
neuvoteltiin luovuttavan: ”Edellä esitetyn johdosta valiokunta katsoo
sopimusmääräysten olevan ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta
koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa”.


Tässä ohessa todettakoon, että neuvoteltiin myös Suomen markan
luovuttamisesta kuten Maastrichtin sopimuksen hyväksyminen
ennakkoehtona edellytti.

Oudoksi perustuslakivaliokunnan toiminnan tekee sen itsensä
kirjoittamat ristiriidat em, lausunnossa (14/1994 vp). Kun
valiokunta oli edellä todennut EU-liittymissopimuksen valtio-
oikeudelliseen merkitykseen, se vähän myöhemmin samassa
lausunnossaan esittääkin asiat päinvastoin: ”Hallitusmuodon
muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan pitää
oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös
kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä
EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan
valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta
miltään osin”!
Tämä perustelu on järjetön tosiasioita ja valiokunnan aiempaa
lausumaa vasten tarkasteltuna: ”EY-jäsenyydestä seuraisi, että
lainsäädäntö -, toimeenpano– ja tuomiovallan osalta tarvitaan
perustuslaintasoisia säännöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n
toimielimille”. (VNS 9.1.1992 sivu 25 )
Perustuslakivaliokunnan laillisuusperustelut perustuvat poliittiseen
tarkoituksenmukaisuuteen, eivät suinkaan oikeuskäytäntöön, tai
Suomen valtiosääntöperinteeseen.
(Viite: PeVL 14/94, eriävä mielipide ns. EMU-varauman suhteen.
Legitimiteetti – perusteluna EU-jäsenyyden toteuttaminen
hallitusmuotoa muuttamatta kumoutuu valtioneuvoston EMU-
selonteossa 20.5.-97 ja perustuslakivaliokunnan lausunnossa 18/97:
Niistä jäljempänä ).

Tämän edellä esitetyn ristiriidan – hallitusmuodon kumoutuminen
hallitusmuotoa muuttamatta - selittääkseen Suomen eduskunnan
perustuslakivaliokunta ottaa lainsäädäntöperustelukseen – ei
suinkaan Suomen perustuslain vaan lähes suoran siteerauksen Jean
Monnet´n muistelmateoksesta.

”Tähän oikeudelliseen arvioonsa liittyen valiokunta kuitenkin haluaa
tähdentää, että tosiasialliselta merkitykseltään, esimerkiksi ETA-
sopimukseen verrattuna, jäsenyyden vaikutuksia on juuri
täysivaltaisuuden kannalta asianmukaista luonnehtia niin, että EU:n
jäsenenä Suomi käyttäisi osaa suvereniteetistaan yhdessä muiden
täysivaltaisten jäsenvaltioiden kanssa eurooppalaisen
yhteistoiminnan hyväksi” PeVL 14/1994 vp.

(Jean Monnet ” Muistelmat” julkaisija, Eurooppalainen Suomi r.y.
Kustantaja: Edita (Ent. Valtion kirjapaino, painatuskeskus) 1997 ISBN
– 37 – 2287 – 2. S.577):
”Nytkin todellisuus sanoo uskoakseni jälleen viimeisen sanan, ja
uskon myös sen muistuttavan suuresti ensimmäistä, joka kirjoitettiin
vuonna 1950. Se merkitsee suvereniteetin delegoitumista ja tämän
delegoidun suvereniteetin käyttämistä yksissä tuumin. En ole
havainnut, että kahdenkymmenenviiden vuoden aikana olisi keksitty
mitään muutakaan keinoa Euroopan yhdistämiseksi huolimatta
kaikista yrityksistä kääntää sen kulkemaan tien suuntaa” 9.5.1998.

Kysymys kuuluu: Mihin perustuslain kohtaan perustuslakivaliokunta
perusti lausuntonsa (14/1994 vp ja 18/1997 vp)? Vai onko käynyt niin,
että valiokunta perustuslain suhteen ylimpänä oikeusauktoriteettina
tulkitsi lakia poliittisin tarkoitusperin, poliittisesti
tarkoituksenmukaisessa kieliasussa.

Tässäkin piilee harhautus, sillä EU:n vanhoilla jäsenvaltioilla on
toimivallan luovutus kirjattu valtiosääntöihinsä (HE 1/1998 vp,
sivu 18-19).

Tämä edellä esitetty suvereniteetti määritelmä – yhteiskäyttö - on
täysin mahdoton valtio-oikeudellisessa tilanteessa. Todellisuuden
tapahtumista löytää perustuslakivaliokunnan lausunnosta 18/-97 vp:
EU: ”Liittymissopimuksen säätäminen supistetussa perustuslain
säätämisjärjestyksessä on tehnyt poikkeuksen useasta
hallitusmuodon säännöksestä, mukaan luettuna §72”. (HM-72)
edelleen valiokunta toteaa ”Suomi ei ole” tehnyt Euroopan Unioniin
liittyessään oikeudellisia varaumia jotka rajoittaisivat Maastrichtin
sopimuksen sovellettavuutta ja velvoittavuutta Suomeen nähden,
voimaansaattamislailla on Maastrichtin sopimus siten tullut voimaan
saatetuksi Suomessa lainsäädännönalaan kuuluvin osin koko
laajuudessaan ja Suomi on sitoutunut kaikkiin Unionin jäsenyydestä
seuraaviin velvoitteisiin”.

Maastrichtin sopimuksen valtio-oikeudellinen seuraamus: ”EY-
jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan
osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säännöksiä toimivallan
siirtämiseksi EY:n toimielimille. Jäsenyydestä seuraisi myös
muutoksia valtioelinten tosiasiallisiin valtasuhteisiin, ellei
valtiosääntöä muuteta valtasuhteiden säilyttämiseksi”. (VNS
9.1.1992, sivu 25)
- EY-oikeus; ensisijainen ja ehdoton, ylin oikeuslähde
- Komissiolla; monopoli lainsäädäntöaloitteenteossa
- EY-asetus; ei kansallisia voimaansaattamistoimia
- Toimeenpano- ja hallintovalta yhteisössä kuuluu Rooman
sopimuksen mukaan komissiolle. (UaVM 6/1992 vp, sivu 26)

On täysin perusteetonta väittää, että Suomi käyttäisi suvereniteettiaan
yhdessä muiden jäsenvaltioiden kanssa Eurooppalaisen yhteistoiminnan
hyväksi. Yhtälailla on typerää puhua täysivaltaisuudesta ottaen huomioon
komission valvontavalta ja EY-tuomioistuimen tuomiovalta
yksinoikeudellisesti sopimusten suhteen:
”Keskeinen komission toimeenpanovaltaan luettava tehtävä on EY:n
perussopimusten ja lainsäädännön noudattamisen valvonta”. (UaVM 6/1992
vp, sivu 26)
”Maastrichtin sopimus laajensi Euroopan yhteisön tuomioistuimen
toimivaltaa siten, että jäsenvaltio voidaan tuomita maksamaan hyvitys tai
seuraamussakko jäsenvelvoitteen rikkomuksen johdosta ja Euroopan
keskuspankki voi vaatia tuomioistuinta toteamaan jäsenvaltion
keskuspankin rikkoneen yhteisösopimuksen velvoitteita”. (UaVM 9/1194
vp, sivu 106, lakivaliokunta)

”Hallituksen esityksessä ilmoitetaan, että EU-jäsenyyden mahdollisesti
toteutuessa tullaan antamaan erillinen esitys sen vaatimista
valtiosääntömuutoksista. Näillä muutoksilla valtioelinten toimivaltasuhteet
järjestetään valtionsisäisesti ottaen huomioon jäsenvelvoitteet”.
(UaVM 9/HE 135/ 1994 vp, sivu 39)

1994 vp, kirjallinen kysymys 408, oikeusministeri Anneli Jäätteenmäen
vastaus: ”Valtiopäiväjärjestyksen 69 §:ssä tarkoitettua helpotettua
säätämisjärjestystä voidaan toisaalta käyttää vain valtiosopimuksesta
välittömästi seuraavien velvoitteiden voimaansaattamiseen. Menettelyä ei
voi käyttää esimerkiksi, jos valtiosopimuksesta välillisesti aiheutuu
tarve tasapainottaa valtioelinten valtasuhteita”.

Huomautus: Oikeusministeri antaa todellisen nimen riisutulle
valtiopäiväjärjestyksen
69 §:lle: Helpotettu säätämisjärjestys!


VAIETTU SALAISUUS

1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmaisee neuvotteluissa luovutun Suomen markasta:
”Kolmannen vaiheen kriteerit ovat yhtenevät Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Hallitus pyrkii
talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa
edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen täyttyvät”.
”EMU:n kolmanteen vaiheeseen on vielä aikaa. On luonnollista, että
käydään keskustelua siitä, millainen rooli kansallisilla tulo- ja
finanssipoliittisilla toimilla tai mahdollisilla yhteisötason toimilla voisi
olla esimerkiksi suhdannevaihtelujen tasaajana. Tulevana EMU:n
osapuolena olemme kiinnostuneita osallistumaan tähän
keskusteluun”.
Eurooppa tietoa 130/-93 s.7 ja PeVL 18/1997.

Hallituksen ilmaiseman EMU sidonnaisuuden vahvistaa
valtiovarainvaliokunta lausunnossaan n:6/1996: ”Suomi hyväksyi jo
jäsenyyshakemuksessaan EU:n talous- ja rahaliittoon tähtäävän
politiikan, jonka tavoitteena on yhteinen rahapolitiikka ja
rahayksikkö”.

”Päätöstä (jäsenyyden hakemisesta) tehtäessä korostettiin sitä, että
jäsenyyden hakeminen ei vielä merkitse sitoutumista jäsenyyteen, vaan
ainoastaan sitä, että selvitämme jäsenyyden ehdot ja luomme siten
itsellemme kaksi vaihtoehtoa – ETA- tai EU-jäsenyyden – joista
valita. Lisäksi jäsenyydelle asetettiin tiukat reunaehdot, jotka koskivat
ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä elintarviketaloutta”
”Minulle käsittämättömästä syystä hallitus kuitenkin hyväksyi EU:n
sanelemat ehdot, ja sopimus syntyi 1.3.1994. (UaVM 9/1994 vp sivu 50- 51) .


Suomi oli siten tehnyt päätöksen luopua omasta rahastaan jo ennen
18.3.1992 EY-jäsenyyshakemuksen jättämistä. Millä
perustuslaillisella määräyksellä näin on menetelty, koska
eduskunta ei 18.3.1992 saanut asiasta lakiesitystä, vaan Ahon
hallituksen tiedonannon EY-jäsenhakemuksen jättämisestä?
Tasavallan presidentti teki lopullisen päätöksen EY-
jäsenyyshakemuksen viemisestä Brysseliin samana päivänä 18.3.1992.

Miksi EY-jäsenyydestä ja sen sisällöstä vaiettiin?
”Tasavallan presidentin 18.3.1992 tekemän päätöksen mukaan
Suomi on samana päivänä hakenut Euroopan talousyhteisön
jäsenyyttä. Ennen hakemuksen tekemistä hallitus antoi 5.3.1992
eduskunnalle tiedonannon Euroopan yhteisön jäsenyydestä.


MILLOIN SUOMEN KANSA SAA ÄÄNESTÄÄ EY-
JÄSENYYDESTÄ?
Vuonna 1994 Suomen kansalaisten annettiin ymmärtää, että EY oli
muuttunut EU:ksi ja kansalaiset äänestivät 16.10.1994 EU-
jäsenyydestä.
”Perustettu Euroopan unioni ei korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten
tiedotusvälineissä toisinaan väitetään, vaan täydentää niitä uusilla
politiikoilla ja uusilla yhteistyön muodoilla (EU:sta tehdyn
sopimuksen 47 artikla)”.
(Euroopan komission julkaisu; yhteisön oikeuden perusteet, 1999, sivu 8)
Tapahtunut tosiasia: Vaalipetos!
Seuraus: EU-jäsenyydeltä puuttuu legitimiteetti.
Perustuslakivaliokunta (Niinistö) perusteli lausunnossa 14/94 EU-
jäsenyyden legitimiteettiä kansanäänestyksen tuloksella.
Eduskunnan puhemies ja ministeri Salolainen pitävät EU-
jäsenyyttä ansionaan. On aika erikoista, että vaalipetos on ansio,
mutta se on jotenkin ymmärrettävää, sillä olihan Suomen
suvereniteetti ja perustuslait ongelma mm.
perustuslakivaliokunnalle (PeVL 18/1997 vp/ Itälä) ja
valtioneuvostolle (20.5.1997 vp/ Niinistö/ Lipponen).

”Hallitus pyysi 5.3.1992 annetulla/ päivätyllä tiedonannolla
eduskunnan suostumusta EY-jäsenyyshakemuksen jättämiseen.
Eduskunnalle tämä ilmoitettiin 10.3. ja samalla päätettiin keskustelun
aloittamisesta 16.3.
Pääministerin puheenvuorolla aloitettiin keskustelu ja sitä jatkettiin
myös päivä. Äänestys suoritettiin 18.3. usean ehdotuksen kesken.
Puhemiehen ehdotus voitti”.
(Kansanedustajan muistiinpanot)
”Tiedonannossa hallitus ilmoitti päättäneensä hakea Euroopan
yhteisön jäsenyyttä, jos eduskunta hyväksyy tiedonannossa ilmaistun
hallituksen kannan. Eduskunta on käsiteltyään tiedonannon
hyväksynyt 18.3.1992 puhemiehen ehdotuksen päiväjärjestykseen
siirtymisestä”.


Miksi julkisuudessa puhuttiin vain EU-jäsenyydestä?
”Tasavallan presidentti on 25.1.1993 asettanut valtuuskunnan
käymään neuvotteluja Suomen jäsenyydestä mm. Euroopan
unionissa. Jäseneksi liittymistä koskeva mahdollinen sopimus tulee
sisältämään sellaisia määräyksiä, jotka vaativat eduskunnan
hyväksymisen”. (Apulaisoikeuskansleri 13.12.1993 Dnro 1152/1/93 ).

Vastaus: Miksi yleensäkään kansallisen edun nimissä kansalaisia
petkutettiin ja kansalaiset asetettiin mielikuvallisin keinoin
vastakkain?

Neuvottelut suvereniteetin luovuttamisesta käytiin ennakkoehtojen alaisina:
”Jäsenyysneuvotteluissa EU-osapuoli edellytti Maastrichtin sopimuksen
pääosien hyväksymistä sellaisenaan”. ( PeVL 18/-97 ). Milloin
eduskunta oli hyväksynyt asetetut ennakkoehdot? 18.3.1992 tiedonannon
yhteydessäkö?

Kysyttiinkö kansalta ennakkoehtojen hyväksyntää? Ennakkoehtojen,
joiden seurauksena kansa menetti sille kuuluvan, Suomen
Hallitusmuodon 2.§:n mukaisen valtiovallan. Sanomatta on selvää,
kansalliset uhraukset huomioiden, että tuskin kansalaisten enemmistö
olisi luopunut oikeudestaan itsenäiseen valtioon. Ja jos olisi, on
oikeutettua edellyttää, että hallituksen toiminta olisi perustunut
rehellisyyteen. Ei kuitenkaan riitä, että kysymys olisi vain
vaalipetoksesta:
Mitään varsinaisia EU- ja EY-jäsenyysneuvotteluja ei edes käyty,
vaan Suomen neuvottelijat hyväksyivät ennakkoehdot
sellaisenaan.
”On kuitenkin huomattava, että jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain
unionin Maastrichtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn
peruskirjan, olemassa olevan yhteisölainsäädännön (ns. acquis
communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta.
Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä
siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeutuminen unionin
jäsenyyteen edellyttää”.
(UaVM 9/HE 135/ 1994 vp, sivu 10-11)

EY/EU-jäsenyysneuvottelujen ennakkoehdot:
Ennakkoehdot edellyttivät perustuslain muutoksia ja näin ollen
ennakkoehtojen hyväksyminen tarkoittaa, että oli hyväksytty
tarvittavat perustuslain muutokset (Mukaan luettuna MARKAN
HÄVITTÄMINEN ).
Mihin hallituksen lakiehdotukseen perustuen eduskunta hyväksyi
ennakkoehdot?

”Hallitus on asettamassa komitean, jonka tehtävänä on selvittää, miten
Suomea koskevat yhdentymisratkaisut vaikuttavat eduskunnan,
tasavallan presidentin, valtioneuvoston ulkopoliittisiin ja
kansainvälisiä asioita koskeviin valtaoikeuksiin ja niihin liittyviin
päätöksen teko- ja työnjakojärjestelmiin. Selvityksen perusteella
tehdään tarvittavat ehdotukset muutoksiksi valtiosääntöömme”. (
5.3.1992 Ahon hallituksen tiedonanto Euroopan Yhteisön
jäsenyydestä )
Mitä tästä nyt on huomattava on se, että jäsenyysneuvotteluissa ”
suvereniteetin luovuttamiseksi” EU-osapuolen asettamat
ennakkoehdot määräsivät jälkikäteen sen mikä olisi noiden
tiedonannossa mainittujen valtiosääntömuutosten sisältö.

Suomen markkaa koskien eduskunnalla ei ollut 18.11.1994
valtio-oikeudellista päätösvaltaa (PeVL 18/1997), vaikka
eduskunnalle oli lavastettu varauma (PeVL 14/1994) joka
sittemmin todistetaan kuplaksi Lipposen hallituksen toimesta.
Lausumaa ei ole kirjattu liittymissopimukseen tai siihen
liitettyihin asiakirjoihin. VNS 20.5.1997:
”Suomi ei tehnyt Euroopan unioniin liittyessään varaumia,
jotka rajoittaisivat Maastrichtin sopimuksen sovellettavuutta ja
velvoittavuutta Suomeen nähden”.
Miksi Suomi ei esittänyt oikeudellista varaumaa
Hallitusmuodon perusteella?
”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa.
Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän
painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella
myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä”.
Suomen neuvotteluvaltuuskunta kävi ilmeisimmin neuvotteluja
siinä uskossa, että museaalinen hallitusmuoto oli jo lakkautettu.


Ahon hallitus ja silloinen perustuslakivaliokunta 1994:
Kun EU-liittymissopimusta käsiteltiin vuonna 1994 (HE 135),
eduskunnalle annettiin seuraava lausunto:
”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen
mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon
muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan
käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin
kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti
menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista
vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu
liittymissopimuksesta miltään osin” . (UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14))
Jäsenyysneuvotteluissa ministeri Salolainen oli kuitenkin ilmoittanut
Suomen luopuvan omasta markastaan välittömästi
jäsenyyssopimuksen myötä.
Miten EMU:n kolmatta vaihetta koskevat lait olisi voitu hyväksyä ilman
hallitusmuodon muutosta? Ei mitenkään, sillä sitoutuminen talous- ja
rahaliiton (EMU) kolmanteen vaiheeseen ei sisältynytkään EU-
liittymissopimuksen käsittelyyn 18.11.1994; Perustuslakivaliokunnan
lausunto 1994:
Ulkoasiainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa
perustuslakivaliokunta toteaa edellisen lisäksi (PeVL 14/1994 vp)
seuraavaa: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen
puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja
rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön
mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta
katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista
osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.


Ristiriitojen selitys?
Min. Salolainen 1.2.1993:
”Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.
”Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan
pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös
kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä
EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan
valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään
osin”.
18.12.1996 TV-1:n ohjelmassa ”K Tervo” Kansanedustaja Erkki
Tuomioja ”jos EMU-sidos olisi kerrottu kansalle ennen 16.10.1994
neuvoa antanutta kansanäänestystä, äänestystulos olisi ollut toinen,
kuin oli”.
Markan menetys jäsenyyssopimuksessa salattiin tarkoituksella halutun
– myönteisen – äänestystuloksen aikaansaamiseksi.
Ulkoasiainvaliokunnan mietintöön (9/94) piilotetut ristiriidat
mahdollistivat myöhemmin (1997-1998), että kolmanteen vaiheeseen
olikin sitouduttu jo liittymissopimuksen voimaansaattamislailla, jopa
niin, että eduskunnalla ei itse asiassa ollutkaan mitään varaumaa
markasta luopumisen suhteen (lue valtioneuvoston EMU-selonteko
20.5. 1997 ja siihen liittyvä perustuslakivaliokunnan lausunto numero
18/1997 vp).


Eduskunnan vastauksesta ilmenee kuitenkin selkeästi, että eduskunta
oli uskoteltu oikeudellisen päätösvaltansa suhteen varauman
olemassaoloon:
Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen 135/94: ”Eduskunta
edellyttää, että Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa
hallituksen erillisen esityksen perusteella”.
Eduskunta oli siis ymmärtänyt, että rahaliittoon liittyminen kolmannen
vaiheen osalta olisi eduskunnan päätösvallassa. Vuonna 1998
eduskunta ei voinut päättää koko asiasta oikeudellisesti ja niinpä
eduskunta sai hallituksen esityksenä tiedonannon, että asia on jo
päätetty ja EMU-lait ovat voimassa. Ei ihme, jos vuoden 1994
pääministeri lähti eduskuntakeskustelun ratkaisevassa vaiheessa
hiihtämään ja istuva pääministeri poistui rääppiäisiin. Eduskunta teki
päätöksen – hallituksen nauttimasta luottamuksesta.
Vuonna 1998 ratkaisevaa oli min. Salolaisen 1.2.1993 avajaiskokous
lausunto:
”Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

PeVL 18/1997:
”Kysymys ei siis ole siitä, että eduskunta olisi tällä lausumallaan
voinut tehdä oikeudellisesti merkityksellisen varauman jatkossa
noudatettavan kansallisen päätöksentekoprosessin
muodostumisesta juridiseksi edellytykseksi Suomen osallistumiselle
yhteisen rahan käyttöön”.
”Suomi ei ole tehnyt Euroopan unioniin liittyessään varsinaisia
oikeudellisia varaumia”.

Ministeri Niinistö ( Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja
vuonna –94 ):
Eduskunta pöytäkirja ( NETTI SIVU ) 1/1 50. 1997 0 SKT 78/1997
Ministeri Niinistö: ”Nyt kannattaisi miettiä sitä, mitä edellinen
hallitus tarkoitti jättäessään epävirallisen varauman EMU:un
liittymisestä.
Varauma ei ollut virallinen, eikä varaumaa yksilöity, miksi sellainen
jätettiin. Poliittinen varauma tehtiin ja poliittiseen varaumaan
vastataan”.

Ministeri Salolainen 1.2.1993:
”Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.
Niinistön johtama perustuslakivaliokunta antaa lausunnossaan 14/-94
”Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi
merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen
vaiheeseen”.
Min. Niinistö puhuu ristiin sekä vuoden –94 valiokuntalausunnon, että
20.5.1997 valtioneuvoston selonteon suhteen.



Toinen ministeritason ristiriita:
A. 1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmaisee neuvotteluissa luovutun Suomen markasta:
”Kolmannen vaiheen kriteerit ovat yhtenevät Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Hallitus pyrkii
talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa edellytykset
kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen täyttyvät”. ”Tulevana EMU:n
osapuolena olemme kiinnostuneita osallistumaan tähän
keskusteluun”.
Eurooppa tietoa 130/-93 s.7 ja PeVL 18/1997.

B. Perustuslakivaliokunta Eduskunnalle (PeVL 14/1994 vp):
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.

C. Ministeri Salolainen eduskunnan edessä 4.3.1994 hallituksen
selvittäessä jäsenyysneuvottelujen tulosta:
”Mitä yleensä aikatauluun tulee, siinä ei ole mitään uutta todettavissa.
On edelleenkin epätietoista täsmällisesti, aikooko EU toteuttaa
yhteiseen rahaan siirtymiset ja nämä. Ne ovat sitten myöhempien
aikojen ongelma (Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223)” . (Mitkä nämä?)

Puhemiesristiriita:
Salolainen avajaiskokouksessa 1.2.1993:
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 1997 eduskunnan
puhemies kertoo, ”ettei hänkään tiennyt nappia painaessaan
(1994), että samalla äänestettäisiin Suomen markan kohtalosta”. ( Suomen Kuvalehti n:o 15/11.4.1997, sivu 19)
Valtioneuvosto 20.5.1997: ”Liittymissopimusesityksessä yhteinen
raha on nimenomaan mainittu kysymyksenä, jonka vuoksi
voimaansaattamislaki …”.
Eikö eduskunnan puhemies ollut selvillä jäsenyysneuvottelujen
sisällöstä? Eikö eduskunnan puhemies tiennyt, mitä hallituksen
lakiesitys 135/1994 vp sisälsi? Silloisen valtiopäiväjärjestyksen 55 § 1
mom. ja 80 §:n mukaan eduskunnan puhemiehen tehtävänä oli valvoa
eduskunnan täysistunnon perustuslaillisuutta. Miten on mahdollista,
että sivistys- ja oikeusvaltion parlamentin johtaja ei tiedä käsittelyssä
olevan lakiesityksen sisältöä ja oikeudellista merkitystä? Ei, vaikka
lakiesitys merkityksensä osalta kohdistuu suvereniteetin ytimeen!

Presidenttitason ristiriita:
”En minä voinut kuvitellakaan, että olisimme siinä vaiheessa
luovuttaneet suvereniteettiamme muilta osin kuin mistä oli sovittu”. (
IS tiistaina 21.3.2000. s.10 ).

4.11.1992 EY- komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta:
”Talous- ja rahaunioniin osallistumisen tavoite sisältyy selvästi
presidentti Koiviston äskettäin Bruggessa pitämään puheeseen, jossa
hän sanoi näyttävän siltä, että pienten ja avointen talouksien kuten
Suomen tarvitsee liikkua kohti Maastrichtin sopimuksen talous- ja
rahaunionia jopa vielä enemmän kuin vahvemmat taloudet”.
(Bruggen puhe 28.10.1992)
Vai tarkoittaako presidentti sitä, että EMU-yllätyksen lisäksi olisi
päätetty muustakin sellaisesta, mistä puhemies ei tiennyt? Vai
tarkoittaako presidentti asioita, jotka ministeri Salolainen kuvasi
4.3.1994 eduskuntapuheenvuorossaan ”ja nämä”?


Eduskuntatason asiakirjaristiriita vuonna 1994-1997:
A. Suuri valiokunta vuonna 1997:
”Hallituksen esityksessä Suomen liittymisestä Euroopan unioniin
tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (HE 135/1994
vp) Euroopan talous- ja rahaliittoa koskevat yleis- ja yksityiskohtaiset
perustelut (Nide I, s. 71-77; 407-423) lähtivät siitä, että Suomi oli
sitoutunut talous- ja rahaliittoa koskeviin perustamissopimuksen
VI osaston määräyksiin” (SuVM 2/1997 vp, sivu 2) .

B. Ulkoasiain valiokunnan mietintö n:ro 9/1994 vp – HE 135:
Sivu 94: PeVL Eduskunnalle:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.

C. Sivu 102: Eriävä mielipide
”Käsitykseni mukaan valiokunnan kuulemat asiantuntijat eivät
esittäneet asiaa näin, vaan valiokunnan enemmistö tulkitsi asian
tällä tavoin”.

D. Sivu 21: UaV Eduskunnalle:
”Suomen osalta rahaliiton hyväksyminen on Maastrichtin
sopimuksen muiden määräysten tavoin ollut edellytys
liittymissopimuksen synnylle”.

E. Sivu 110: Valtiovarainvaliokunta Eduskunnalle:
”Suomi hyväksyi jo jäsenyyshakemuksessaan EU:n talous- ja
rahaliittoon tähtäävän politiikan, jonka tavoitteena on yhteinen
rahapolitiikka ja yhteinen rahayksikkö”.

F. Sivu 117: Eriävä mielipide: Talous- ja rahaliitto
”Suomi ei ole jättänyt varaumaa talous- ja rahaliiton jäsenyyden
suhteen eikä sitä näin ollen myöskään ole liittymissopimuksessa,
tai siihen kuuluvissa asiakirjoissa”.

G. Sivu 94:
Perustuslakivaliokunta Eduskunnalle:
”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen
mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon
muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan
käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin
kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti
menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista
vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu
liittymissopimuksesta miltään osin”(UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)) .

H. Ministeri Salolainen 1.2.1993:
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

Ristiriita hallituksen lakiesityksen (135/94) sisällössä:
A. Suuri valiokunta 1997:
”Hallituksen esityksessä Suomen liittymisestä Euroopan unioniin
tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (HE 135/1994
vp) Euroopan talous- ja rahaliittoa koskevat yleis- ja yksityiskohtaiset
perustelut (Nide I, s. 71-77; 407-423) lähtivät siitä, että Suomi oli
sitoutunut talous- ja rahaliittoa koskeviin perustamissopimuksen
VI osaston määräyksiin”(SuVM 2/1997 vp, sivu 2) .

B. 1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmaisee neuvotteluissa luovutun Suomen markasta:
”Kolmannen vaiheen kriteerit ovat yhtenevät Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Hallitus pyrkii
talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa
edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen täyttyvät”. ”
Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.
Eurooppa tietoa 130/-93 s.7 ja PeVL 18/1997.

C. Ministeri Salolainen eduskunnan edessä 4.3.1994 hallituksen
selvittäessä jäsenyysneuvottelujen tulosta:
”Mitä yleensä aikatauluun tulee, siinä ei ole mitään uutta todettavissa.
On edelleenkin epätietoista täsmällisesti, aikooko EU toteuttaa
yhteiseen rahaan siirtymiset ja nämä. Ne ovat sitten myöhempien
aikojen ongelma”( Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223) .

D. ”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei
hallituksen mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita
hallitusmuodon muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin
valiokunnan käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti
välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja
muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n
jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan
arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään osin”(UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)) .
EIKÖ EU-AJASSA LAILLISUUDELLA OLE VÄLIÄ?:

Perustuslakivaliokunta Eduskunnalle 1997: ( Lausunto 18 )
”Jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa 1.2.1993 esitetyssä
Suomen lausunnossa tähdennettiin Suomen valmiutta hyväksyä
jäsenyyden mukanaan tuomat velvoitteet ja osallistua niiden
toimeenpanoon sen mukaan kuin sovitaan. EMU:n kolmannen
vaiheen kriteerien todettiin olevan yhteneviä Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Tässä lausunnossa hallitus
ilmoitti ”pyrkivänsä talouspolitiikallaan määrätietoisesti
tilanteeseen, jossa edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen
ensimmäisessä ryhmässä täyttyvät””.
”Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa myös siitä tosiasiallisesta
tilanteesta, jossa Suomi kävi liittymisneuvotteluja. Vanhat jäsenvaltiot
saattoivat hyväksyä EMU:n kolmannen vaiheen velvoitteensa
Euroopan unionista laadittavaa sopimusta ja EY:n
perustamissopimuksen muuttamista koskeneessa
neuvottelutapahtumassa, jonka päätöskohtana oli Maastrichtin
sopimuksen hyväksyminen. Suomella, Ruotsilla ja Itävallalla ei sen
sijaan ollut liittymisneuvotteluissa samanlaista
valintamahdollisuutta tämän suhteen, vaan jäsenyysneuvotteluissa
EU-osapuoli edellytti Maastrichtin sopimuksen pääosien hyväksymistä
sellaisenaan”.
”EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislain säätäminen
supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä on tehnyt
poikkeuksen useasta hallitusmuodon säännöksestä, mukaan
luettuna myös 72§”.
”EU-liittymissopimusta voimaan saatettaessa käytetyn
poikkeuslakimenettelyn vuoksi Suomen siirtyminen yhteiseen
rahaan ei ole valtiosääntöoikeudellisesti riippuvainen
hallitusmuodon 72§:n sanamuodon muuttamisesta tai
kumoamisesta”.
”Tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen
rahayksikkö Suomen liityttyä euroalueeseen, vaikka 72§:ää ei
olisikaan muutettu”.
”Yhteenvetona voidaan todeta, että koska EU-liittymissopimuksen
voimaansaattamislaki käsiteltiin poikkeuslakina supistetussa
perustuslainsäätämisjärjestyksessä, ovat myös EMU:n kolmanteen
vaiheeseen siirtymistä ja yhteisen rahan käyttöä koskevat
sopimusmääräykset niiden silloisesta toteuttamisajankohtaa
koskevasta epämääräisyydestä huolimatta tulleet
voimaansaatetuiksi, asianomaisin kohdin myös poikkeuksina
perustuslaeistamme” (vrt. PeVL 5/1997 vp ).

NOUDATTIKO HALLITUS VUONNA 1992 ANTAMAANSA
LUPAUSTA?:
Valtioneuvoston tiedonanto Eduskunnalle Euroopan yhteisön
jäsenyydestä
5.3.1992:
”Hallitus pitää huolen siitä, että Eduskunta ja sen valiokunnat
voivat tiiviisti seurata hakemuksen käsittelyä sekä neuvottelujen
aloittamista ja kulkua”.

Sivu 94:
Perustuslakivaliokunta Eduskunnalle:
”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen
mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon
muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan
käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin
kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti
menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista
vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu
liittymissopimuksesta miltään osin”(UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)) .
Miksi valtioneuvosto ( VNS 20.5.1997 ), perustuslakivaliokunta (
PeVL 18/1997 vp) tai Eduskunta eivät huomioineet edellä esitettyä
lausumaa käsitellessään EMU-asiaa vuosina 1997 – 1998, mm.
Eduskunnalle lähetetyistä kansalaisten kirjelmistä huolimatta?

TIIVISTELMÄ:
Näin on todistettu, että Markka olisi menossa historiaan ilman
Eduskunnan laillista päätöstä. Jos näin todella käy – se tarkoittaa
sivistyksen kuolemaa ja sitä tosiasiaa, että yhteiskuntamme
oikeudellisena perustana ovat toisaalta laittomuus ja toisaalta
moninkertainen petos alkaen valtiopäiväjärjestyksen 69 § 1 momentin
muutoksesta.
Sivistysvaltioissa moista menettelyä (vuosi 1994/ UaVM 9)
pidettäisiin enemmistön poliittisena ilveilynä, mutta Suomessa
palkittavina ansioina. Ilveily mahdollistui vuonna 1992 tapahtuneella
valtiopäiväjärjestyksen muutoksella jolla poistettiin perustuslaista
vähemmistösuoja. ”Tavoitteena on purkaa enemmistön
päätöksenteolle asetetut tarpeettomat esteet”. Voittonsa tunnossa
enemmistö unohti myös perustuslain oikeudellisen merkityksen.
Samoin unohdettiin rehellisyys.
Oikeusvaltioissa tiedotusvälineet olisivat reagoineet ilmitulleisiin
oikeudellisiin ristiriitoihin, esimerkiksi EMU-asian käsittely
tiedonannolla, vaikka eduskunta edellytti asiasta oikeata
päätösmenettelyä. Demokratian toimivuuden valvonnan sijaan
Suomessa tiedotusvälineet ovat ottaneet tehtäväkseen
yhteiskunnallisen kritiikin vaientamisen. Eikä vain vaientamisen vaan
myös asiallistakin kritiikkiä esittävien kansalaisten syyllistämisen
monin eri keinoin. Sen lisäksi tiedotusvälineet ovat ottaneet asiakseen
toimia hallituksen eurooppa-politiikan jatkeena. Tämän seurauksena
demokratiaan olennaisesti kuuluva kriittisyys ja avoin
yhteiskunnallinen keskustelu on tukahdutettu. Ei ole mitään
ihmeellistä siinä, että suuri osa kansalaisista suhtautuu passiivisesti
yhteiskunnallisiin asioihin eikä esimerkiksi käy äänestämässä
todellisten vaihtoehtojen puuttuessa. Demokratian ja parlamentarismin
kannalta tilanne on vakava, koska kansalaiset eivät pysty toteuttamaan
valtiosäännön mukaan heille kuuluvaa valtiovaltaa (PL 2 §), koska
Euroopan yhteisöillä luovutetuissa asioissa jäsenvaltion
hallintoelimillä ei ole toimivaltaa ja niiltä osin kansalaisilla ei ole
tiedonsaantioikeutta. Muun muassa kansalaisten oikeusasemaa
koskevia päätöksiä tehdään suljettujen ovien takana ylikansallisissa
toimielimissä. Unionisopimukset kieltävät diskurssianalyyttisen
informaation julkisen sanan toiminnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että
informaation todellista sisältöä ei tehdä julkiseksi eikä paljasteta
asiaan sisältyvää todellisuutta. Kvalitatiivisen eli laadullisen
informaation sijaan tiedotusvälineiden toimintaa leimaa selkeä
manipulatiivinen pyrkimys muokata kansalaisten käsityksiä
mielikuvainformaatiolla. Suomalainen tiedotustoiminta on Euroopan
unionin tiedon funktio. Tämä todellisuus ilmenee parhaiten siinä,
miten julkisuudessa suhtaudutaan kriittisyyteen, vaikka se olisi
oikeutettuakin. Demokratian ja yhteiskuntajärjestyksen oikeudellinen
perusta on perustuslaissa, kuten hallitus esityksessään (1/98) uudesta
perustuslaista toteaa. Uuden perustuslain 29 § kansanedustajan
riippumattomuudesta asettaa vaatimukseksi oikeuden ja totuuden
noudattamisen. On ilmeistä, että tämä velvoite on
tarkoitusmukaisuussyistä hämärretty. Kansaedustajan vastuu
oikeudellisesti on yksiselitteinen ja jakamaton, eikä edustaja voi paeta
tätä vastuuta vetoamalla poliittiseen vastuuseen vaaleissa. Demokratia
edellyttää, että hallinto toimii rehellisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että
äänestäjän on voitava luottaa edustajien rehellisyyteen erityisesti
perustuslakeja koskevissa päätöksissä. On täysin selvää, että
äänestäjien luottamusta on käytetty harhautuksen välineenä. Herää
kysymys, projisoiko julkinen syyllistäminen hallitsijoiden omantunnon
soimauksia.
Näiden seikkojen ja oikeuskysymysten rinnalla itse EU jäsenyys on
sivuseikka.
”Yhteiskunnan säilymisen ja sen olojen kehittämisen tärkeimpiä edellytyksiä
on sellaisen järjestyksen olemassaolo, jota yhteiskunnan jäsenet noudattavat.
Ellei oikeutta ja oikeuskäskyjä pidetä pyhinä, ei ihmisten kesken
kehittynyt yhteiselämä eikä sivistyskään ole mahdollinen”.
Näin vakuuttaa tunnettu oikeusoppinut R.A. Wrede ja jatkaa:
”Oikeus on lähinnä ihmisten keskinäisen yhteiselämän järjestys,
yhteiskunnallinen järjestys”. (WSOY:n PIKKU-JÄTTILÄINEN, sivu 1009)
Siviililainopin ja siviiliprosessioikeuden tutkija Rabbe Axel Wrede (1851-1938)

Edelliseen siteeraukseen liittyen on välttämätöntä kysyä
kansanedustajilta lain, oikeuden ja totuuden velvoittavuutta. Onko lain
sitovuus korvattu poliittisella tarkoituksenmukaisuudella? Kysymys on
aiheellinen tutkittaessa sitä, mistä kansakunta äänesti vuonna 1994.
Euroopan komission julkaisu ”Yhteisön oikeuden perusteet” (v. 2000)
kyseenalaistaa tehdyt päätökset: ”Perustettu Euroopan unioni ei
korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten tiedotusvälineissä toisinaan
väitetään, vaan täydennetään niitä uusilla politiikoilla ja uusilla
yhteistyön muodoilla (EU:sta tehdyn sopimuksen 47 artikla)”.
18.3.1992 Eduskunta käsitteli hallituksen tiedonannon Suomen EY-
jäsenyyshakemuksesta. Vuonna 1994 päätöksiä tehtäessä päätöksien
kohteena oli Euroopan unionin jäsenyys.
EMU-kysymyksen osalta päätöksenteon legitimiteetin kyseenalaistaa
Ulkoasiainvaliokunnan mietintö numero 6 vuodelta 1992, sivu 15:
”Suomi on jo ETA-sopimuksen yhteydessä sitoutunut noudattamaan
EY:n omaksumaa käytäntöä tukipolitiikassa. EFTA:n
valvontaviranomaisen ESA:n tehtäväksi on sovittu annettavan muun
muassa EFTA-maiden aluepolitiikan perusteiden vahvistaminen”.
Sivu 13: ”Vaikka EMS:n olemassaolon aikana Euroopan yhteisöön
liittyneet maat Kreikka, Espanja ja Portugali eivät välittömästi
liittyneet mukaan EMS-järjestelmään, EY:n jäseniksi nyt tulevat
EFTA-maat eivät voi jäädä sen ulkopuolelle. Uudet jäsenmaat
joutuvat jo jäsenyysneuvotteluissa tekemään sitoumuksia, jotka
merkitsevät niiden kansallisen talous- ja rahapolitiikan sopeuttamista
EMU:n vaatimuksiin”.
Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä numero 9/HE 135/ 1994 vp
sivulla 110 Valtionvarainvaliokunta toteaa: ”Suomi hyväksyi jo
jäsenyyshakemuksessaan EU:n talous- ja rahaliittoon tähtäävän
politiikan, jonka tavoitteena on yhteinen rahapolitiikka ja yhteinen
rahayksikkö”.
”Valiokunta pitää luonnollisena, että päätös yhteisestä valuutasta
tehdään eduskunnan suostumuksella”.
Edellä mainitussa Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä sivulla 94
Perustuslakivaliokunta ”katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi
merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen
vaiheeseen”. Valiokunta viittaa selkeästi jäsenyysneuvotteluissa
tehtyyn varaumaan ja vahvistaa tämän toteamalla; ”hallitusmuodon
muuttamista voitaisiin valiokunnan käsityksen mukaan pitää
oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös
kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä
EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista vaikutusta ei kuitenkaan
valiokunnan arvion mukaan aiheudu liittymissopimuksesta miltään
osin”.
Valiokunta toteaa vielä Ahon hallituksen esityksestä: ”Esityksen
säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen mielestä
jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon muutosta”.
Tästä päädymme vuosien 1997-1998 tapahtumat EMU-päätöksentekoa
koskien siihen tosiasiaan, että Suomen hallitusmuotoa (HM 72 ja 73 §)
koskevat päätökset eivät perustu toimivaltaisen valtionelimen
päätöksiin eikä päätöksiä ole tehty laillisessa järjestyksessä. On myös
nähtävissä, että oikeuskansleri on jättänyt täyttämättä velvollisuutensa
valvoa päätöksentekoa.
”Kansan tahdon selvittämiseksi oli kansan äänestys. Sen lisäksi
valtiopäiville kokoontunut eduskunta, joka uuden perustuslain 2 §
mukaan edustaa kansaa ja käyttää sille Suomessa kuuluvaa
valtiovaltaa, keskusteli asiasta kuukausitolkulla. Näin asia sujui
perustuslain ja muidenkin lakien mukaan moninkertaisella
varmistuksella. Jos siitä kohdasta olisi löytynyt särö, niin kyllä
kansanäänestyksen ja eduskuntakäsittelyn hävinneet unionin
vastustajat olisivat vian heti osoittaneet. Sellaista ei ilmennyt”.
(Demari 4.10.2000)
Onko laillisuuskysymysten esittäminen Suomessa muuttunut
unionin vastaisuudeksi? Mieltävätkö kansanedustajatkin
laillisuuden unionin vastaisuudeksi?
Vikoja on kyllä osoitettu jäsenyyssopimuksen laillisuuskysymysten
suhteen kaikille oikeustahoille Suomessa ennen ja jälkeen
jäsenyyspäätöksen, mutta kysymyksiin ei ole vastattu, kysymysten
sisältöön ei ole otettu oikeusviranomaisen taholta kantaa ja esitykset
on kuitattu vähätellen unionin vastaisena propagandana yms.

SELVÄPIIRTEISYYTTÄ

EY-jäsenyys oli vireillä, kuten valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n
muutoskin, jo vuonna 1990. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa
jäsenyyden hakeminen kiistettiin. Näin kansalaiset ”pelattiin” pois
valittaessa uutta eduskuntaa. ”Keskusta oli saatava hallitukseen,
ettei se oppositiossa kaataisi jäsenyyshanketta”, totesi Salolainen
(1995) ennen lähtöään Lontooseen. Tämä tarkoitti, että kabineteissa
oli tehty sopimus jäsenyyden toteuttamiseksi.
Eduskunnan asiakirjoista ilmenee, että kansanedustajia painostettiin
”EY-jäsenyyshakemusta koskeneessa kiistassa”(1992). Sittemmin
ilmenee, että valiokuntatyöskentelyä ruuhkautettiin ja
puhemiehistölle ”aikataulu oli tärkeämpi, kuin jäsenyysasian
asiallinen käsittely”. Maastrichtin sopimuksen suomennoksen
julkituloa jarrutettiin (eduskuntalähde) estäen näin kansanedustajia
toimimasta VJ 11 §:n mukaisesti.
Tarkoituksellinen sumutus kuvannee parhaiten prosessin
etenemistä. Kun valtiopäiväjärjestyksestä oli poistettu ratkaiseva lause
– viittaus VJ 67 § mukaiseen käsittelyyn silloin, kun valtiosopimus
koskee perustuslakia – poliittinen enemmistö varmisti
jäsenyysasian läpiviemisen pelkästään poliittisella voimallaan.

Konsensus takasi sen, että yhteiskunnan eri instituutiot olivat
poliittisen enemmistön takana. Mitähän Korpilammella sovittiin?
Historiallisena jäänteenä tiedotusvälineistö toimi – politiikan
jatkeena. Kansalaismielipide oli toisaalta merkityksetön, toisaalta
manipuloitavissa. Kansalaisten päätäntävaltaa tarvittiin eduskunnan
kompetenssivajeen poistamiseksi, mutta – kansalle ei sopinut kertoa
ennen vuotta 2000, mistä oikeastaan olikaan kyse! Onko koskaan
tarkoituskaan kertoa?
Ei tämän ilkeän ja suttuisen prosessin perusteella voi olettaa, että
kyse olisi kansallisesta edustamme – koko kansaa koskien.
Presidentti Tarja Halosen vaatimus yhteisvastuullisuudesta olisi
pitänyt esittää ja kohdistaa – tiedotusvälineille ja eduskunnalle.


MARKAN EPÄSELVÄÄN KOHTALOON LIITTYVÄ
DOKUMENTOINTI

Syksyllä 1990 Keskustan ja Kokoomuksen johto keskustelevat
säästölaeista – lepäämäänjättämissäännöstön purkamisesta. Kyse oli
perustuslaillisen vähemmistösuojan purkamisesta, jonka
keskustahallitus sitten ajoi läpi 1992.

Valtioneuvoston tiedonanto Eduskunnalle Euroopan yhteisön
jäsenyydestä
5.3.1992:
”Hallitus pitää huolen siitä, että Eduskunta ja sen valiokunnat voivat
tiiviisti seurata hakemuksen käsittelyä sekä neuvottelujen aloittamista
ja kulkua”.

Ministeri Salolainen 1.2.1993:
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

Perustuslakivaliokunta Eduskunnalle 1997: ( Lausunto 18 )
”Jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa 1.2.1993 esitetyssä
Suomen lausunnossa tähdennettiin Suomen valmiutta hyväksyä
jäsenyyden mukanaan tuomat velvoitteet ja osallistua niiden
toimeenpanoon sen mukaan kuin sovitaan. EMU:n kolmannen vaiheen
kriteerien todettiin olevan yhteneviä Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Tässä lausunnossa hallitus
ilmoitti ”pyrkivänsä talouspolitiikallaan määrätietoisesti
tilanteeseen, jossa edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen
ensimmäisessä ryhmässä täyttyvät””.

Ministeri Salolainen eduskunnan edessä 4.3.1994 hallituksen
selvittäessä jäsenyysneuvottelujen tulosta:
”Mitä yleensä aikatauluun tulee, siinä ei ole mitään uutta todettavissa.
On edelleenkin epätietoista täsmällisesti, aikooko EU toteuttaa
yhteiseen rahaan siirtymiset ja nämä. Ne ovat sitten myöhempien
aikojen ongelma” . (Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223)

Presidentti Koivisto ilmaisi 28.10.1992 Suomen sitoutumisen
Euroopan unionin jäsenyyteen:
”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen
suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa.
Olemme tutkineet huolellisesti EY- jäsenyyden velvoitteet.
Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n,
Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n.
Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja
myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla”.

Eduskunta sidottiin oikeudellisesti yhteisön voimassaoleviin
määräyksiin, Maastrichtin sopimuksen sisältöön ja EU:n poliittisiin
tavoitteisiin jo EY-jäsenyyshakemuksessa 18.3.1992. Tämä ilmenee
valtioneuvoston EY-selonteosta 9.1.1992 sivulla 24:
”Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin”.
Kesken em. selonteon valiokuntakäsittelyn EY-jäsenyyshakemus
”hyväksytettiin” 18.3.1992 tiedonantomenettelyllä.

EY-selonteon valiokuntakäsittelyn vaikeuttamisesta
ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä numero 6/1992 Eduskunnan
perustuslakivaliokunta antaa murskaavan kuvan: ”Tässä yhteydessä
valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvoston selonteon
käsittely on jonkin verran vaikeutunut, koska valtioneuvostolta ei ole
saatu Maastrichtin sopimuksen olennaisesta sisällöstä
minkäänlaista yhtenäistä suomenkielistä tekstiä. Sopimuksen
englanninkielinen tekstikin saatiin ensiksi käyttöön muualta kuin
valtioneuvostosta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
valtioneuvosto on nyttemmin ottanut huolehtiakseen sopimukseen
liittyvästä käännöstyöstä”. (9.4.1992)
Kansanedustajat saivat Maastrichtin sopimuksen suomennoksen
vasta Tammikuun 1993 puolivälissä – useasta
kiirehtimispyynnöstä huolimatta.
Presidentti Koivisto asetti 25.1.1993 valtuuskunnan käymään
neuvotteluja Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.
1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmoitti Suomen hallituksen puheenvuorossa Suomen
sitoutuvan luopumaan omasta rahastaan ja siirtymään yhteisvaluutan
käyttöön ensimmäisessä vaiheessa. Salolainen vahvisti virallisella
tasolla Koiviston esiintuomat ennakkositoumukset.
Eduskunnalle ja kansalaisille kerrottiin jotain muuta –
tosiasioiden vastaista.
Perustuslain muutosten osalta – sisältö – eduskunta oli
oikeudellisesti sidottu jo ennen jäsenyyspäätöstä ja ilman
eduskunnan päätöstä ennakkoehtojen hyväksymisestä (VNS 9.1.1992).
Ennakkositoumuksilla sidottiin kansanedustajien kädet myös vuoden
2000 perustuslain osalta.

Mediassa mielikuvakampanja jauhoi täysillä, mutta pääministeri Aho
kehotti ”odottamaan jäsenyysneuvottelujen tulosta”. 1993 jälkeen
EY-jäsenyydestä vaietaan ja poliittinen vastakkainasettelu nousee
päällimmäiseksi – koska EY oli muuttunut EU:ksi. Tosin ensin
tarjottiin nimeksi Euroopan liittoa (EL). Informaatio muuttuu
syyllistäväksi – presidentin johdolla (Tanskan vierailu 1994, TV
haastattelu – fasismikytkös). Lähihistoriasta tehdään lyömäase.
Eduskunnan puhemies halusi vaihtaa suomalaiset ”EU-vastustajat
ruotsalaisiin”.

KOTIMAINEN TYÖPAPERI

ULKOASIAINMINISTERIÖ
KH/hl
Pöytäkirja 3/93 1(2)
28.1.1993
LUOTTAMUKSELLINEN

EY-MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 26.1.1993

Läsnä: Pm Aho ja ministerit Salolainen, Väyrynen, Kanerva,
Norrback, Pokka, Pietikäinen ja Kankaanniemi
Avs Sundbäck, osp Satuli, aop Hamilo, tp Eerikäinen, tp Kosonen, yj
Eriksson, fn Aarnio, eav Härmälä, lsn Jääskinen ja uas Halonen

Kohta 1:
”Todettiin, että ministeri Salolainen, joka pitää Suomen
avajaislausunnon 1.2., vastaa tekstin viimeistelystä.
Sovittiin, että lausuntoon otetaan kohtia ulkoasiainministerin
ulkopolitiikkaa koskeneesta Kööpenhaminan puheesta, sekä kohdat
ympäristönsuojelusta ja työllisyydestä.
EMU:a käsittelevää osuutta muokataan.
Luonnos käsitellään hallituksen iltakoulussa”.

1.2.1993 Avajaiskokouksessa ministeri Salolaisen puheesta:
”Kolmannen vaiheen kriteerit ovat yhtenevät Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Hallitus pyrkii
talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa edellytykset
kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen täyttyvät”.
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

Ulkoasiain valiokunnan mietintö n:ro 9/1994 vp – HE 135:
Sivu 94: PeVL Eduskunnalle:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.


Ulkoasiainministeriö
KH/hl
Pöytäkirja 4/1993 (1(2)
1.3.1993
Luottamuksellinen

EY-ministeriryhmän kokous 10.2.1993
Läsnä: Pm Aho, ja ministerit Salolainen, Väyrynen, Kanerva,
Nordback, Pokka ja Pietikäinen.
Ministeri Pekkarinen
Avs Sundbäck, osp Satuli, yj Eriksson, aop Hamilo, tp Kosonen, fn
Aarnio, eav Härmälä, uas Halonen

Pöytäkirjan 3. Kohta:
”Todettiin, että näkemykset, joita eduskunnan valiokunnat tulevat
esittämään neuvottelutavoitteita koskevissa ministerien kuulemisissa,
otetaan huomioon tavoitteita edelleen työstettäessä.
Todettiin, että Suomen neuvottelutavoitteista laadittu tiivistelmä
(8.2.1993) on luonteeltaan työpaperi, jota voidaan käyttää mm.
selostettaessa kotimaassa Suomen tavoitteita”.

Ministeri Salolainen jäsenyysneuvotteluissa – avajaiskokouksessa
1.2.1993:
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.
Ministeri Salolainen eduskunnan edessä 4.3.1994 hallituksen
selvittäessä jäsenyysneuvottelujen tulosta:
”Mitä yleensä aikatauluun tulee, siinä ei ole mitään uutta todettavissa.
On edelleenkin epätietoista täsmällisesti, aikooko EU toteuttaa
yhteiseen rahaan siirtymiset ja nämä. Ne ovat sitten myöhempien
aikojen ongelma”(Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223) .

Ulkoasiain valiokunnan mietintö n:ro 9/1994 vp – HE 135:
Sivu 94: PeVL Eduskunnalle:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.

Näin syntyi olematon EMU varauma:

EUROOPPA – TIEDOTUS
Perusteos
Suomi Euroopan unionissa
Perusteos
Reijo Kemppinen
Oy Edita Ab
Helsinki 1999

Sivu 47:
”Neuvottelujen aikana Suomi ei tavoitellut sen enempää jättäytymistä
EMU:n ulkopuolelle kuin asettanut varaumiakaan sen suhteen. Ainoa
tähän viittaava maininta löytyy erään virkamiestason kokouksen
pöytäkirjasta, jossa viitataan asian käsittelyyn aikanaan eduskunnassa.
Kirjaus on eräänlainen itsestäänselvyys. Kaikissa EMU:n kolmanteen
vaiheeseen mukaan menevissä maissa järjestetään aikanaan
parlamenttikäsittely. Suomen liittymissopimus ei sisällä varaumaa
yhteiseen rahaan”.

ULKOASIAINMINISTERIÖ
KH/tt
Pöytäkirja 16/93 1(3)
22.12.1993
LUOTTAMUKSELLINEN

EU-MINISTERIRYHMÄN KOKOUS 20.12.1993

Ulkoasiainministeriö sensuroi pöytäkirjan viisi ensimmäistä kohtaa ja
osallistujaluettelon vuonna 2000 asioita selvitettäessä. Selvyyttä ei
saatu edes KHO:n (17.10.2000 Diaarinumero 279/1/00) kautta.
Saamamme tiedon mukaan kokoukseen osallistujat: Pääministeri Aho
ja ministerit Salolainen, Haavisto, Kanerva, Pietikäinen,
Kankaanniemi ja Pekkarinen.
Kohta 6:
”Todettiin, että talous- ja rahaliiton osalta Suomi ilmoittaa ko.
neuvotteluluvun olevan suljettavissa. Siinä yhteydessä muistutetaan,
että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n
kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja
hallituksessa”.

EUROOPPA-TIEDOTUS
EUROOPPAKIRJE
N:ro 1/14.1. 1994
Ministeritason kokous 21.12.1993
”Talous- ja rahaliitosta neuvottelut konferenssissa ovat käytännössä
valmiita ja on odotettavissa, että tämä neuvotteluluku saadaan
suljetuksi seuraavassa kokouksessa”.
Sivu 9:
”Tilanne EU-jäsenyysneuvotteluissa 22.12.1993”
Kohta 23 sivulla 13
”Talous- ja rahapolitiikka
Suomi on vahvistanut hyväksyvänsä talous- ja rahaliittoa
koskevat Maastrichtin sopimuksen määräykset. Suomi on
todennut valmiutensa tämän luvun sulkemiseen”.

Ulkoasiain valiokunnan mietintö n:ro 9/1994 vp – HE 135:
Sivu 94: PeVL Eduskunnalle:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.

Vuonna 1997 Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20.5:
Sivu 35
”Jäsenyysneuvottelujen viidennessä ministeritason tapaamisessa
21.12.1993, jolloin talous- ja rahaliittoa koskeva osa suljettiin,
Suomi totesi, että eduskunta ja hallitus tekevät asianmukaisena aikana
tarpeelliset päätökset Suomen osallistumisesta kolmanteen vaiheeseen
perustamissopimuksen mukaisesti.
Lausumaa ei ole kirjattu liittymissopimukseen tai siihen liitettyihin
asiakirjoihin eikä liittymissopimuksen päätösasiakirjan
allekirjoittamisen yhteydessä ole annettu sen sisältöistä julistusta”.

”Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita
Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää,
tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa”. Kikka oli siinä, että
jätettiin sanat ”perustamissopimuksen mukaisesti” pois sopivissa
kohtaa lausuntoja. Näin muokkaamalla tekstejä kotimaisiin tarpeisiin
saatiin informaation ilmiasu luomaan haluttuja mielikuvia. Mielikuvat
täydentyivät kun vuoden 1994 julkisissa yhteyksissä kiistettiin EMU:n
kolmannen vaiheen ajankohtaisuus (mm. silloinen presidentti).



YHTEENVETO

Legitimiteetti, legaliteetti; yleinen hyväksyttävyys – ja legaliteetti -
laillisuus:

Muistin virkistämiseksi: 18.12.1996 TV-1:n ohjelmassa ”K Tervo”
Kansanedustaja Erkki Tuomioja ”jos EMU-sidos olisi kerrottu
kansalle ennen 16.10.1994 neuvoa antanutta kansanäänestystä,
äänestystulos olisi ollut toinen, kuin oli”.
Ketkä olivat tehneet päätöksen salata kansalta suvereniteetin
ydinasian?
Johtopäätös: Eduskunnan kompetenssivaje paikattiin
kansanäänestyksellä, petollisella menettelyllä.

Enemmistö saattoi kikkailla perustuslain tulkinnalla estottomasti:

Perustuslakivaliokunta lausunnossaan 14/1994 vp – HE 135 – UaVM
9
7.10.1994
Helsinki
”Edellä esitettyyn viitaten valiokunta katsoo, että perustuslakimme eivät
tunne liittymissopimuksen kaltaiseen, perustuslakia koskevaan
valtiosopimukseen sitoutumiseen muuta menettelyä kuin sen, mikä on
säännelty valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentissa (huom 1).
Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetty menettely ei ole
vaihtoehto, jota olisi mahdollista noudattaa esimerkiksi
valtiosopimuksen erityisen suuren merkityksen takia. Kullekin
lakiehdotukselle on vain yksi valtiopäiväjärjestyksen mukainen
käsittelyjärjestys. Voimaansaattamislaki tulee näin ollen 69 §:n
mukaisesti hyväksyä eduskunnassa päätöksellä, jota on kannattanut
kaksi kolmasosaa annetuista äänistä (huom 2).
Tähän laillisuuskannanottoon liittyen valiokunta kiinnittää huomiota
jäsenyyskysymyksessä noudatettavan menettelyn legitimiteetin – sen
yleiseen hyväksyttävyyteen ja soveltuvuuteen kansanvaltaiseen
järjestelmään. EU:n jäsenyys merkitsee välittömästi liittymishetkestä
alkaen laaja-alaista sidonnaisuutta Suomen ulkopuoliseen säädöstöön
ja päätöksentekoon (huom 3).
Tällaisten huomattavien vaikutusten takia on oleellisen tärkeää, että
ennen kuin valtiolliset päätökset Suomen liittymisestä EU:hun
tehdään, meillä pannaan toimeen 16 päivänä lokakuuta 1994
äänestäjien suhtautumisen selvittävä neuvoa-antava kansanäänestys
(huom 4).
Kansanäänestyksen järjestämistä puoltaa myös se että,
jäsenyyskysymys on ajankohtaistunut nykyisen eduskuntakauden
aikana. Näin muodostuva menettelykokonaisuus, jossa myönteiseen
liittymisratkaisuun sisältyy sekä äänestäjien enemmistön kannatus
kansanäänestyksessä, että eduskunnan kahden kolmasosan
enemmistöllä tekemä päätös liittymisen vaatiman
voimaansaattamislain hyväksymisestä, täyttää valiokunnan käsityksen
mukaan sekä laillisuuden että legitimiteetin vaatimukset” (huom 5).

Huom 1: Ei tietenkään perustuslaissa ole pykälää, joka oikeuttaisi
lakkauttamaan valtion. Vielä vähemmän oikeutta on
poikkeuslakimenettelyssä – toteutuneilla menettelytavoilla. Jos
kysymyksessä oli kansakunnan kokonaisetu, miksi koko prosessi
rakennettiin valheelle ja petokselle. Eikö se ole petos ja rikos, jos
suvereeni valtio menettää valtio-oikeudellisen oikeutensa päättää
yhteiskuntajärjestyksestään ja siten – perustuslaistaan siten, kuin nyt
on tapahtunut? Onhan Suomi menettämässä osan suvereniteettinsa
ytimestä (oman rahan ja siihen liittyvän taloudellisen päätösvaltansa)
ministerikokouksen päätöksellä 20.12.1993?

Tiesivätkö kansalaiset vuoden 1999 eduskuntavaaleissa perustuslaki
2000 sisällön?
Tiesivätkö kansanedustajat uuden perustuslain (voimaan astunut
1.3.2000) sisällön tehdessään siitä päätöksen? Oliko oikeutta sitoa
vuoden 2000 päätöksentekijät vuoden 1992 päätöksiin?
”EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö -, toimeenpano – ja
tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslaintasoisia säännöksiä
toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille”. (VNS 9.1.1992 sivu
25)
”Eduskunnan osallistuminen neuvottelutavoitteiden syntyyn sisältää
samalla sen, että eduskunta sitoutuu ennakolta ratkaisuun”.
”Ennakkohyväksyminen sitoisi eduskuntaa oikeudellisestikin”. (VNS
9.1.1992 sivu 24)
Olisi ollut oikeutettua odottaa, että toimivallan luovutus olisi
hallituksen taholta tunnustettu kuten, että jäsenyyden myötä
menetetään myös oma raha ja siihen liittyvä – suvereeni päätösvalta.
Tämä jo senkin tähden, että rahasta luopuminen oli itsestään selvyys
jäsenyyden ehtona. Miksi piti rakentaa kansallinen
vastakkainasettelu?

Jäsenyyskysymys oli välittömästi myös hallitusmuotokysymys:
”Hallituksen esityksessä Suomen liittymisestä Euroopan unioniin
tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (HE 135/1994
vp) Euroopan talous- ja rahaliittoa koskevat yleis- ja yksityiskohtaiset
perustelut (Nide I, s. 71-77; 407-423) lähtivät siitä, että Suomi oli
sitoutunut talous- ja rahaliittoa koskeviin perustamissopimuksen
VI osaston määräyksiin”(SuVM 2/1997 vp, sivu 2) .

1.2.1993 EY-jäsenyysneuvottelujen avajaiskokouksessa ministeri
Salolainen ilmaisee neuvotteluissa luovutun Suomen markasta:
”Kolmannen vaiheen kriteerit ovat yhtenevät Suomen hallituksen
talouspoliittisten tavoitteiden kanssa. Hallitus pyrkii
talouspolitiikallaan määrätietoisesti tilanteeseen, jossa
edellytykset kolmanteen vaiheeseen siirtymiseen täyttyvät”. ”
Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.
Eurooppa tietoa 130/-93 s.7 ja PeVL 18/1997.

Miksi hallitus ja perustuslakivaliokunta selittivät asian väärin –
vastoin todellisuutta eduskunnalle antaen samalla ymmärtää, että
jäsenyysneuvotteluissa olisi tehty ns. EMU-varauma?

Kun EU-liittymissopimusta käsiteltiin vuonna 1994 (HE 135),
eduskunnalle annettiin seuraava lausunto:
”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen
mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon
muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan
käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin
kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti
menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista
vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu
liittymissopimuksesta miltään osin” . (UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14))


Ulkoasiain valiokunnan mietintö n:ro 9/1994 vp – HE 135:
Sivu 94: PeVL Eduskunnalle:
”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on
jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton
kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan
eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että
liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous-
ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.

Huom 2:
Miksi Valtiopäiväjärjestystä muutettiin vuonna 1992?

Vuonna 1992 (28.8) muutetulla valtiopäiväjärjestyksen 69§ 1mom,
2/3 poliittinen enemmistö siirsi yhdellä ainoalla päätöksellä
(18.11.1994) Suomen valtion ylimmän lainsäädäntö-, toimeenpano- ja
tuomiovallan ylikansallisille toimielimille.
Tästä menettelytavasta käytetään yhäti harhaanjohtavaa nimitystä
”supistettu perustuslain säätämisjärjestys”, vaikka siitä v. 1992
muutoksella nimenomaan poistettiin perustuslaillinen menettelytapa
silloin, kun valtiosopimus koskee perustuslakia; ”mikäli asia koskee
perustuslakia, noudattamalla, mitä 67 §:n 1 momentissa on
säädetty".
Tämä muutos hukutettiin naamioimalla se ”säästölakeihin” ja
”siirtymisenä enemmistöparlamentarismiin”. Hallituksen esityksen
perusteluissa on harhaan johtava selvitys: Uudistus jättäisi ennalleen
ne määräenemmistösäännökset, jotka koskevat perustuslain
muuttamista tai siitä poikkeamista, Ahvenanmaan itsehallintoa,
kirkkolakia ja kansanedustajien palkkiota.

Menettelytapa ”riisutulla” 69 §:llä on määritetty jo
valtioneuvoston selonteossa 9.1.1992 (EY-jäsenyyden vaikutukset
Suomelle), siis ennen EY-jäsenyyshakemuksen tiedonantoa ja ennen
kyseisen lainkohdan muutosta!


Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtiopäiväjärjestyksen
muuttamisesta
1991 vp – HE 234

Etulehti (sivu 1)
”ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ”
”Uudistus ne määräenemmistösäännökset ja muut vastaavat
erityissäännökset, jotka koskevat perustuslain muuttamista tai
siitä poikkeamista, Ahvenanmaan itsehallintoa, kirkkolakia ja
kansanedustajien palkkiota”.

Sivu 20:
”69 §:n 1 momentti.
Momenttiin on ehdotettu vain sellaisia muutoksia, jotka aiheuttavat
tavallisten lakien lepäämäänjättämismahdollisuuden
poistamisesta ja sanontojen varovaisesta nykyaikaistamisesta.
Sanontojen nykyaikaistaminen ei tuo muutosta siihen, mitkä
lakiehdotukset on käsiteltävä momentin tarkoittamassa ns. supistetussa
perustuslain säätämisjärjestyksessä. Säännöksen muu uudistaminen
on vireillä oikeusministeriön 21 päivänä syyskuuta 1989
asettamassa kansainvälisten velvoitteiden
voimaansaattamistoimikunnassa ja 19 päivänä kesäkuuta 1991
asettamassa valtiosääntötoimikunnassa”.

Hallituksen esityksestä perustuslakivaliokunnan lausunto 69 §:n 1
momentin muutosta koskien:
5.6.1992
PeVM 7/1992
Liittyy asiaan: HE 234/1991

”69-71 §”
”(Kuten hallituksen esityksessä)”.


Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle EY-jäsenyyden vaikutuksista
Suomelle 9.1.1992

Sivu 24:
”Perussopimuksien voimaansaattaminen”
”EY:n perussopimukset sisältävät määräyksiä, jotka poikkeavat
Suomessa useista perustuslain tasoisesta säännöksestä.
Valtiosopimuksen määräyksen poiketessa perustuslain tasoisesta
säännöksestä, voidaan valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n mukaan soveltaa
ns. supistettua perustuslain säätämisjärjestystä.
Voimaansaattamislaki hyväksytään tällöin päätöksellä, jota on
kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Ehdotusta ei tarvitse julistaa kiireelliseksi. Eikä sitä voida jättää
lepäämään. Valtiosopimusten voimaansaattamisen yhteydessä ei tähän
mennessä ole jouduttu samalla muuttamaan perustuslakien
sanamuotoa. EY:n jäsenyysvelvoitteista seuraisi sellaisia
poikkeuksia perustuslakien säännöksistä, että syntyisi tarve
muuttaa myös perustuslakien sanamuotoja”.

Ministeri Salolainen jäsenyysneuvotteluissa – avajaiskokouksessa
1.2.1993:
” Tulevana EMU:n osapuolena olemme kiinnostuneita
osallistumaan tähän keskusteluun”.

Kun EU-liittymissopimusta käsiteltiin vuonna 1994 (HE 135),
eduskunnalle annettiin seuraava lausunto:
”Esityksen säätämisjärjestyskannanotosta ilmenee, ettei hallituksen
mielestä jäsenyyden toteuttamiseksi tarvita hallitusmuodon
muutosta. Hallitusmuodon muuttamista voitaisiin valiokunnan
käsityksen mukaan pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin
kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti
menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden myötä. Tällaista
vaikutusta ei kuitenkaan valiokunnan arvion mukaan aiheudu
liittymissopimuksesta miltään osin”(UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14) .

Perustuslakivaliokunnan lausunto valtioneuvoston selontekoon – EY-
jäsenyyden vaikutukset Suomelle:
Eduskunnan perustuslakivaliokunta
Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 1992
Lausunto n:o 5

”Liittymissopimuksen voimaansaattaminen”
”Kuten selonteossa todetaan, sisältävät EY:n perustamissopimukset
sellaisia määräyksiä, jotka poikkeavat Suomessa perustuslain nojalla
voimassa olevista säännöksistä. On lähdetty siitä, että tällaisten
määräysten valtion sisäiseksi voimaansaattamiseksi on Suomen
EY:hyn liittymistä tarkoittava sopimus saatettava voimaan lailla, joka
käsitellään valtiopäiväjärjestyksen 67 ja 69 §:n mukaisessa ns.
supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Ahvenanmaan aseman johdosta on viitattava myös 1.1.1993
voimaantulevan Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:ään
voimaansaattamislakiehdotuksen käsittelyjärjestys ratkaistaan
aikanaan eduskunnassa”.


Perustuslakivaliokunnan lausunnot valtioneuvoston lausumaa
vasten tarkastettuna. Huomattakoon ajankohdat. Saman
vaalikauden valiokunta – kolme erillistä lausuntoa. Mitä varten lain
tulkinta muuttui päälaelleen vuosien 1992 – 1994 välisenä aikana?

9.4.1992
”On lähdetty siitä, että tällaisten määräysten valtion sisäiseksi
voimaansaattamiseksi on Suomen EY:hyn liittymistä tarkoittava
sopimus saatettava voimaan lailla, joka käsitellään
valtiopäiväjärjestyksen 67 ja 69 §:n mukaisessa ns. supistetussa
perustuslain säätämisjärjestyksessä”.

Hallituksen esityksestä perustuslakivaliokunnan lausunto 69 §:n 1
momentin muutosta koskien:
5.6.1992
PeVM 7/1992
Liittyy asiaan: HE 234/1991
”69-71 §”
”(Kuten hallituksen esityksessä)”.

7.10.1994
”Edellä esitettyyn viitaten valiokunta katsoo, että perustuslakimme
eivät tunne liittymissopimuksen kaltaiseen, perustuslakia
koskevaan valtiosopimukseen sitoutumiseen muuta menettelyä
kuin sen, mikä on säännelty valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1
momentissa.
Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetty menettely ei ole
vaihtoehto, jota olisi mahdollista noudattaa esimerkiksi
valtiosopimuksen erityisen suuren merkityksen takia. Kullekin
lakiehdotukselle on vain yksi valtiopäiväjärjestyksen mukainen
käsittelyjärjestys. Voimaansaattamislaki tulee näin ollen 69 §:n
mukaisesti hyväksyä eduskunnassa päätöksellä, jota on
kannattanut kaksi kolmasosaa annetuista äänistä”.

Yhden lauseen poistamisella avattiin tie perustuslakien kumoamiseen
1.3.2000 johtavan sopimuksen hyväksymiselle eduskunnan 2/3
poliittisella enemmistöllä. Mikäli tuota lausetta ei oltaisi poistettu,
oltaisiin väkisinkin jouduttu tuomaan päivänvaloon EU-jäsenyyden
perustuslaillinen sisältö. Hallituksen lakiesitys 135/1994 oltaisiin
jouduttu käsittelemään aloittamalla eduskuntakeskustelu jäsenyyden
perustuslaillisten seuraamusten sisällöstä ja tekemään sitten
perustuslaillinen ratkaisu:
VJ 67 § 1 mom alkaa:
”Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta, selittämisestä tai
kumoamisesta on, tullakseen eduskunnan päätökseksi…”

Huom 3: Välitön oikeusvaikutus:
Hallitusmuodon 1 ja 2 §, Hallitusmuodon 72 §, kansalaisoikeuksista
säätäminen.
”EY-tuomioistuin tulkitsee itsenäisesti yksilöiden perusvapauksien
sisältöä siltä osin kuin on kysymys EY-oikeuden soveltamisesta”.
(Valtioneuvoston 9.1.1992 selonteon taustaselvitys).

Huom 4: Mistä kansa äänesti?
Eikö kansalaisilta kysyttykin, että hyväksyvätkö he EU-jäsenyyden
hallituksen neuvotteleman sopimuksen mukaisesti?
Tiesikö kansa luovuttavansa peruuttamattomasti oman valtiollisen
päätösvaltansa ylikansallisille toimielimille – myös oikeusasemansa
osalta?
”EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö -, toimeenpano – ja
tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslaintasoisia säännöksiä
toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille”. (VNS 9.1.1992 sivu
25)

Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä n:o 6 / 1992 vp, s.25 esitetty
lausuma: ”EY-säännöstön etusija puolestaan merkitsee muun
muassa sitä, että Suomalaisten tuomioistuinten on
ristiriitatapauksissa syrjäytettävä Suomalainen säädös, vaikka se
olisi perustuslaki”.

Hallitusmuodon 2 §:stä vuonna 1994:
”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville
kokoontunut eduskunta”.

Mitä hallitus kertoi kansalle neuvottelutuloksen sisällöstä?
Kansalle kerrottua:
ESKO AHO USKOO:
”EU-jäsenyys vahvistaa Suomen itsenäisyyttä”
(Ilta-Sanomat 23.9.1994).
16.10.1994 oli neuvoa antanut kansanäänestys.
PRESIDENTTI AHTISAARI:
”Presidentin mielestä suomalaisilla on kaikki syy olla tyytyväisiä
EU-jäsenyyteen. ”Se on ilman muuta vahvistanut Suomen
itsenäisyyttä. Olin sitä mieltä ennen, kuin haimme jäsenyyttä, ja olen
siitä nyt vielä vakuuttuneempi”, hän arvioi. ...”. (Suomen Kuvalehti
n:o 49/5.12.1996)
MIKSI TÄMÄ KERROTAAN NYT?:
PRESIDENTTI KOIVISTO:
Kun presidentti kertoo käyneensä neuvotteluja ulkovaltojen
edustajien kanssa Suomen suvereniteetin luovuttamisesta hän esittää
asian seuraavasti: ” En minä voinut kuvitellakaan, että olisimme siinä
vaiheessa luovuttaneet suvereniteettiamme muilta osin kuin mistä
oli sovittu”. ( IS tiistaina 21.3.2000. s.10 ).
Onko legitiimiä valehdella virka-asemaa hyväksi käyttäen?
PÄÄMINISTERI LIPPONEN:
”Itsenäisyys ei ole kaventunut EU:ssa
Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Suomen itsenäisyys ei ole
kaventunut maan liityttyä Euroopan unioniin. Lipposen mukaan
Suomi luovutti itsenäisyyttään EU-tasolle, jotta maa voi olla mukana
tekemässä yhteisiä päätöksiä ja käyttämässä omaa itsenäisyyttään”.
(Kouvolan Sanomat 7.12.2000)

Edellä mainittujen henkilöiden itsenäisyys allegorisesti
(vertauskuvallisesti): Ville antaa Kallelle satasen Villen talous ei
alentunut vaan, kohentui satasen ja Villen itsenäisyys sen kuin
vahvistui!


Miten suvereeni sivistysvaltio voi menettää oman rahansa ja
päätösvaltansa valtiosääntönsä suhteen ilman eduskunnan päätöstä?

Tässä esiin tulleiden tietojen perusteella on tulevaisuutemme
vaihtoehtoina siirtyminen lailliseen yhteiskuntajärjestykseen tai
poliittiseen diktatuuriin, jossa lainsäädäntö perustuu
epämääräisyyksiin ja kulloisiinkin poliittisiin
tarkoituksenmukaisuuksiin ( Oikeuskanslerin virasto vuodesta 1994 alkaen. EU:n komission Suomen edustuston julkaisu: Eurooppa-tiedon käsikirja: "Valtion tehtävien järjestäminen on tarkoituksenmukaisuuskysymys".). Eduskunta ratkaisee, kumpi
vaihtoehto valitaan. Tätä päätöstä tehdessään kansanedustajia sitovat
omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja Suomalainen oikeusperinne:
Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Ja kun laki tulee
kansakunnan vahingoksi, se on hylättävä. Se, mitä tämän luettuanne
päätätte, on teille kunniaksi tai häpeäksi. Valinnassanne tämän
luettuanne ovat perustuslain mukaiset oikeus ja totuus – poliittinen
tarkoituksenmukaisuus, jossa päämäärä pyhittää keinot. Mitä Nizzassa
päätettiin kansalaisten oikeusaseman suhteen – perusoikeuksien
julistus - kun tiedotusvälineetkin asiasta vaikenivat?
Kansalaisen, äänestäjän on oikeutettua luottaa siihen, että oikeus ja
totuus toteutuvat silloinkin, kun päätöksiä tehdään suljettujen ovien
takana. Toki tilaisuus tekee varkaan, jos omatunto puuttuu. Mutta
luottamusta hyväksi käyttäen petollisuus ei muutu oikeudeksi ja
totuudeksi poliittisesti tarkoituksenmukaisella päätöksellä.


UaVM 9/1994 vp sivu 50- 51
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta (HE 234 – 1991 vp)
Suomen laki/valtiopäiväjärjestys v.- 95
14.11.1999 Kouvolan Sanomien kirjoituksesta: Sivu 26
HE 234/1991 vp, sivu 7
KOUVOLAN SANOMAT Maanantaina 1.12.1997, sivu 16
UaVM 9/1994 vp sivu 50- 51
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223
Suomen Kuvalehti n:o 15/11.4.1997, sivu 19
SuVM 2/1997 vp, sivu 2
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
SuVM 2/1997 vp, sivu 2
Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
WSOY:n PIKKU-JÄTTILÄINEN, sivu 1009
Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223
Eduskunnan pöytäkirja sivunumero 223
SuVM 2/1997 vp, sivu 2
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
UaVM 9 - HE 135 - 1994 vp, sivu 94 (PeVL 14)
Oikeuskanslerin virasto vuodesta 1994 alkaen. EU:n komission Suomen edustuston julkaisu:
Eurooppa-tiedon käsikirja: ”Valtion tehtävien järjestäminen on tarkoituksenmukaisuuskysymys”.